Hyppää sisältöön

Veneonnettomuudessa kuoli yksi henkilö

Julkaisuajankohta 22.6.2023 12.08
Tyyppi:Uutinen

Helsingin poliisi tutkii veneonnettomuutta, joka tapahtui yöllä 25.–26. toukokuuta. Onnettomuudessa menehtyi 30-vuotias mies ja loukkaantui vakavasti toinen 30-vuotias mies.

Poliisi epäilee, että veneturma tapahtui Kruununvuorenselällä. Veneen epäillään törmänneen onnettomuuspaikalla kiinteään esteeseen.

– Olemme tehneet tutkimuksia, joiden perusteella vene on todennäköisesti törmännyt Kruununvuoren siltatyömaan rakenteisiin. Turmavene oli noin neljä metriä pitkä niin sanottu tuulilasivene, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Korkalainen.

Asiaa tutkitaan alustavasti törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, vesiliikennejuopumuksena ja törkeänä vammantuottamuksena. Rikosnimikkeet tulevat tarkentumaan tutkinnan aikana.

– Esitutkinnassa selvitettävien asioiden keskiössä on tapahtumien kulku ja veneessä olleiden osallisuus turman syntyyn, sanoo tutkinnanjohtaja Korkalainen.

Tapauksen esitutkinta on kesken, eikä poliisi ole vielä kuullut kaikkia tapahtumiin liittyviä henkilöitä. Poliisi ei voi tässä vaiheessa tutkintaa kertoa tapahtumien yksityiskohtia julkisuuteen.

Poliisi tiedottaa onnettomuudesta lisää, kun kuulustelut ja tekninen tutkinta on saatu valmiiksi.

Helsingin poliisilaitos Helsinki Rikokset ja tutkinta Uutinen