Hyppää sisältöön

Vahvassa humalassa autonrattiin E-P:llä

Julkaisuajankohta 5.6.2016 16.09
Tyyppi:Uutinen

4.6.2016 illalla keski-ikäinen mieshenkilö jolla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta otti vahvasti päihtyneenä luvatta käyttöönsä Peräseinäjoelta henkilöauton, jonka kuljetti Alavudelle josta poliisi tämän tavoitti. Mieshenkilölle suoritettu puhallustesti osoitti 2.98 promillea. Mies myöntää syyllisyytensä, mutta kertoo ettei hänellä ole tapahtumasta ja ajosta minkäänlaisia muistikuvia.

5.6.2016 klo 03.15 Kauhavan Alahärmässä Yliviitalantien ja Haaruksentien ristyksen lähettyviltä pellolta tavattiin tieltä suistuneesta henkilöautosta vahvasti päihtynyt virolaissyntyinen nuori mieshenkilö, joka oli saanut ulosajossa jonkinasteisia vertavuotavia vammoja. Yksin autosta tavattu mieshenkilö kiisti kuljettaneensa autoa, eikä miehellä ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Miehelle suoritettu puhallustesti osoitti 2.65 promillea. Jäljistä päätelleen henkilöautoa oli kuljetettu keskustan suunnasta ja auto oli ajautunut risteyksessä liikenteenjakajan väärältä puolelta suoraan pellolle ja mennyt katon kautta ympäri. Poliisi selvittelee tapahtumaa.

Pohjanmaan poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen