- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Yksi vangittu Iissä uutenavuotena tapahtuneista ampumisista
Iissä ammuttiin uudenvuoden yönä kahta henkilöä. Poliisi on jatkanut tapahtumien esitutkintaa.
Oulun käräjäoikeus on vanginnut 3.1.2025 29-vuotiaan oululaisen miehen todennäköisin syin epäiltynä kahdesta tapon yrityksestä sekä ampuma-aserikoksesta. Kolme muuta kiinniotettua on vapautettu. 33-vuotiasta iiläistä miestä epäillään vaaran aiheuttamisesta, pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta, mutta hänen kohdallaan ei vangitsemisen edellytyksiä ollut ja hänet vapautettiin perjantaina. Kaksi muuta kiinniotettua vapautettiin jo keskiviikkona. Toinen ammutuista oli myös kiinniotettuna keskiviikkona.
Vangittu mies on esitutkinnassa kertonut aiheuttaneensa kahden henkilön vammat ampumalla. Vangitulla miehellä on aiempaa rikostaustaa, kuten on myös muilla tapauksen osallisilla.
Tapahtumien kulkua ja motiiveja on kuulusteluissa selvitetty ja kyse on jonkinasteisesta riitatilanteesta Iissä, mitä vangittu mies on lähtenyt Oulusta selvittämään. Tarkemmin asiaa ei tässä vaiheessa esitutkintaa avata.