Hyppää sisältöön

Vahingontekoja Itä-Uudellamaalla

Julkaisuajankohta 23.2.2018 12.26
Tyyppi:Uutinen

Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Tuusulan, Pornaisten alue

Tuusula,21-22.2.2018, Urakkakuja, varkaus

Urakankujalta pihasta anastettu uusi punainen Farmikko Kahmari X120-merkkinen kauhakahmari. Laite oli ollut lukittuna vaijerilla.

100-150 kg painava laite oli kuljetettu jäljistä päätellen pulkalla Jokelan keskustan suuntaan.

Kerava, 22.2.2018 klo 19.30, Asema-aukio, vahingonteko

Kaksi henkilöä töhrivät Keravan juna-aseman seiniä, sekä R-junan vaunua tusseilla

Vartijat kertoivat saaneensa ilmoituksen, että Keravan juna-asemalla on kaksi henkilöä töhrimässä seiniä. Vartijoiden päästyä paikalle, olivat tekijät poistuneet paikalta R-junalla. R-junan konduktööri ilmoitti vartijoille, että tekijät olivat töhrineet myös R-junan vaunua ja poistuneet junasta Saunakallion asemalla.

Rikoksesta epäillyt, nuori nainen ja mies, saatiin kiinni Saunakalliosta.

Porvoon ja Loviisan alue

Vahingonteko

Porvoo, Näsi 22.02.2018 klo 12.20

Näsin terveyskeskuksessa aiheutti häiriötä poliisin ennestään tuntema vuonna -73 syntynyt porvoolaismies. Sekavassa ja aggressiivisessa mielentilassa ollut mies koki, ettei hän ollut saanut haluamaansa palvelua terveyskeskuksessa ja alkoi tästä syystä riehua. Mies hajotti terveyskeskuksen kosketusnäytöllisen vuoronumeroautomaatin, jonka arvo oli useita tuhansia euroja. Lisäksi särkyi terveyskeskuksen seinää ja mattoa. Terveyskeskuksesta tuli useita soittoja hälytyskeskukseen, mutta mies ehti poistua ennen kuin poliisipartio pääsi paikalle. Partio kuitenkin tavoitti tuntomerkkeihin sopivan miehen läheisen kerrostaloalueen pihalta ja hänet kiinniotettiin ja toimitettiin Porvoon poliisiasemalle asioiden selvittämiseksi.

Vantaan alue

Törkeä rattijuopumus

Vantaa, Kehä III, 22.02.2018 klo 14:30

Poliisipartio pysäytti Kehä III Petikon kohdalla pakettiauton tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon.

Vuonna 1961 syntyneelle vantaalaiselle miehelle Vantaan pääpoliisiasemalla suoritetun tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 0.61 mg/l, joka ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan.

Mies määrättiin ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen