Vapun juhlijat työllistivät poliisia Itä-Suomessa

1.5.2021 8.36
Uutinen

Poliisilla oli Itä-Suomessa runsaasti tehtäviä vappuaattoiltana ja kotihälytykset, erilaiset nujakat, rattijuopot sekä häiriökäyttäytymiset työllistivät poliisipartioita aina aamuyön tunneille asti.

Poliisin hälytystehtäviä vappuaattoillan klo 19 ja vappuaamun klo 07 välillä oli Itä-Suomen alueella yhteensä 296 kappaletta. Ihmisiä oli pitkästä aikaa runsaasti liikkeellä ja paikka paikoin ravintoloiden terasseille muodostui jonoja. Verrattuna vuoden takaiseen vappuun nyt oli hivenen vilkkaampaa, sillä vuosi sitten vastaavana ajankohtana poliisille tuli 224 tehtävää. Vastaavasti ennen koronapandemiaa poliisilla oli Itä-Suomessa vuonna 2019 vappuna 338 tehtävää.

Vappuaattoiltana ja aamuyöllä Itä-Suomessa poliisilla oli kotihälytystehtäviä 56 (vuonna 2020 kotihälytyksiä oli 60), eriasteisia häiriökäyttäytymisistä johtuvia tehtäviä oli 30, rattijuopumuksiin liittyviä tehtäviä oli yhteensä 24, pahoinpitelytehtäviä oli Itä-Suomessa yhdeksän ja vahingontekoja oli viisi. Poliisin omia valvontatehtäviä yön ajalta tehtiin 61 kappaletta, joista suurin osa oli järjestyksen valvontaa taajamissa sekä eriasteisia liikenteeseen liittyviä valvontatehtäviä. 
Pelkän päihtymyksen vuoksi vapun viettoon poliisin putkaan toimitettiin 20 henkilöä. Rikosperusteisesti kiinniotettuja vappuyöltä oli seitsemän henkilöä. 

Pääsääntöisesti vappua vietettiin maltillisesti ja juhlinta tapahtui pienissä piireissä, kuten oli etukäteen kehotettu. Toki yksittäisiä poikkeuksia oli ja porukkaa kokoontui runsaasti esimerkiksi Kuopion Valkeisenlammelle. Ravintoloissa oli myös runsaasti asiakkaita, mutta ravintoloiden sulkeuduttua jo klo 23 vapun juhlinta jatkui ulkosalla sekä yksityisasunnoissa. Poliisin näkökulmasta yö oli vilkas ja verrattavissa kesäajan viikonloppuihin.
 

Etelä-Savo Itä-Suomen poliisilaitos Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta
Itä-Suomen poliisilaitos
yleinen järjestys