Hyppää sisältöön

Valkoinen torstai, harmaampia harrastuksia

Julkaisuajankohta 24.11.2017 8.17
Tyyppi:Uutinen

Torstai-illan tapahtumia Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueelta:

1960-luvulla syntynyt mies asioi Tampereen Lielahdessa sijaitsevassa marketissa klo 17.55. Mies sotki hyllyköiden välissä tuotteita myyntikunnottomiksi n. 150 Euron arvosta. Lievän vahingonteon lisäksi asiaa tutkitaan järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena. Mies alkoi vääntämään ja haraamaan vastaan vartijalle, joka lähti viemään häntä sivuun. Uhmakas käytös jatkui myös poliisipartiota kohtaan. Mies tuotiin päihtymyssäilöön.

1980-luvulla syntynyt nainen näpisteli Tampereen Hämeenkadulla sijaitsevassa tavaratalossa klo 18.30. Vartijat ottivat hänet kiinni kadulla. Nainen oli varustautunut tekoonsa suunnitelmallisesti ja anastustarkoitukseen soveltuvilla välineillä, joten tapausta tutkitaan varkautena. Hänen hallussaan oli anastettuja tekstiilituotteita lähes 100 Euron arvosta. Klo 20.50 hätäkeskukseen ilmoitettiin, että toisessa Hämeenkadulla sijaitsevassa tavaratalossa oli otettu kiinni näpistelijä. Partio meni paikalle ja totesi, että kyseessä oli sama nainen. Tällä kertaa anastuksen kohteena oli kosmetiikkatuotteita n. 75 Euron edestä. Naisella on näiden tekojen jälkeen 6 kpl kiinnijäämisiä anastusrikoksista vuoden sisään.

Nuori aikuinen nainen näpisteli Tampereen Kalevassa sijaitsevassa marketissa klo 18.35. Hän anasti kosmetiikkatuotteen, joka saatiin kiinnioton yhteydessä myyntikuntoisena takaisin.

1990-luvulla syntynyt mies asioi Kangasalan Mäkirinteentiellä sijaitsevassa marketissa klo 20.35 ja anasti erilaisia tuotteita lähes 190 Euron arvosta. Miehen mukaan lähti mm. erilaisia astioita. Vartija otti näpistelijän kiinni. Omaisuusrikosepäily oli miehen 13. vuoden sisään.

Poliisipartio pysäytti klo 21.50 Suluntiellä Jyväskylässä liikennetarkastusta varten henkilöauton, jota kuljetti n. kolmekymppinen ajokiellossa oleva mies. Puhalluskoe osoitti nollaa, mutta huumepikatesti näytti positiivista tulosta. Mies vietiin verikokeisiin rattijuopumus- ja huumausaineen käyttörikosepäilyjen takia.

Äänekosken Harjusenkadulla tavattiin klo 22.26 henkilöauton ratista ajo-oikeudeton kuljettaja. 1990-luvulla syntyneelle miehelle kiinnijääminen oli kolmas kerta vuoden sisään.

N. viisikymppinen mies kuljetti henkilöautoa Nokian Valtatiellä Nokialla klo 23.14. Liikennetarkastuksessa mies osoittautui ajo-oikeudettomaksi. Kiinnijääminen oli toinen kerta vuoden sisään.

Poliisipartio pysäytti liikennetarkastukseen henkilöauton Jyväskylän Pupuhuhdantiellä klo 00.08. Henkilöauton kuljettaja lähti autosta juosten karkuun auton ollessa vielä liikkeessä ennen pysähtymistään. Autoon jäi kolme matkustajaa. Poliisi lähti juosten kuljettajan perään. Kuljettaja ei noudattanut pysähtymiskäskyjä vaan jatkoi juoksuaan. Hänet saatiin kiinni Vemmelsäären kevyenliikenteenväylällä. N. kolmekymppinen mies osoittautui ajo-oikeudettomaksi. Hän puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Mies vietiin verikokeisiin rattijuopumus- ja huumausaineen käyttörikosepäilyjen takia. Tämän jälkeen hänet kuljetettiin putkaan.

1990-luvulla syntynyt mies kuljetti pakettiautoa Keuruuntiellä Keuruulla klo 01.48. Auto oli käyttökiellossa maksamattoman ajoneuvoveron takia. Mies sai sakon ajoneuvoverorikkomuksesta.

Parikymppistä miestä pahoinpideltiin Valkeakosken Kanavakujalla sijaitsevan ravintolan edustalla klo 03.20. Mies sai ainakin kuhmun otsaansa. Alustavien selvitysten mukaan tekoon oli osallistunut kolme miestä. Tekijät olivat poistuneet paikalta, mutta heidän henkilöllisyytensä saatiin selville. Rikosilmoitus kirjattiin pahoinpitelystä. Asianomistaja ohjattiin lääkärin vastaanotolle.

Klo 03.20 murtauduttiin Tampereella Kekkosentiellä sijaitsevalle Neste-asemalle. Tekijät olivat poistuneet vartijoiden ja poliisin saavuttua paikalle eikä heitä etsinnöistä huolimatta tavattu. Varkaudesta epäiltyjä miehiä on kaksi. He saivat saaliikseen pienen määrän olutta ja poistuivat jalkaisin Pohjolankadulle. Huoltoasemalla aiheutettujen vahinkojen vuoksi tapahtumia tutkitaan varkauden lisäksi myös vahingontekona. Havaintoja ja vihjeitä tekijöistä voi ilmoittaa numeroon 0800 90022.

Poliisi hälytettiin klo 03.43 Tampereen Hämeenkadulla sijaitsevan ravintolan edustalle, jossa ravintolasta poistettu mies käyttäytyi uhkaavasti. Miehellä oli puukko esillä. Poliisipartio tapasi tuntomerkkeihin sopivan aggressiivisesti käyttäytyneen henkilön kävelemässä Rautatienkadun suuntaan. Hänet otettiin kiinni. Alustavien selvitysten mukaan mies oli kimpaantunut ravintolasta poistamisestaan ja alkanut sen jälkeen käyttäytyä uhkaavasti ja aggressiivisesti. Hän oli onnistunut lyömään ja potkaisemaan järjestyksenvalvojaa. Paikalta poistuessaan hän oli lyönyt sivullista henkilöä kahdesti nyrkillä pään alueelle. Nelikymppistä miestä epäillään laittomasta uhkauksesta ja kahdesta pahoinpitelystä.

Sisä-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen