Hyppää sisältöön

Viikonlopun tapahtumia Savonlinnan ja Rantasalmen alueella.

Julkaisuajankohta 7.5.2017 9.02
Tyyppi:Uutinen

Viikonlopun tapahtumia Savonlinnan ja Rantasalmen alueella.

Punkaharjulla 6.5.2017 klo 02.30 kuljetti paikallinen 41-vuotias mies henkilöautoa päihtyneenä Palomäentiellä. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, tarkkuusalkometrin tulos oli 0.79mg/l. Kuljettaja jäi kiinni, kun poliisi pysäytti kyseisen henkilöauton normaalia ajokunnon tarkastusta varten.

Rantasalmella Koulutiellä olevan koulun ikkuna rikottiin 6.5.2017 ilta yhdeksän aikoihin. Silminnäkijän mukaan paikalla oli 3-4 nuorta henkilöä, joista yksi heitti kivellä ikkunasta läpi. Silminnäkijän mukaan kiven heittäjä oli 15-16 vuotias poika.

Lauantai iltana poliisipartio suoritti rattijuopumusvalvontaa Rantasalmella haja-asutus alueella Kolkontaipaleella. Kello 22.05 ratsiaan ajoi henkilöauto, jota kuljetti 49-vuotias nainen. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, tarkkuusalkometrin tulos oli 0,22mg/l.

Kerimäellä kaksi mopoa lähtivät poliisipartiota karkuun poliisin näyttäessä heille pysäytysvaloa. Partio seurasi mopoja noin 5-10 minuuttia, kunnes toisen mopon kuljettaja menetti mopon hallinnan ja kaatui. Mopon kyydissä ollut matkustaja pakeni kaatumisen jälkeen paikalta juoksemalla. Kuljettaja jäi paikalle ja kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä liikennerikkomuksesta, tarkkuusalkometrin tulos oli 0,38mg/l.

Savonlinnassa keskustan alueella 7.5.2017 klo 02.45 poliisipartio havaitsi kovaa vauhtia kiihdyttävän henkilöauton. Poliisipartio seurasi auto pienen matkan, jonka jälkeen päätti pysäyttää auton. Kuljettaja ei kuitenkaan noudattanut poliisin antamaa pysäytysmerkkiä, vaan ajoneuvo pakeni poliisia vajaan kilometrin matkan, jonka jälkeen kuljettaja pysäytti ajoneuvon tiensivuun. Ajoneuvoa kuljetti paikallinen 42-vuotias mies päihtyneenä ja kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä liikennerikkomuksesta, tarkkuusalkometrin tulos oli 0,93mg/l. Ajoneuvon kyydissä oli yksi matkustaja.

Itä-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen