Viime viikolla Itä-Uudellamaalla valvottiin kokoontumisajoja, tutkittiin erilaisia rikoksia, hoidettiin yksilön suojaan liittyviä tehtäviä ja vangittiin epäiltyjä

Julkaisuajankohta 16.5.2023 11.57
Uutinen

Viime viikolla Itä-Uudellamaalla poliisitehtävissä korostuivat kokoontumisajot, väkivallanteot ja yksilön suojaa liittyvä tehtävät. Lisäksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa vangittiin poliisin esityksestä rikoksista epäiltyjä.

Loviisassa 9.5 tapahtuneeseen väkivallantekoon epäilty vangittu

Loviisassa Ramsayntiellä sijaitsevassa kerrostaloasunnossa tapahtui tiistaina 9.5. iltapäivällä vakava väkivallanteko, jossa uhria pahoinpideltiin ja uhattiin teräaseella. Tekoon epäilty mies otettiin kiinni heti paikan päältä.

– Epäilty on nyt vangittu perjantaina 12.5. Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä kyseiseen törkeään pahoinpitelyyn sekä laittomaan uhkaukseen, kertoo rikoskomisario Freddie Cederlund.

Tapauksen esitutkinta jatkuu Itä-Uudenmaan poliisissa.

Lämmin keli vaikutti poliisin tehtävämääriin

Samalla tavalla kuin liukas keli aiheutti ulosajon, voisi sanoa, että lämmin sää kasvatti poliisin tehtävämääriä viikonloppuna. Eihän se näin mene. Ihmiset aiheuttavat tapahtumia ihan omilla toimillaan. 

– Se on silti totta, että ulkona viihdytään sitä paremmin mitä parempi sää on kyseessä. Totta kai monessa tehtävässä alkoholi oli mukana, mutta ei alkoholikaan aiheuta pahoinpitelyitä tai rattijuopumuksia, josta pääsemme taas ihmiseen, joka on kaiken tekemisen keskiössä. Alkoholin nauttiminen ei nosta tunnetta pahoinpidellä kaveriaan tai puolisoaan, jos perusasiat ovat muutoin kunnossa, kertoo komisario Kimmo Klemetti.

Viikonloppuna etsittiin muutamaa alaikäistä nuorta, jotka olivat lähteneet kylästä suutuspäissään. Jälkikasvulle kannattaa kertoa seurauksista, joita nämä tahattomatkin katoamiset voivat aiheuttaa. Tässä tapauksessa poliisin suorittamat etsinnät, vapaaehtoisen pelastuspalvelun liittymisen etsintätehtävälle ja tilannekohtaisesti sosiaalisen median hyödyntämisen kadonneiden tavoittamiseksi.

– Muiden viranomaisten poliisille antama apu etsintätehtävillä on suuri, mutta kaikki nämä edellä mainitut toimenpiteet olivat pois muilta tehtäviltä. Tehtäviltä, joita Itä-Uudenmaan poliisin alueella tosiaan riittää, muistuttaa Klemetti.

Viikonloppu näyttäytyi poliisin silmin kiireisenä, kuinkas muutenkaan. Sää suosi kulkijaa ja poliisitehtäviä oli jälleen laidasta laitaan. Useat pahoinpitelyt, häiriökäyttäytymiset, rattijuopumukset, pakenevien seurannat ja niistä seuranneet kiinniotot olivat poliisille perustehtäviä. 

– Pelkästään viikonlopun aikana poliisilaitoksemme alueella hoidettiin oma-aloitteiset valvontatehtävät mukaan lukien yli 900 tehtävää. Hätäkeskuksen välittämissä tehtävissä oli nousua lähes 100 tehtävää Edeltävänä viikonloppuna yksilönsuojaan liittyviä tehtäviä hoidettiin noin 200. Nyt niitä oli peräti 274. Näissä kaikissa tehtävissä keskiössä oli jälleen se ihminen omine toimintoineen, alkoholilla tai ilman, summaa Klemetti.

Mopojen ja autojen kokoontumisajot työllistivät poliisia - tapahtumissa havaittavissa uhmakasta käytöstä

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella järjestettiin viime viikonlopun aikana useita kokoontumisajoja, joissa tapahtui vakavia loukkaantumisia sekä törkeitä liikennerikoksia.

– Vantaalla järjestetyssä mopomiitissä oli arvioiden mukaan noin 1000 osallistujaa. Mukana tapahtumassa oli mopoja, moottoripyöriä sekä autoja. Mukana oli myös paljon epäkuntoisuuksien vuoksi liikenteeseen soveltumattomia mopoja ja moottoripyöriä ja rekisteröimättömiä, paikalle muilla ajoneuvoilla tuotuja kaksipyöräisiä, kertoo komisario Katri Lehti.

Tehtävistä mainittakoon Vantaan Hakintiellä järjestetyssä mopomiitissä tapahtunut vakava onnettomuus, jossa 14-vuotias ajo-oikeudeton nuori törmäsi kovalla nopeudella rekisteröimättömällä moottoripyörällä toiseen nuoreen moottoripyöräilijään. Molemmat osalliset loukkaantuivat onnettomuudessa ja heidät kuljetettiin sairaalaan hoidettaviksi. Tapausta tutkitaan Itä-Uudenmaan poliisissa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä vammantuottamuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta. 

– Lauantai illan ja yön aikana järjestettiin myös useita autojen kokoontumisajoja, joissa osallisia oli arvion mukaan noin 1000. Poliisilaitoksemme alueella järjestetyssä kokoontumisajossa havaitsimme kymmenen ajokieltorikosta, joista törkeissä liikenneturvallisuuksien vaarantamisissa kovimmat mitatut nopeudet olivat 197 km/h sallitun nopeusrajoituksen ollessa 120 km/h sekä 169 km/h sallitun nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h, jatkaa Lehti.

– Lisäksi poliisi kirjoitti tapahtumissa 34 sakkoa ja liikennevirhemaksua ajotavoista sekä ajoneuvojen epäkuntoisuuksista, toteaa Lehti. 

Useisiin varkauksiin epäilty vangittiin lauantaina

Itä-Uudenmaan poliisi on tiedottanut maalis- ja huhtikuun aikana tapauksista, joissa henkilön epäillään syyllistyneen useisiin varkausrikoksiin Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella.

– Henkilön epäillään muun muassa murtautuneen kuntosalien ja muiden liikuntapaikkojen pukukaappeihin ja sieltä saamillaan avaimilla anastaneen autoja läheisiltä pysäköintipaikoilta. Epäillyn tekijän matkaan on lähtenyt myös muuta omaisuutta, kuten puhelimia, kuulokkeita ja kenkiä, kertoo rikoskomisario Otto Hiltunen.

Henkilö on aiemmin tämän vuoden aikana ollut kiinniotettuna rikosperusteisesti kahdeksan eri kertaa ja aina vapauduttuaan jatkanut rikollista toimintaansa. Nyt hänet vangittiin poliisin vaatimuksesta perjantaina 12.5. Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä useisiin poliisilaitoksemme alueella tapahtuneisiin varkausrikoksiin, Hiltunen jatkaa.

Keravalla sijaitsevassa oppilaitoksessa tapahtuneen välikohtauksen tutkinta etenee poliisissa

Keravalla Kumitehtaankadulla sijaitsevassa oppilaitoksessa torstaina 11.5. tapahtuneen välikohtauksen tutkinta etenee Itä-Uudenmaan poliisissa.  Poliisille hätäkeskuksen kautta tulleen tehtävän mukaan oppilaitoksessa sijaitsevassa luokkahuoneessa oli ollut esillä teräase. 

Poliisi tiedotti tapauksesta aiemmin tapahtumapäivänä Twitter-tilillään.

–  Rikosnimikkeenä esitutkinnassa on ollut törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuneen rikoksen valmistelu. Tapauksen asianosaisia on nyt kuultu ja tietoomme ei ole tullut, että kirveeksi osoittautuneella teräaseella olisi ketään uhkailtu tai vahingoitettu, kertoo tapauksen tutkinnajohtaja rikoskomisario Otto Hiltunen. 

– Jatkamme tapauksen tutkintaa vielä muun muassa teknisellä tutkinnalla. 

Autoa kohden ammuttiin Järvenpäässä - epäillyt poliisin huostassa

Poliisin partio sai maanantaina 15.5. puoliltaöin tehtävän Järvenpäähän, missä ilmoituksen mukaan Mäkelänkadulle muuttoa tehneen kaksikon käyttämää autoa kohti oli ammuttu. Tapauksesta selvittiin ilman henkilövahinkoja. Laukaukset osuivat autoon ja auton takalasiin.

– Poliisi paikansi asunnon, josta laukaukset oli ammuttu ja otti asunnosta kiinni kolme henkilöä. Henkilöitä epäillään esitutkinnan tässä vaiheessa tapon yrityksestä sekä ampuma-aserikoksesta. Rikosnimikkeet saattavat tarkentua esitutkinnan edetessä, kertoo rikoskomisario Otto Hiltunen.

– Poliisi on kiinnostunut tapaukseen liittyvistä mahdollisista silminnäkijähavainnoista. Kaikki tiedot ja havainnot ovat meille arvokkaita ja ne voi lähettää poliisin sähköpostiosoitteeseen rikostorjunta.jarvenpaa.ita-uusimaa@poliisi.fi, Hiltunen kehottaa.
 

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Liikenne Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta