Hyppää sisältöön

Yhä suurempi osa seksuaalirikoksista on tullut poliisin tietoon Helsingissä

Julkaisuajankohta 24.7.2018 8.56
Tyyppi:Uutinen

Poliisi julkaisee tänään valtakunnallisesti tilastot alkuvuoden ajalta. Helsingin poliisilaitoksen tilastoissa yksi näkyvimmistä muutoksista ovat seksuaalirikokset, joiden määrä on lisääntynyt selvästi viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna (+ 45 %). Lisäystä on niin raiskausrikoksissa, lapsen seksuaalisissa hyväksikäytöissä, mutta myös seksuaalisten ahdistelujen osalta.

– Poliisi on pystynyt tänä vuonna paljastamaan tehokkaammin omatoimisesti seksuaalirikoksia Helsingissä ja tämä näkyy tilastoissa. Alkuvuodesta jäi esimerkiksi kiinni mies, jota epäiltiin useista kymmenistä eri seksuaalirikoksista, kertoo rikosylikomisario Juhani Vuorisalo Helsingin poliisilaitoksen väkivaltarikostutkinnasta.

Yksittäinenkin iso tapaus saattaa joskus vaikuttaa tilastoihin. Vuorisalo viittaa tapaukseen, jossa helsinkiläismiehen epäillään syyllistyneen usean kymmenen alle 16-vuotiaan pojan seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Tämä yksittäinen tapaus näkyy tilastopiikkinä lasten seksuaalisten hyväksikäyttöjen osalta.

– Seksuaalirikoksista on myös puhuttu julkisuudessa paljon ja niistä on myös tiedotettu näkyvästi. Tämä on voinut osaltaan madaltaa kynnystä ilmoittaa esimerkiksi seksuaalisista ahdisteluista ja niitä on tullut tätä kautta enemmän poliisin tietoon. Seksuaalirikosten määrä ei siis ole välttämättä noussut, vaan niitä on tullut poliisin tietoon aiempaa enemmän, Vuorisalo arvioi.

Myös huumausainerikosten määrässä on kasvua viime vuoteen verrattuna (+ 2,3 %).

– Poliisilla on ollut kuluneen vuoden aikana useita huumausaineiden teemavalvontaiskuja keskeisille paikoille Helsingissä. Huumausainerikosten tutkinta on hyvin pitkälti niin sanottua paljastavaa poliisitoimintaa, eli kun poliisilla on laittaa resursseja niiden paljastamiseen, näkyy se myös tilastoissa, kertoo rikoskomisario Lasse Jortikka Helsingin poliisilaitoksen huumerikostutkinnasta.

Petosrikokset ovat sitä vastoin vähentyneet (- 19 %). Tätä vähennystä selittää se, että poliisi on kohdentanut pakkokeinoja erityisesti epäiltyihin, jotka ovat toimineet internetissä. Petosrikollisuus on tyypillisesti sarjarikollisuutta, eli kun poliisi saa napattua kiinni muutaman aktiivisen tekijän, jää monta rikosta tekemättä.

Liikennerikokset ovat taasen lisääntyneet Helsingissä (+ 7,4 %).

– Liikennerikosten piikkiä selittää pitkälti se, että Helsingin liikennevalvontaa tehostettiin vuoden lopussa LiikennePro-nimisellä yksinomaan liikennettä valvovalla ryhmällä. Tämä ryhmä on saanut napattua liikennevirrasta aiempaa enemmän rattijuoppoja, sekä onnistunut paljastamaan erilaisia muita liikennerikoksia ja liikennerikkomuksia, kertoo komisario Pasi Tuominen liikennevalvontatoiminnosta.

Kokonaisuudessaan Helsingin poliisilaitoksen alueella on kirjattu tänä vuonna 4 057 rikoslaissa määriteltyä rikosta vähemmän (-10,73 %) kuin viime vuoden tammi-maaliskuussa.

– Tähän on varmasti monta syytä, mutta yksi konkreettinen syy voi olla se, että helsinkiläiset ovat ilmoittaneet vähemmän rikoksia poliisille. Jos kokee tulleensa rikoksen uhriksi, kannattaa asiasta ilmoittaa pikaisesti poliisille joko soittamalla hätäkeskukseen 112 tai tekemällä rikosilmoituksen joko poliisiasemalla Pasilassa tai poliisin nettisivuilla. Näin päästään mahdollisimman nopeasti rikoksesta epäillyn jäljille, vt. poliisipäällikkö Heikki Kopperoinen muistuttaa.

Helsingin poliisilaitoksen tilastot tammi-kesäkuu 2018 pdf, 92 kB

Ulkomaan kansalaisten osuus rikollisuudessa_Helsingin poliisilaitos tammi-kesäkuu 2018 pdf, 83,3 kB

Helsingin poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen