Lounais-Suomen poliisi on jatkanut Raumalla viime lauantaina tapahtuneen epäillyn tapon tutkintaa.
Poliisi tiedotti aiemmin, että asiaan otettiin kaksi henkilöä kiinni rikoksesta epäiltynä. Toinen kiinniotetuista on kuulustelujen jälkeen vapautettu. Mies on kiistänyt liittyvänsä mitenkään tutkittavaan asiaan.
Toinen epäilty vangittiin tänään syytä epäillä -kynnyksellä. Poliisi jatkaa asian tutkintaa muun muassa teknisellä tutkinnalla ja kuulusteluin. Asiassa vangittu on uhrin avopuoliso, vuonna 1962 syntynyt mies. Mies on kuulusteluissaan kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen.
Vangitun miehen osalta vangitsemista käsitellään uudelleen viimeistään viikon kuluessa, mikäli poliisi katsoo vangitsemiseen olevan edelleen edellytyksiä.