Poliisi tavoitti viime torstaina Uudessakaupungissa kaksi kuljettajaa, jotka molemmat jäivät 12. kerran vuoden sisään kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Viime yönä poliisipartio pysäytti Uudessakaupungissa autoilijan, jonka epäillään kuljettaneen autoa kokaiinin vaikutuksen alaisena.
Poliisipartio pysäytti tarkastusta varten auton Uudessakaupungissa Kalannintiellä torstaina 25. kesäkuuta. Auton kuljettaja oli poliisin entuudestaan tuntema ajokiellossa oleva mies. Poliisi määräsi miehen uudelleen ajokieltoon. Kyseessä on 12. kerta vuoden sisällä, kun hän jäi kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Myöhemmin samana päivänä poliisipartio tapasi Uudessakaupungissa Levysepänkadulla auton, jonka kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Kyseessä oli niin ikään 12. kerta vuoden sisällä, kun autoa kuljettanut nainen jäi kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeutta.
Maanantaina 29. kesäkuuta poliisipartio havaitsi puolen yön jälkeen Uudessakaupungissa Hiuntiellä reilua ylinopeutta ajavan auton. Asian selvittämisen yhteydessä poliisi totesi kuljettajan olevan päihtyneen oloinen ja huumausainepikatesteri näytti positiivista kokaiinille. Kuljettaja myönsi käyttäneensä kokaiinia aiemmin. Kuljettajalta otettiin verikoe, asiasta kirjattiin rikosilmoitus, kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja tämän ajokortti otettiin poliisin haltuun.