Hyppää sisältöön

Useita vakavia liikennerikosepäilyjä Pohjois-Karjalassa joulunpyhinä

Julkaisuajankohta 25.12.2025 9.09
Tyyppi:Uutinen

Poliisi tutkii kahta erillistä liikenneonnettomuutta, jotka sattuivat Pohjois-Karjalassa jouluaaton ja joulupäivän vastaisen yön aikana. Molemmissa tapauksissa epäillään vakavia liikennerikoksia, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.

Pakettiauto törmäsi sillan kaiteeseen Joensuussa

Poliisi sai keskiviikkona 24.12. noin kello 18 ilmoituksen Joensuussa Pekkalan sillalla sattuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa henkilöauto oli törmännyt sillan kaiteeseen.

Tapahtumapaikalla poliisille selvisi, että ajoneuvo oli hetkeä ennen törmäystä kiihdyttänyt kovalla vauhdilla pohjoiseen johtavilla kaistoilla. 
Autossa oli poliisin alustavan käsityksen mukaan kaksi henkilöä.

Poliisi tapasi molemmat henkilöt tapahtumapaikan läheisyydestä. 
Heille suoritetuissa seulonta-alkometritesteissä tulokset olivat 0,54 mg/l ja 0,64 mg/l. Kummallakaan epäillyistä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Molempia henkilöitä epäillään alkuvaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeästä rattijuopumuksesta, ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Tapahtumassa ei aiheutunut henkilövahinkoja, mutta onnettomuudessa käytetty ajoneuvo vaurioitui.

Henkilöauto suistui tieltä Polvijärvellä

Poliisi sai joulupäivän vastaisena yönä 25.12. kello 2.30 ilmoituksen 
Polvijärven puolella Outokummuntiellä tieltä ulos ajaneesta henkilöautosta.

Tapahtumapaikalta poliisi tapasi kaksi henkilöä ajoneuvon ulkopuolelta. 
Kuljettajaksi epäillyn miehen seulonta-alkometrin tulos oli 1,11 mg/l. 
Molemmat henkilöt kuljetettiin sairaalaan tarkistettavaksi.
Kuljettajana toiminutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden 
vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Myös tässä tapauksessa vältyttiin vakavilta henkilövahingoilta.
Onnettomuudessa käytetty ajoneuvo vaurioitui kuitenkin pahoin.

Poliisi jatkaa molempien tapausten tutkintaa.

Itä-Suomen poliisilaitos Joensuu Liikenne Pohjois-Karjala Polvijärvi Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta