- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Viikonlopun välitilinpäätös: Pahoinpitelyitä, varkauksia, vahingontekoja ja vaaran tuottamista Ylä-Savossa
IISALMI
PAHOINPITELY
Launtai- illalla tapahtui Ravintola Istuvassa Härässä pahoinpitely, jossa keski-ikäinen mies löi suunnilleen itsensä ikäistä miestä päähän. Lyöntiä oli edeltänyt pieni tuuppiminen ja tilanne, jossa lyöjä oli tietojen mukaan esitellyt sukupuolielintään vastapuolen vaimolle.
PAHOINPITELY
Lauantai-iltana tapahtui Ravintola Istuvan Härän pihalla pahoinpitely, jossa paikallinen hevosvalmentaja oli lyönyt paikkakuntalaista miestä suoraan nyrkillä kasvoihin. Kerrottua oli edeltänyt tilanne, jonka lyöjä ja sitä ennen lyöjän kaveri olivat tulkinneet väärin naisen kunniaa loukkaavaksi kielenkäytöksi.
TÖRKEÄ LIIKENNETURVALLISUUDEN VAARANTAMINEN, MOOTTORIKULKUNEUVON KÄYTTÖVARKAUS YM.
Sunnuntaiyönä ajoi 17- vuotias nuori mies poliisia pakoon aiemmin kaupungista luvatta käyttöön ottamallaan kilvettömällä mopolla. Tilanne sai alkunsa poliisipartion havaittua Pohjolankadulla ajavan kilvettömän mopon, jota lähtivät pysäyttämään. Mopo lähti karkuun ja ajoi pakomatkallaan sekä katuja että myös pihoja pitkin kaatuen lopulta kerrostalon eteen laitetun puomin eteen. Kuljettajaksi selvisi ajokiellossa oleva iisalmelainen opiskelija, joka puhalsi poliisin pilliin juuri ja juuri rattijuopumuksen alittavat lukemat. Takaa-ajossa käytti mopo mittauksen mukaan hieman alle 70 km/h nopeutta. Noihin lukuihin päästäkseen oli mopoa laittomasti viritetty.
PAHOINPITELY JA VAHINGONTEKO
Myöhään sunnuntaiyönä pahoinpiteli -94 syntynyt iisalmelainen mies - 59 syntynyttä paikkakuntalaista miestä heittäen tämän poliisin silmien alla asfalttiin. Poliisi oli paikalla puututtuaan tilanteeseen, jossa oli todennut miehen makoilevan kaupungin kukkaistutusten päällä ja mennyt selvittämään tilannetta. Poliisin kanssa samaan aikaan oli paikalle tullut myös tapahtumaan sivullinen mies sanoen jotain maassa makaavan miehen kaverille. Tästä oli maassa makoillut mies kimmahtanut pystyyn ja poliisista välittämättä heittänyt miehen tiealueella asfalttiin. Maahan viskattu mies oli saanut vammoja ja poliisi kuljetti miehen ensiapuun. Pahoinpitelystä epäillyn miehen korjasi poliisi omaan säilöön.
VAHINGONTEKO
Kiuruvedellä asuva -91 syntynyt mies rikkoi kerrostalon alaoven lasin lauantaiyönä Kivirannantiellä. Porraskäytävästä tavattu mies kiisti rikkoneensa mitään ja kertoi olevansa rapussa siksi, että oli menossa sisään talossa olevaan asuntoon.
LAPINLAHTI
PAHOINPITELY JA HAITANTEKO VIRKAMIEHELLE
Lauantaiyönä tapahtui Varpaisjärven torilla pahoinpitely, jossa paikkakuntalainen - 99 syntynyt nuori mies löi itseään viisi vuotta vanhempaa varpaisjärveläistä miestä kaksi- kolme kertaa nyrkillä kasvoihin. Lyöntiä oli edeltänyt tilanne, jossa lyöjä oli haastanut riitaa ja lyöty oli mennyt tilanteeseen väliin. Tilanteen jo rauhoituttua oli riitaa haastanut mies kuitenkin äkkiarvaamatta lyönyt rauhoittelijaa nyrkillä kasvoihin. Lyöntien seurauksena oli ollut verta vuotava silmäkulma ja joitain pienempiä naarmuja. Lyöjällä riitti virtaa vielä pahoinpitelyn jälkeenkin hänen yritettyä paeta poliisiautosta. Tämän esti naispoliisi kaatamalla pakoon yrittäneen maahan ja kahlehtimalla hänet.
TÖRKEÄ RATTIJUOPUMUS
Sunnuntaiyönä ajeli lapinlahtelainen noin viisikymppinen mies omistamallaan traktorilla Tölväntiellä puhalluskokeen mukaan yli yhden promillen humalassa. Poliisi käytti miehen verikokeissa ja määräsi hänet heti voimaan astuvaan väliaikaiseen ajokieltoon.
PIELAVESI
YLEISVAARAN TUOTTAMUS JA HUUMAUSAINEEN KÄYTTÖRIKOS
Perjantaina oli Pielavedellä sijaitsevan Karekuntoutuksen sisätiloissa käsitellyt yksi laitokseen sijoitetuista nuorista bensiinillä kasteltua rättiä ja sytyttänyt sen tuleen. Rätin syttymisen jälkeen oli se joutunut sohvalle, jossa nuori oli ilmeisesti sammuttanut sen viltin päälle heittämällä. Poliisille luovutettiin kyseisen nuoren hallusta löytynyt pieni määrä todennäköisesti huumausainetta.
VARKAUDEN YRITYS JA VAHINGONTEKOJA
Varhain lauantaiyönä yrittivat ainakin kaksi miestä varastaa Pielaveden torilta myyntikojusta pohjakassan. Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen kahdesta torin lähellä paikkoja rikkovasta miehestä. Paikalla poliisille selvisi, että yhden myyntiteltoista pitäjä oli saanut kiinni yhden tekijöistä. Karkuun yrittäessään oli nuorehko mies kompastunut myyntiteltan naruun ja mennyt tajuttomaksi. Ilmeni, että torilla oli yhdestä teltasta anastettu pohjakassa ja sen lisäksi kahta telttaa oli rikottu.
VAHINGONTEKO
Pielaveden linja-autoaseman yläkerrassa sijaitsevan huoneiston ikkunoita oli rikottu ja tyhjillään ollutta asuntoa vahingoitettu. Ilmoittaja kertoi poliisille nähneensä, kuinka tiloihin oli mennyt kymmenkunta nuorta lauantai-iltana. Polisi totesi viisi ikkunaa rikotuksi ja huonekaluja hajotetuksi.
KIURUVESI
TÖRKEÄ VARKAUS
Kiuruveden Torikadulla sijaitsevan Kultasepänliike Näkökulman näyteikkunan lasi on rikottu torstain ja perjantain välisenä yönä. Näyteikkunasta on anastettu kelloja ja koruja. Anastetut kellot ovat ainakin Caterpillar, Leijona, Seiko, Pulsar ja Citizen- merkkisiä. Korut ovat olleet miesten rannekoruja ja panssariketjuja.
PAHOINPITELY
Hätäkeskukseen oli tullut lauantaiyönä ilmoitus Kiuruvedellä pitseriassa tai pitserian ulkopuolella pahoinpidellystä miehestä. Ilmoituksen mukaan mies oli tajuton. Poliisi tapasi torin lähellä miehen, jota ambulanssihenkilökunta oli hoitamassa. Mies kuljetettiin sairaankuljetuksen kyydillä Iisalmen sairaalaan. Hänen todettiin saaneen pahoinpitelyssä erilaisia vammoja päähän,kaulaan ja kylkeen. Itse tapahtumasta ei hän osannut kertoa mitään poliisille. Silminnäkijähavaintoja kaivataan.
---------
Yksinkertaisuussyistä on tapaukset kirjattu muotoon, jossa tekojen kerrotaan tapahtuneen ja epäiltyjen syyllistyneen tekoihin. Korostetaan kuitenkin sitä, että jokainen syyllisenä mainittu henkilö on todellisesti syyllinen vasta, kun hänet on tekoon syylliseksi todettu.
Kaikista tiedotteessa mainituista teoista ja tapahtumista voi antaa vihjetietoa osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai soittamalla vihjepuhelimen numeroon 0295 415 232