Varkaita jäi kiinni Hämeessä

Julkaisuajankohta 1.7.2022 10.31
Uutinen

Hämeessä jäi kiinni useita rattijuoppoja kuluneen vuorokauden aikana. Lisäksi rikosilmoituksia kirjattiin useista pahoinpitelyistä ja kaksi murtomiestäkin jäi kiinni.

LAHTI. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän torstaiaamuna Asemantaustan kotieläinpihalle. Ilmoituksen mukaan kotieläinpihan tiloihin oli murtauduttu ja sieltä oli anastettu omaisuutta. Todistajan mukaan paikalta oli poistunut kaksi miestä matkakeskuksen suuntaan. Poliisipartio tapasi kyseisen kaksikon, keski-ikäisen ja kolmekymppisen miehen. Heillä oli mukanaan kassi, jonka sisältä löytyi kotieläinpihan tiloista anastettu omaisuus.
Kaksikko otettiin kiinni epäiltynä varkauteen ja heidän epäillään syyllistyneen myös murtovälineen hallussapitoon. Miehillä oli sorkkaraudat mukanaan.

LAHTI. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän Villähteentielle torstai-iltana. Ilmoituksen mukaan päihtyneeltä vaikuttanut nainen oli törmännyt henkilöautolla valaisinpylvääseen ja hän pyrkii peruuttamaan autoa pois ojalta.
Partio tapasi autoa kuljettaneen keski-ikäisen naisen, joka puhalsi seulonta-alkometriin 2,91 promillea. Nainen otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen myös liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

LAHTI. Torstai-iltana tuli hätäkeskukseen ilmoitus, että kauppaliikkeessä käynyt varas oli noussut henkilöauton kyytiin ja auto oli poistunut läheisen päiväkodin pysäköintialueelle. Poliisipartio tapasi auton ja sen ympäriltä poliisille tutun mieskolmikon.
Poliisipartion selvittäessä tapahtunut partio havaitsi, että kolmikon käytössä olleen auton rekisteritunnusta oli muutettu ja auto oli anastettu edellisenä yönä Lahdessa. Mieskolmikko otettiin kiinni epäiltynä moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen.

HOLLOLA. Poliisipartio tapasi ajo-oikeudettoman kolmekymppisen naisen kuljettamassa henkilöautoa torstaina iltapäivällä Kukkilassa. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.
Naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

ORIMATTILA. Ajokiellossa oleva nuori mies kuljetti henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena torstai-iltana Orimattilan keskustassa. Hänen huumepikatesti oli positiivinen. Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

HAUSJÄRVI. Kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen torstaina aamupäivällä. Poliisipartio oli suorittamassa liikennevalvontaa Hikiäntiellä, kun partiota vastaan ajoi moottoripyörä kovalla nopeudella. Partio mittasi tutkalla sen nopeudeksi 132 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h.
Kuljettaja kuulusteltiin tapahtumapaikalla ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

RIIHIMÄKI. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus mutkittelevasta ajoneuvosta torstaina iltapäivällä Korttiomäessä. Poliisipartio löysi ilmoitetun henkilöauton pysäköitynä omakotitalon pihasta. Autoa kuljettanut kolmekymppinen mies löytyi kyseisen omakotitalon ullakolta. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.
Mies on aikaisemmin määrätty ajokieltoon. Autoilun osalta hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen. Mies otettiin kiinni moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, koska kiinniottopaikan pihasta löytyi anastettu moottoripyörä. 
 

Hausjärvi Hollola Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Lahti Liikenne Orimattila Päijät-Häme Riihimäki Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta