- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Useita liikennerikoksia Ylä-Savon alueella
Torstaina iltapäivällä poliisipartio pysäytti Iisalmessa Eteläntiellä henkilöauton, jonka kuljettaja oli juovuksissa. Iisalmelainen vuonna -83 syntynyt mies puhalsi poliisin alkometriin 2.29 promillen lukemat. Iisalmen poliisiasemalla suoritettu tarkkuusalkometritesti osoitti myös törkeän rattijuopumuksen lukemia. Kuljettajalla ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hänen ajoneuvonsa oli määräaikaiskatsastamaton.
Torstaina alkuillasta poliisipartio mittasi Sonkajärvellä Paisuantiellä iisalmelaisen vuonna -78 syntyneen miehen kuljettamalle moottoripyörälle ajonopeudeksi 120 km/h alueella, missä suurin sallittu ajonopeus oli 80 km/h. Poliisipartion yrittäessä pysäyttää vastaantulevaa moottoripyörää kuljettaja ei noudattanut pysähtymismerkkiä, vaan ajoi poliisipartiota karkuun. Poliisipartio tavoitti kuitenkin pakenevan moottoripyörän noin 5 kilometrin takaa-ajon jälkeen kuljettajan pysähtyessä tien laitaan. Hetkellisesti pakenevan moottoripyörän nopeudeksi mitattiin yli 150 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja poliisimiehen antaman pysähtymismerkin noudattamatta jättämisestä.
Torstai-iltana kell0 22.00 jälkeen poliisipartio sai ilmoituksen ojaan ajetusta henkilöautosta Iisalmesta Kiuruvedentien ja Runnintien risteyksessä. Paikalle mennyt poliisipartio totesi ajoneuvon tulleen Kiuruvedentietä Iisalmen suuntaan ja törmänneen Kiuruvedentien ja Runnintien risteyksessä olleeseen keskikorokkeeseen suistuen tämän jälkeen kulkusuunnassaan oikealle puolelle ojaan. Sonkajärveläinen vuonna -89 syntynyt miespuolinen kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 0.00 promillea. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Torstai-iltana hiukan ennen puolta yötä sonkajärveläinen vuonna -94 syntynyt mies ajoi autonsa ojaan Paisuantiellä Sonkajärvellä. Kuljettaja oli soittanut kaverilleen ja kertonut ajaneensa autonsa ojaan. Paikalle mennyt kaveri oli löytänyt ulosajetun auton ja tavannut kuljettajan olevan auton sisällä ja soittanut tämän jälkeen hätäkeskukseen. Paikalle mennyt poliisipartio totesi auton ajaneen Paisuantietä Varpaisjärven suuntaan ja ajautuneen loivasti vasemmalle kaartuvassa mutkassa vastakkaisen ajokaistan yli ojaan kääntyen katon kautta ympäri. Paikalle tullut pelastuslaitoksen yksiköt irrottivat autossa olleen kuljettajan ja hänet toimitettiin Kuopion Yliopistolliseen sairaalaan hoitoon. Hänelle ei aiheutunut kuitenkaan mitään vakavia vammoja. Ajoneuvo vaurioitui kauttaaltaan. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 1,03 promillea. Kuljettaja oli kertonut tapahtumapaikalla käyttäneensä ennen tieltä suistumistaan reipasta ylinopeutta. Tapahtumapaikalla on suurin sallittu ajonopeus 80 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.