Hyppää sisältöön

Videopuheluhuijaukset poliisin nimissä jatkuvat ja kehittyvät

Julkaisuajankohta 22.7.2026 13.01
Tyyppi:Uutinen

Tunnettujen poliisien kasvoilla tehdään yhä petossoittoja Google Meet -videoneuvottelusovelluksessa.

Poliisi tiedotti kesäkuussa valepoliisipetoksista, joita epäillyt toteuttavat Google Meet -videopuheluissa. Viime aikoina näitä huijauspuheluita on soitettu niin, että videoissa käytetään tunnettuja poliisien kasvoja. Videopuheluita on tehty muun muassa poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäen kasvoilla.

Osassa tapauksista on viitteitä deepfake-teknologian hyödyntämisestä.

Videopuhelun aikana rikolliset pyrkivät saamaan haltuunsa uhrin maksu- tai tunnistautumistietoja. Osassa tapauksista epäillyt ovat saaneet uhrin luovuttamaan pankkitunnuksensa rikollisille.

Tähänastisten tietojen mukaan tapaukset kohdistuvat erityisesti Suomessa asuviin ulkomaalaisiin, joita on videopuheluissa uhkailtu erilaisilla virkavallan toimenpiteillä.

Petosten tekijät vetoavat tunteisiin

Petostapauksille tunnusomaista on pyrkimys aiheuttaa uhrissa hätääntymistä ja kiireen tuntua. Kun tekniset huijausten estokeinot lisääntyvät, rikolliset turvautuvat sosiaalisen manipuloinnin keinoihin yhä useammin.

Epäillyt käyttävät uhrin tunteisiin vetoamista kaikista vahingollisimmissa tietoverkkoavusteisten petosten lajeissa. Vahingollisimpiin petoksiin lukeutuvat tietojenkalastelu-, sijoitus-, rakkaus- ja dokumenttipetokset sekä toimitusjohtajapetokset. Vuonna 2025 poliisin rikosilmoituksiin kirjattiin näihin petoksiin liittyen yhteensä 88 miljoonan euron rikosvahinko.

Suomen poliisi ei soita videopuheluita kansalaisille. Google Meet -sovelluksessa tuntemattomien yhteydenotot voi estää sallimalla asetuksissa puhelut vain omilta yhteystiedoilta.

Poliisi, pankki tai mikään muukaan laillinen toimija ei koskaan kysy pankki- tai tunnistautumistietoja puhelimessa tai videoyhteydellä. Poliisi kehottaa käyttämään harkintaa aina, kun ulkopuolinen pyytää näitä tietoja.

Jos epäilet luovuttaneesi henkilötietojasi tai siirtäneesi varojasi rikolliselle taholle, ota heti yhteys pankkiin. Tämän jälkeen tee asiasta rikosilmoitus.

Keskusrikospoliisi Rikokset ja tutkinta Uutinen