Hyppää sisältöön

Vilkas vappuaatto Hämeessä

Julkaisuajankohta 1.5.2016 9.17
Tyyppi:Uutinen

Vappuaatto piti poliisin kiireisenä Hämeen alueella. Tehtäviä kertyi pitkälti yli kolmesataa ja yövuorollekin jäi yli kaksisataa tehtävää. Rattijuopot sekä pahoinpitelyt työllistivät partioita. Lisäksi anastetuista polkupyöristä tuli poliisille runsaasti ilmoituksia.

HOLLOLA. Poliisipartio pysäytti lauantai-iltana nelostiellä auton, jonka naispuoleinen kuljettaja ajoi reippaasti yli sallitun nopeuden. Nopeudeksi mitattiin 170 km/h rajoituksen ollessa 120 km/h. Tapausta tutkitaan mm. törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

YPÄJÄ. Poliisille tuli lauantaina illalla ilmoitus ojaan ajetusta autosta. Ilmoituksen mukaan autosta oli poistunut kaksi henkilöä. Poliisi tavoitti autosta poistuneet läheisestä talosta. Ilmeni, että autoa oli kuljettanut sen rekisteriin merkitty omistaja, kolmekymppinen loimaalainen mies. Mies otettiin kiinni ja käytettiin verikokeessa. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

LAHTI. Poliisipartio päätti tarkastaa lauantainen ennen puoltayötä Tonttilassa liikkuneen auton kuljettajan kunnon. Tarkastus olikin aiheellinen, sillä auton miespuolinen kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukemia. Miehellä oli kaksi matkustajaa mukanaan. Kuljettaja otettiin kiinni ja toimitettiin tarkkuusalkometrille. Mies vapautettiin ajokieltoon määräämisen jälkeen.

HEINOLA. Partio pysäytti lauantaina ennen puoltayötä nelostiellä pohjoisen suunnasta tulleen auton sen kuljettajan kunnon tarkastamiseksi. Auton nuorehko naiskuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukemia. Nainen käytettiin Lahdessa tarkkuusalkometrillä, joka jälkeen hänet vapautettiin.

JANAKKALA. Leppäkoskella varhain sunnuntaiaamuna poliisipartion mielenkiinto kohdistui normaalia äänekkäämpään henkilöautoon, jonka kuljettaja pysäytti auton jonkin matkan päässä poliisiautosta. Auto kääntyi ympäri ja lähti ajamaan valot sammutettuina läheiselle pellolle. Poliisipartio lähti seuraamaan autoa, jonka kuljettaja selvästi yritti poliisia karkuun. Seuranta jatkui jonkin aikaan, kunnes poliisipartio menetti näkemän autoon vaikeakulkuisen maastonkohdan takia. Toinen poliisipartio löysi auton hylättynä lähistöltä käynnissä ja ovet levällään. Autossa olijat tavoitettiin kuitenkin pian poliisikoiran avustuksella. Auton kuljettajaksi paljastui kolmekymppinen paikkakuntalainen mies, joka oli silminnähden humalassa. Mies puhalsikin törkeän rattijuopumuksen lukemat. Mies käytettiin verikokeessa ja otettiin kiinni poliisiasemalle. Miehen matkustajina oli kaksi miestä.

HÄMEENLINNA. Keskustan liepeiltä tuli sunnuntain pikkutunneilla ilmoitus miehestä, joka riehuu teräaseen kanssa talon pihalla. Poliisin tullessa paikalle mies oli luopunut teräaseesta. Mies oli kuitenkin lyönyt kahta pihalla ollutta miestä. Poliisi otti riehujan rauhoittumaan poliisin tiloihin ja laati asiasta pahoinpitelyilmoituksen. Syy riehumiseen löytyy yön ja illan tapahtumista, jossa miehen väitettiin rikkoneen lasin keskustassa. Poliisi tutkii tapahtumien kulkua.

Hämeen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen