Hyppää sisältöön

Vuorokauden kestäneessä nopeusvalvontamaratonissa valvottiin 19 valvonta-autolla aamun liikennettä sekä koulujen ja päiväkotien läheisyyksiä

Julkaisuajankohta 23.8.2019 10.40
Tyyppi:Uutinen

Keskiviikkona 21.8.2019 kello 6 alkanut 24 tunnin mittainen automaattivalvonta suoritettiin pääasiallisesti 19 kamera-autolla. Siihen käytettiin 144 valvontatuntia ja otettiin noin 2500 valokuvaa. Autovalvonta kohdistui noin 30 000 kuljettajaan.

Edellisenä vuonna vastaavassa valvonnassa oli käytössä 22 autoa ja valokuvia otettiin 2400.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalaisen mukaan valvonta kohdennettiin aamun työmatkaliikenteeseen sekä koulujen ja päiväkotien läheisyydessä olevana liikennöintiin.

Työmatkaliikenteessä klo 06 - 08 tavattiin noin 1000 ylinopeutta ajavaa.

Tärkeänä valvontamaratonin teemana oli nopeusrajoitusten huomioiminen siellä, missä koululaiset ovat liikkeellä.

- Tätä valvontaa tehdään jatkuvasti. Toivottavasti valvonta tuottaa lopulta tulosta niin, että ihmiset ajavat nopeusrajoitusten mukaisesti jalankulkijat huomioiden, toteaa poliisitarkastaja Heikki Ihalainen.

Valvontaa suoritettiin myös kiinteällä automaattivalvonnalla 2800 tunnin verran. Molemmilla automaattivalvonnan muodoilla otettiin yhteensä noin 4600 valokuvaa.

Suurin osa nopeuksista oli korkeintaan 15 kilometrin ylinopeuksia, 4300 kappaletta. Yli 16 kilometrin ylinopeuksia oli noin 300 kappaletta.

Poliisihallitus Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen