Hyppää sisältöön

Yksi henkilö menehtynyt henkilöauton ulosajossa Orimattilassa

Julkaisuajankohta 24.7.2017 8.03
Tyyppi:Uutinen

Sunnuntain ja maanantain välinen yö on sujunut rauhallisesti Hämeen poliisilaitoksen alueella. Tehtäviä poliisilla oli kaikkiaan 127 kappaletta. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi säilöön otettiin Päijät-Hämeessä kaksi ja Kanta-Hämeessä viisi henkilöä.

ORIMATTILA

Maanantaina aamulla kello 06.25 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Orimattilassa Villintiellä. Onnettomuudessa henkilöauto oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautunut ulos tieltä metsään, törmäten puihin. Alustavan selvityksen mukaan ulosajo on mahdollisesti tapahtunut jo aiemmin yöllä. Onnettomuudessa on menehtynyt yksi henkilö eikä muita osallisia ollut. Poliisi ja onnettomuuden tutkijalautakunta selvittää tapahtunutta.

LAHTI

Maanantaina kello 04.10 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen jonka mukaan Lahdessa Lepolankadulla sijaitsevaan kioskiin oli murtauduttu. Alustavan selvityksen mukaan oli ainakin tupakkatuotteita anastettu kioskista.

JANAKKALA

Sunnuntaina iltapäivällä kello 15.30 aikaan poliisipartio pysäytti Janakkalassa Tervakoskentiellä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut vuonna 1999 syntynyt mies puhalsi alle rangaistavuuden jääneen lukeman alkometriin, mutta huumausaineen pikatesteri antoi positiivisen tuloksen kannabikselle. Mies käytettiin verikokeessa asian selvittämiseksi ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Hämeen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen