Hyppää sisältöön

Ympäristön turmelemista Lappeenrannassa

Julkaisuajankohta 18.8.2016 14.21
Tyyppi:Uutinen

Lappeenrannassa Perhosentieltä lähtevän metsäautotien varressa oli 5. - 8.8.2016 välisenä aikana kaadettu maahan mm. metsäkoneen moottoriöljyä ja teräketjuöljyä.

Kyseiset aineet oli anastettu kyseisen metsäautotien varressa olleesta kuomullisesta kevytperävaunusta. Samassa yhteydessä perävaunun kuomua oli vaurioitettu. Aineita oli kaadettu maahan yhteensä noin 85 litraa. Aineet oli kaadettu läheiseen ojaan noin 30 metrin matkalle. Maahan kaadetut öljyt imettiin pois paikalle tulleella pumppuautolla.

Poliisi on tutkinut tapahtunutta ympäristön turmelemisena, vahingontekona ja näpistyksenä. Esitutkinnassa on selvinnyt, että teosta on syytä epäillä kahta paikkakuntalaista poikaa, jotka ovat tunnustaneet teot. Pojat ovat 13-vuotiaita, joten he eivät ole rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan. Pojille lankeaa kuitenkin korvausvelvollisuus asiassa. Poliisi on päättänyt asian tutkinnan.

Rikosoikeudellinen vastuu alkaa 15-vuotiaasta. Rahallinen korvausvastuu on sitä nuoremmillakin. Poliisi haluaa muistuttaa, että myös alaikäiset lapset ovat vastuussa aiheuttamistaan vahingoista. Kaveriporukassa innostutaan valitettavan usein ilkivaltaan ja vahingontekoihin. Vastuu korvauksista tosin saattaa siirtyä myös lapsen vanhemmille, jos heidän todetaan laiminlyöneen velvollisuutensa valvoa lasta. Korvaussummaa on mahdollista myös sovitella.

Korvaus voidaan suorittaa myös vakuutuksesta. Jos teko on kuitenkin ollut tahallinen, vakuutuksesta ei lähtökohtaisesti makseta korvausta. Jos alkoholin tai huumausaineiden käyttö on vaikuttanut vahinkoon, voi se alentaa vakuutuskorvausta. Tietyissä tilanteissa vahingon aiheuttaja voi joutua maksamaan vakuutusyhtiölle myös korvauksen takaisin.

Kaakkois-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen