Väkivalta- ja kotihälytystehtävät työllistivät poliisia Itä-Uudellamaalla

Julkaisuajankohta 6.3.2024 12.58
Uutinen

Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisin tehtäväkentässä näkyivät erityisesti väkivalta- ja kotihälytystehtävät. Lisäksi poliisi muistuttaa kansalaisia olemaan ajoissa passi- ja henkilökorttihakemusten kanssa, ennen lähestyvän lomakauden alkua.

Viikonlopun työvuorojen tehtävät enteilivät kevättä

Viime viikon kokonaistehtävämäärä antoi viitteitä jo kevään lähenemisestä. Erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin Itä-Uudellamaalla 1 638, eli reilut sata tehtävää enemmän kuin viime viikolla. 

- Myös kotihälytystehtävien määrässä oli havaittavissa nousua. Niitä hoidettiin viikon aikana 130. Myös erilaiset väkivaltarikokset olivat poliisitehtävien keskiössä. Erilaisia väkivaltarikoskisa kirjatiin viime viikolta 96, kertoo komisario Miika Laine.

Viikonlopun yövuorot olivat perinteiseen tapaan kiireisiä ja varsinkin perjantaiyönä partiot olivat jatkuvasti kiinni tehtävillä aina aamuyön tunneille saakka. 

- Viikonlopun yövuorojen tehtävät olivat sen oloisia, että kansalaisilla oli kevättä rinnassa. Osa tehtävistä oli kuin kesällä konsanaan, Laine luonnehtii.

Lomakausi lähestyy - hae passit ja henkilökortit ajoissa

Viime viikolla poliisi tiedotti eri puolilla Suomea lupapalveluissa esiintyneestä ruuhkasta. Etenkin henkilökorttien kysyntä on ollut suurta.

Ruuhka johtuu osittain siitä, että vuosina 2018–2019 poliisissa myönnettiin ennätysmäärä henkilökortteja, ja nyt tuolloin myönnettyjä henkilökortteja uusitaan.  Vuoden 2021 elokuusta lähtien henkilökortin uusiminen on vaatinut asiointia poliisiasemalla, koska henkilökortteihin tallennetaan myös sormenjäljet.

-Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella asuu noin 550 000 asukasta ja yksin viime viikolla meillä käsiteltiin 4 044 erilaista lupa-asiaa ja vauhti yleensä kiihtyy kevättä ja kesää kohden, kertoo lupapäällikkö Anne Rautala.

- Mahdollisuuksien mukaan poliisi kehottaa suosimaan lupa-asioinnissa pienempien paikkakuntien poliisiasemia. Passeja, henkilökortteja ja muita lupia voi hakea missä tahansa poliisin lupapalvelupisteessä. Pienemmillä paikkakunnilla ruuhkat ovat usein pienempiä, Rautala muistuttaa.

Pihoissa liikkunut varas jäi poliisin haaviin - kansalaisten havainnot isossa roolissa

Viime viikon maanantaina 26.2. Vantaan Korsossa sijaitsevalla asuinalueella pyörinyt, epäilyttävillä asioilla häärännyt mies, jäi poliisin haaviin. 

- Poliisi sai tehtävän kohteeseen iltapäivällä noin kello 14.40. Kansalaisen hätäkeskukseen tekemän ilmoituksen mukaan ihmisten pihoilla pyörii epäilyttävä mies, joka kurkistelee asuntoihin ikkunoista. Toisen kansalaisen tekemän havainnon mukaan mies oli kantanut mukanaan jonkin sortin polttoainesäiliötä, kertoo rikostarkastaja Krista Vallila.

Mies yritti muina miehinä kävellä paikalle saapuneen partion ohi, mutta poliisi pysäytti hänet ja otti kiinni varkausrikoksesta epäiltynä. 

- Miehelle tehdyn turvallisuustarkastuksen yhteydessä hänen hallustaan löytyi erilaisia teräaseita sekä epäiltyä huumausainetta. Miehen epäillään syyllistyneen lisäksi siis myös toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden hallussapitoon sekä huumausaineen käyttörikokseen, Vallila jatkaa.
- Kansalaisten tekemät tarkat havainnot ja niistä hätäkeskukseen ilmoittaminen olivat suuressa roolissa, että epäilty tekijä tavoitettiin lähes itse teossa, kiittelee Vallila.

Rappukäytävässä riehunut mies päätyi poliisin huostaan

Hyvinkäällä Kirjavantolpan kaupunginosassa sijaitsevan kerrostalon rappukäytävässä sunnuntaina 3.3. riehunut ja vahinkoa aiheuttanut mies päätyi poliisin huostaan.

- Poliisin partio sai tehtävän kohteeseen iltapäivällä. Ilmoituksen mukaan mies riehui rappukäytävässä ja sen ulkopuolella. Mies muun muassa rikkoi yhden asunnon postiluukun ja suihkutti jauhesammuttimesta sammutusvaahtoa rappukäytävään ja paikalle saapuneen poliisiauton päälle. Mies saatiin poliisin haltuun vasta, kun poliisi kertoi käyttävänsä voimakeinoja, jos meno ei rauhoitu, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto. 

Mies otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä ja toimitettiin Hyvinkään poliisivankilaan.

- Poliisivankilalla tehdyssä henkilötarkistuksessa miehen hallusta löytyi huumausaineeksi epäiltyä ainetta, joten virkamiehen vastustamisen, kotirauhan rikkomisen ja vahingonteon lisäksi miehen epäillään syyllistyneen myös huumausainerikokseen, sanoo Murto.

Poliisivankilassa vietetty yö ei rauhoittanut miestä, vaan päästyään sieltä pois mies syyllistyi heti seuraavan aamuna vahingontekoon rikkomalla oman asuntonsa olohuoneen ikkunalasin. Paikalle saapuneelle poliisin partiolle mies kerto syyksi, ettei keksinyt muuta keinoa päästä sisälle kotiinsa. Avaimet ja kännykkä olivat mieheltä tuossa vaiheessa kadoksissa.

Pahoinpitely Järvenpäässä - poliisi pyytää havaintoja 

Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavana 1.3. perjantai-iltana Järvenpään Jampassa Haltijanpolulla sattunut tapaus, missä miehen epäillään joutuneen pahoinpitelyn sekä vapaudenriiston uhriksi. Ilmoitus poliisille tuli noin kello 22.08.

- Tekijöiksi poliisi epäilee yhteensä seitsemää henkilöä, joiden epäillään tunkeutuneen uhrin asuntoon, pahoinpidelleen ja kuljettaneen hänet vastoin tahtoa toiseen asuntoon, kertoo rikostarkastaja Krista Vallila. 

Poliisi otti epäillyt tekijät kiinni saman illan aikana, mutta kuulusteluissa kukaan ei ole myöntänyt syyllistyneensä uhrin pahoinpitelyyn, vaikka uhrin vammat kertovat toisenlaista tarinaa.
- Poliisi pyytää havaintoja perjantai-illan tapahtumista. Kaikki havainnot, tiedot ja vihjeet ovat meille arvokkaita. Havainnot pyydetään lähettämään poliisin sähköpostiin osoitteeseen rikostorjunta.jarvenpaa.ita-uusimaa@poliisi.fi, Vallila kehottaa.

Rattijuoppoja, kaahareita ja kortittomia kuljettajia

Liikenteestä jäi poliisin haaviin viime viikolla taas reilu määrä kuljettajia, joiden epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Koko poliisilaitoksen alueelta päihtyneitä kuljettajia jäi kiinni yhteensä 24.

- Ilman kovia ylinopeuksiakaan ei viime viikostakaan selvitty, vaan törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäillään kymmentä kuljettajaa. Pelkästään viikonloppuna törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia todettiin viisi ja vakavia piittaamattomuuksia liikenneturvallisuutta kohtaan kuusi.  Ilman vaadittavaa ajo-oikeutta liikenteestä jäi kiinni 17, kertoo komisario Katri Lehti.
 

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Liikenne Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta