Valvomme tehostetusti metsästyskauden alkamista Kaakkois-Suomessa

Julkaisuajankohta 19.8.2024 12.45
Uutinen

Valvomme vesilintujen metsästyksen turvallisuutta ja lainmukaisuutta tehostetusti metsästysajan ensimmäisinä viikkoina.

Vesilintujen metsästysaika alkaa huomenna 20. elokuuta 2024 kello 12.00. Teemme metsästysajan ensimmäisinä viikkoina tehostettua erä- ja metsästysvalvontaa ympäri Kaakkois-Suomen. Metsästyksen valvonta jatkuu myös tehovalvontajakson päätyttyä, koko metsästyskauden ajan. Metsästysaika päättyy 31.12.2024.

Tehovalvonnan painopisteenä on metsästyksen turvallisuus. 

Metsästä vastuullisesti

Turvallisuuden parantamisen lisäksi näkyvän valvonnan tavoitteena on ennaltaehkäistä luonnonvararikoksia, kuten laissa kiellettyjen pyyntivälineiden käyttöä. Valvomme esimerkiksi sitä, että aseissa käytetään ainoastaan metsästyksessä sallittuja patruunoita.

-Vesilintujen metsästyksen valvonnassa törmäämme aika ajoin lyijyhaulipatruunoihin, joiden käyttö sorsanmetsästyksessä on laitonta. Lyijy voi aiheuttaa vesilinnulle myrkytystilan päätytessään linnun elimistöön. Lyijyn käytön rajoittaminen ja osittainen kieltäminen perustuu EU-pohjaiseen lainsäädäntöön, kertoo vanhempi konstaapeli Atte Lipiäinen.

Muistathan myös kuljettaa asettasi turvallisesti ja lain mukaisesti. Kun kuljetat asetta metsästyspaikalle, aseen on oltava suljetussa kotelossa ja lataamattomana. Maastossa saat kuljettaa asetta ladattuna ainoastaan jalan ja sen alueen sisällä, missä sinulla on voimassa oleva metsästyslupa.

Valvomme myös sitä, että metsästysharrastajien ampuma-aseet ja aseluvat ovat kunnossa. 

Laita ase pakettiin, kun aurinko laskee

Monet vesilintukannat ovat taantuneet viime vuosina ja sen vuoksi niiden metsästykselle on asetettu uusia rajoituksia. Hämärämetsästyskielto astui voimaan viime vuonna. 
Hämärämetsästyskielto tarkoittaa sitä, että vesilintujen metsästäminen on kiellettyä auringonlaskua seuraavan tunnin päättymisestä aina auringonnousua edeltävän tunnin alkuun saakka. Varmista ennen metsästyksen aloittamista auringon nousu-/ja laskuaika sillä paikkakunnalla, missä metsästät. 

Hämärämetsästyksen kieltämisen tavoitteena on suojella rauhoitettuja ja taantuvia lintulajeja. Metsästys rajoittuu päiväsaikaan, jolloin lajien tunnistamiseen on tarpeeksi valoa. Hämäräänkin aikaan saat kuitenkin etsiä ja lopettaa haavoittuneen tai loukkaantuneen eläimen. 

Kuljethan luonnossa lakia noudattaen ja ympäristöä kunnioittaen! 

Kaakkois-Suomen poliisilaitos Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta