Hyppää sisältöön

Viikonlopun yhteenveto Hämeessä

Julkaisuajankohta 25.9.2017 9.29
Tyyppi:Uutinen

Hämeen poliisin viikonloppu on tarjonnut tehtäviä laidasta laitaan ja kesäinen ilma on saanut ihmiset liikkeelle, samoin erilaisia rikoksia on tehtailtu runsaasti. Koko viikonlopun tehtävämäärä on noin 850, rattijuopumuksesta epäiltyjä kuljettajia on tavoitettu 24, pahoinpitelyistä on kirjattu 12 rikosilmoitusta, törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia (käytännössä kovia ylinopeuksia) on 7 kappaletta ja liikaa nauttineita kansalaisia on tuotu säilöön yhteensä 35 henkilöä. Riihimäen mopomittii, johon osallistui useita satoja mopoja oil tiukasti poliisin valvonnassa ja siellä poliisi joutui urakoimaan. Sakkoja/rikesakkoja jouduttiin antamaan noin 20, ajokieltoon määrätiin muutamia mopoilijoita ja rekisterikilpiäkin otettiin polisin haltuun mopojen epäkuntoisuuksien takia.

SUNNUNTAI-MAANANTAI VUOROKAUSI:

LAHTI: Viikonlopun aikana murtauduttiin Okeroisissa omakotitalon pihalla olevaan veneeseen. Veneestä oli anastettu bensatankki. Epäillyllä tekijällä oli tapahtunut ns. työtapaturma, sillä häneltä oli "unohtunut" paikalle reppu, josta löytyi henkilöllisyystodistus. Tekoa tutkitaan varkautena.

HOLLOLA: Sunnuntaina iltapäivällä poliisipartio mittasi Keskustiellä Hämeenkoskella henkilöautolle nopeudeksi 69 km/tunnissa 40 km:n nopeusarajoitusalueella. Poliisipartio lähti tavoittamaan autoa. Ajoneuvo jatkoi kovalla vauhdilla kääntyen Varikkotielle. Auto oli ajanut nurmikkoalueen yli kevyenliikenteenväylälle, jossa ajautunut ojaan. Partion päästessä paikalle oli auto tyhjillään. Sivulliselta saadun tiedon mukaan autosta oli poistunut henkilö kovaa vauhtia juosten. Kuljettaja ei tavoitettu etsinnöistä huolimatta, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

ORIMATTILA: Sunnuntai päivällä poliisipartio tapasi Urheilukentäntiellä noin 20-vuotiaan miehen, joka kertoi heitelleensä sytyttämäänsä nuotioon ampuma-aseen patruunoita. Partio tarkisti miehen omistaman henkilöauton, josta löytyi pistooli, jossa lippaassa oli seitsemän patruunaa. Alustavassa tutkimuksessa selvisi, että kyseinen ase oli anastettu omakotitalomurron yhteydessä Keski-Uudellamaalla. Lähistöllä olleen omakotitalon ikkunaan oli ammuttu edellisenä yönä ja poliisi epäilee, että kyseisellä aseella oli ammuttu ikkunaan. Mies kiinniotettiin epäiltynä ampuma-aserikokseen, vaaran aiheuttamiseen ja kätkemisrikokseen.

HÄMEENLINNA: Sunnuntai-iltapäivällä Padasjoentiellä kauppakeskus Tuulosen lähistöllä olevassa liikenneympyrässä tapahtui kahden henkilöauton välinen onnettomuus. Toista henkilöautoa kuljetti noin 60-vuotias nainen, joka alustavan selvityksen mukaan oli ajanut ympyrään kovalla vauhdilla osuen toisen henkilöauton kylkeen. Naisen kuljettama auto oli sinkoutunut ympyrästä törmäten kahteen liikennemerkkin, jotka olivat rikkoontuneet. Poliisipartio puhallutti naisen, tulos oli 2.85 o/oo. Nainen käytettiin verikokeessa, jonka jälkeen hänet kiinniotettiin epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Naisen kuljettama henkilöauto vaurioitui pahoin ja siitä poistettiin rekisterikilvet, myös vastapuolen henkilöauton toinen sivusta vaurioitui pahoin. Epäilty kertoi lähteensä lähellä sijainneesta mökiltään liikkeelle tarkoituksenaan ajaa Helsinkiin.

Hämeen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen