- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Uusi vuosi lähtenyt vilkkaasti käyntiin – väkivalta näkyi tehtävillä
Poliisin vuosi 2026 on lähtenyt vilkkaasti käyntiin ja tehtävämäärät ovat olleet vuodenaikaan nähden korkealla tasolla. Viime viikolla Itä-Uudellamaalla hoidettiin laajalla skaalalla yhteensä 2 005 erilaista poliisitehtävää. Vuoden ensimmäisen viikon tehtävämäärä oli 2 244.
- Poliisi otti kiinni erilaisista rikoksista epäiltyjä henkilöitä viime viikon aikana yhteensä 72. Joukkoon mahtui rikoksia laajalta rintamalta. Poliisin suojiin päätyi kiinniotettuina muun muassa huumausainerikoksiin, varkauksiin ja väkivaltarikoksiin epäiltyjä henkilöitä, kertoo komisario Miika Laine.
-Sunnuntaiaamuna Vantaan poliisivankilan tilat olivat rikosperusteisesti kiinniotettujen henkilöiden osalta niin täynnä, että yhtään henkilöä ei enää mahtunut taloon, Laine jatkaa.
Kotihälytystehtävien osuus on vuoden kahden ensimmäisen viikon aikana ollut suuri. Vuoden ensimmäisellä viikolla kotihälytystehtäviä välitettiin partioille 171 ja viime viikolla 141.
Erilaisia liikenteestä johtuvia tehtäviä, kuten kolareita ja tieltä suistumisia ilmoitettiin poliisille viime viikolla yli kuusikymmentä. Rattijuoppoja jäi poliisille kiinni 22.
Vuodenvaihteen tehtävillä näkyy lähisuhdeväkivalta
Pitkät vuodenvaihteen pyhät ja lomat ovat varmasti yksi syy, että poliisille välitetyillä kotihälytystehtävillä näkyy oleellisesti lähisuhdeväkivalta. Alkoholilla on osuutta lähes kaikissa näissä tehtävissä ja niitä hoidetaan tiiviissä yhteistyössä sosiaali- ja kriisipäivystyksen, turvakotien, päihdepalveluiden sekä muiden väkivaltatyön palveluiden kanssa.
Tänä vuonna lähisuhdeväkivaltaan liittyvät tapaukset ovat työllistäneet poliisia ja Itä-Uudenmaan poliisille niitä on alkuvuoden 2026 aikana kirjattu jo pelkästään Vantaalla reilu kolmisenkymmentä.
-Kaikki lähisuhdeväkivaltaa koskevat rikosepäilyt tutkitaan lain edellyttämällä tavalla ja se vaatii poliisilta erityistä huolellisuutta ja herkkyyttä. Työtä lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi tehdään yhteistyössä eri viranomaisten kanssa. Kaikenlaiseen väkivaltaan liittyvien tapausten tutkinta pyritään poliisissa priorisoimaan. Poliisihallitukselta on tullut päivitettyjä ohjeita lähisuhdeväkivallan tutkintaan ja ennaltaehkäisyyn ja näitä jalkautetaan myös Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella, kertoo rikostarkastaja Krista Vallila.
Lähisuhdeväkivalta on rikos ja poliisi kehottaa sen uhrisiksi joutuneita ihmisiä tekemään asiasta aina rikosilmoituksen. – Asian kanssa ei tule jäädä yksin. Oletpa lähisuhdeväkivallan uhri, tekijä tai väkivaltaa sivusta seurannut läheinen, sinulle on tarjolla tukea ja apua, Vallila muistuttaa.
Lisää aiheesta poliisin nettivisuilla https://poliisi.fi/jouduitko-rikoksen-kohteeksi
Huumeita poliisin haltuun – tutkitaan törkeänä huumausainerikoksena
Itä-Uudenmaan poliisi tutkii viime viikonloppuna Vantaalla sattunutta tapausta, missä ajoneuvosta löydettiin suuri määrä epäiltyä huumausainetta.
- Tapahtumat saivat alkunsa lauantaina 10.1. puoliltapäivin, kun poliisin partio päätti pysäyttää Kleimolantiellä ajoneuvon. Ajoneuvon kyydistä tavattiin kaksi henkilöä, joille molemmille tehtiin turvallisuustarkastus. Poliisi löysi ajoneuvosta tavattujen miehen ja naisen hallusta epäiltyä huumausainetta, huumausaineen käyttövälineitä ja käteistä rahaa. Molempien hallusta löytyi lisäksi useita heille kuulumattomia matkustusasiakirjoja, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Josefiina Hiltunen.
Ajoneuvossa oli lisäksi matkatavaroita, jotka epäillyt myönsivät kuuluvan heille yhteisesti. Yhteensä henkilöiden hallusta ja heidän matkatavaroistaan löydettiin n. 450 grammaa epäiltyä alfa-pvp:tä ja yli 10 litraa epäiltyä nestemäistä huumausainetta. Henkilöiltä takavarikoidun huumausaineen määrä ylitti reilusti törkeän huumausainerikoksen tunnusmerkistön. Epäillyt kuljetettiin Vantaan poliisivankilaan.
-Epäiltyjen puhutuksissa selvisi, että asiaan liittyi myös kolmas henkilö. Poliisi tavoitti myös tämän miehen ja myös hän päätyi Vantaan poliisivankilaan rikoksesta epäiltynä, sanoo Hiltunen.
Huolehdi turvallisesta tupakoinnista sisätiloissa
Kireät pakkaset ovat ajaneet tupakoitsijat pihoilta, terasseilta ja parvekkeilta tupakoimaan sisätiloihin. Tästä mainittakoon ikävänä esimerkkinä viime viikon torstaina 8.1. Vantaan Rajatorpassa sijaitsevassa kerrostalohuoneistossa tupakasta palamaan lähtenyt tulipalo.
Palon alkusammutus saatiin onneksi pian käyntiin ja paikalle hälytetty pelastuslaitos sai palon sammumaan, niin että siitä ei koitunut suurempaa vahinkoa. Kyseinen asunto kuitenkin todettiin paikan päällä sillä hetkellä asuinkelvottomaksi runsaan savunmuodostuksen takia.
Edellä mainitun kaltaisten vahinkojen välttämiseksi poliisi muistuttaa turvallisesta ja asianmukaisesta tupakoinnista sisätiloissa. Älä koskaan tupakoi sängyssä ja muista aina sammuttaa tupakka huolella. Kannellinen lasipurkki on turvallinen vaihtoehto tupakantumpeille.
Kahta miestä epäillään useista varkauksista – epäillyt poliisin haltuun Järvenpäässä
Poliisin partio sai viime viikon perjantaina 9.1. hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan vartija on ottanut kiinni kaksi miestä Järvenpäässä sijaitsevassa kauppaliikkeessä varkaudesta epäiltynä. Miesten hallusta löytyi vitamiineja usean sadan euron arvosta.
- Poliisin kyseiseltä vartijalta saadun tiedon mukaan kolme miehen epäillään kiertäneen joulu- ja tammikuun aikana ainakin kymmenessä eri kauppaketjun myymälässä anastamassa vastaavia tuotteita. Kolmannen miehen henkilöllisyys ei toistaiseksi ole poliisin tiedossa, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto.
Kaksikko päätyi kiinniotettuna poliisin huostaan epäiltynä varkauteen. Heidän osuuttaan muihinkin kauppaketjun liikkeisiin tehtyihin varkauksiin selvitetään. Poliisi pyrkii selvittämään myös mahdollisen kolmannen henkilön osuttaa tapauksiin.
socialShareGray