Usean auton kolari valtatie 8:lla Kokkolassa.

Julkaisuajankohta 18.7.2021 17.20
Uutinen

Kokkolassa valtatie 8:lla tapahtui tänään n. klo 15 usean auton kolari, jossa osallisina oli neljä henkilöautoa ja yksi pakettiauto. Onnettomuus tapahtui lähellä Kokkolan ja Kruunupyyn rajaa.

Henkilöauto oli ajanut valtatie 8:aa pohjoisen suunnasta kohti etelää ja oli ollut kääntymässä valtatieltä vasemmalle, kun perässä ajanut pakettiauto oli osunut kääntymässä olleen henkilöauton perään. Peräänajon jälkeen on pakettiauto ja henkilöauto suistuneet vastaantulevan liikenteen ajokaistalle, törmäten etelän suunnasta ajaneisiin henkilöautoihin, joista kaksi henkilöautoa suistui ojaan. Kaikkiaan kolarissa oli osallisina viisi ajoneuvoa. Yksi henkilö loukkantui kolarissa vakavasti. Vakavasti loukkantunut henkilö oli yhden henkilöauton matkustaja. Pakettiauton kuljettajaa epäillään mm. rattijuopumuksesta.

Tie onnettomuuspaikalla oli poikki yli tunnin, mutta tie on jo avattu liikenteelle. Keliolosuhteet onnettomuushetkellä olivat hyvät. Tapahtumapaikalla on 100 km/h nopeusrajoitusalue. Poliisi jatkaa liikenneonnettomuuden tutkintaa eikä tässä vaiheessa tiedota asiasta enempään.

Keski-Pohjanmaa Kokkola Liikenne Pohjanmaan poliisilaitos Uutinen