Varaskolmikko tarkkaili ja varasti ikäihmisiltä – jäi kiinni valvojien ansiosta

Julkaisuajankohta 24.5.2024 11.31
Uutinen

Länsi-Uudenmaan poliisi sai 18.5. tietoonsa, että kolme henkilöä ovat kohdistaneet varkauksia ikäihmisiin kauppakeskuksessa. Kolmikko on jäänyt kiinni, ja nyt poliisi kehottaa mahdollisia muita uhreja tekemään rikosilmoituksen.

Iso Omena -kauppakeskuksessa liikkui lauantaina 18.5. kolmikko, joka lähestyi iäkkäitä ihmisiä hämärin tarkoitusperin. Kolmikko piiritti valitun kohteensa ja harhautti tätä samalla, kun uhrilta vietiin lompakko sisältöineen. Ulkomailta saapuneiden varkaiden epäillään mahdollisesti seuranneen uhrejaan pidemmän aikaa ennen tekoa. He myös katsoivat uhrien pankkikorttien PIN-koodeja olan yli maksutapahtumien yhteydessä.
 
– Varkaat jäivät kiinni kauppakeskusvartijoiden ja järjestyksenvalvojien hyvän yhteistyön ja valppauden ansiosta. Poliisilla oli ilo palauttaa anastettua omaisuutta takaisin oikeille omistajille. Yksittäisessä tehtävässä onnistuminen on yhtä tärkeää poliisityön kuin kansalaisenkin kannalta, toteaa apulaispoliisipäällikkö Kimmo Markkula.

Valvontatallenteilta on tunnistettu anastusrikoksen uhreja, mutta tallenteiden perusteella uhreja saattaa olla enemmän. Poliisi pyytääkin tekemään rikosilmoituksen mahdollisimman pikaisesti, jos on itse joutunut anastusrikoksen uhriksi tai läheinen on kokenut vastaavaa 18.5. Iso Omena -kauppakeskuksessa.
 
Yleisesti poliisi muistuttaa näppäilemään pankkikorttien PIN-koodit niin, ettei ulkopuolisten ole mahdollista nähdä sitä. Myös lompakkoa kannattaa säilyttää matkassa siten, että se on mahdollisimman vaikeasti anastettavissa.

– Lompakkoa ei kannata jättää esimerkiksi esille kauppakärryyn. Myös lompakon sisältävän laukun pitäminen irrallaan kauppakärryssä voi olla riskialtista. Paljon ihmisiä vetävissä paikoissa valitettavasti liikkuu myös lompakkovarkaita, kertoo rikoskomisario Katja Rekola.

Espoo Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta