Poliisi - Yhteystiedot - Poliisiasema ja poliisilaitos

Itä-Suomen poliisilaitos, toimipisteet ja palvelut

Toimimme 44 kunnan alueella Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnissa. Poliisilaitoksen pääpoliisiasema, hallinnon ja johdon keskus, on Kuopiossa. Muut poliisiasemat ovat Iisalmessa, Ilomantsissa, Joensuussa, Juankoskella, Juvalla, Kiteellä, Lieksassa, Mikkelissä, Nurmeksessa, Outokummussa, Pieksämäellä, Savonlinnassa, Suonenjoella ja Varkaudessa. Toiminta-alueemme pinta-ala on 61 000 km². Lännestä, Vesannolta itään, Ilomantsiin on 290 kilometriä. Etelästä Mäntyharjulta pohjoiseen Vieremälle on 330 kilometriä. Alueellamme asuu noin 545 000 henkilöä. Palvelumme ja aukioloajat löytyvät poliisiasemien tiedoista. Pöytäkirjojen ja jäljennösten tilaustiedot poliisiasemien tiedoissa.

Hätätapauksessa soita aina 112.

Asioi ensisijaisesti verkossa.

Lue ohjeet ennen passin, henkilökortin tai muun luvan hakua tai rikosilmoituksen tekoa.

Varaa palveluaika ennalta, milloin mahdollista.

Vireillä oleviin asioihin vastaa poliisilaitos, joka asiaasi käsittelee. Pöytäkirjat ja jäljennökset voit tilata poliisilaitokselta tai -asemalta. 

Valtakunnallinen neuvontapalvelu
Neuvoo kiireettömissä asioissa, jotka liittyvät lupa-asioihin, ajanvaraukseen sekä sähköiseen asiointiin.

Puhelujen hinnat
Puhelu 0295-numeroon maksaa

  •     paikallisverkkomaksun (pvm), kun soitat kiinteästä verkosta
  •     matkapuhelinmaksun (mpm), kun soitat matkapuhelimesta
  •     ulkomaanpuhelumaksun, kun soitat ulkomailta.

Maksat puhelusta oman operaattorisi hinnaston mukaan. Myös jonottaminen maksaa.

Iisalmen poliisiasema, lupapalvelut

Virrankatu 2, 74100 IISALMI

Käyntiosoite

Virrankatu 2, 74100 IISALMI
Näytä kartalla
Vuoronumerolaite on pääaulassa ja sulkeutuu klo 16.00

Aukioloajat

Ma-ke sekä pe 9-16.

Puhelinnumerot

  • Paikalliset lupapalvelut
    0295 415 249
    ma–pe 13.00–15.00
  • Valtakunnallinen neuvonta ja ajanvaraus
    0295 419 800

Sähköpostiosoitteet

  • Iisalmi.Ita-Suomi@poliisi.fi
  • Ajo-oikeus
    • Ajo-oikeuden palautus
    • Ajokortin erityisehdot ja luokan alentaminen
    • Ajokortinhaltijan terveydentilan valvonta
    • Alkolukkoajokortti
  • Arpajaiset sekä rahankeräykset
    • Arpajaislupa
    • Arvauskilpailulupa
    • Eräitä pelilaitteita ja peliautomaatteja koskeva lupa
    • Pienkeräysilmoitus
    • Tavara-arpajaislupa
    • Tavaravoittoautomaattilupa
  • Aseet
    • Aseen esittäminen
    • Aseiden luovutus/noutaminen
    • Asekeräilijäksi hyväksyminen
    • Aselupa
    • Euroopan ampuma-asepassi
    • Kuolinpesän aseet
  • Asiakirjan katoaminen
    • Asiakirjojen katoamisilmoitukset
  • Löytötavarat
    • Löytötavarat
  • Muut luvat ja ilmoitukset
    • Ilmoitus ilotulitusnäytöksestä
    • Räjäytystyöilmoitus
    • Viisumin jatkaminen
  • Passi ja henkilökortti
    • Henkilökortti
    • Passihakemus
    • Todistus ensitunnistuksesta
    • Ulkomaalaisen henkilökortti
  • Poliisipäivystys ja rikosilmoitukset
    • Rikosilmoitus
  • Yksityinen turvallisuusala
    • Järjestyksenvalvojaksi hyväksyminen
    • Turvasuojaajaksi hyväksyminen
    • Turvatarkastajaksi hyväksyminen
    • Vartijaksi hyväksyminen
    • Väliaikaiseksi vartijaksi hyväksyminen
  • Yleisötilaisuudet
    • Yleinen kokous
    • Yleisötilaisuusasiat

Iisalmen poliisiasema, poliisipäivystys

Virrankatu 2, 74100 IISALMI

Käyntiosoite

Virrankatu 2, 74100 IISALMI
Näytä kartalla

Aukioloajat

Ma-ke 9-12 ja 13-16.15.

Puhelinnumerot

  • Poliisipäivystys
    0295 415 455
    ma–pe 9.00–16.15
  • Pöytäkirjojen ja jäljennösten tilaus
    0295 415 211
    ke 8.00–16.00
  • Rikosilmoitukset, paikallinen neuvonta
    0295 415 250
    ma–pe 8.00–16.00
  • Vaihde
    0295 450 311
    ma–pe 8.00–16.00
  • Vihjepuhelin
    0295 415 232

Ilomantsin poliisiasema, lupapalvelut

Vepsänmäentie 4, 82900 ILOMANTSI

Käyntiosoite

Vepsänmäentie 4, 82900 ILOMANTSI
Näytä kartalla

Aukioloajat

Aukioloajat 26.5.2024 asti
Parillisina viikkoina ti 9-12 ja 13-15. Parittomina viikkoina suljettu.
Poikkeukset
  • 29.12.2022–31.12.2024
    Tiistaina 16.4. alkaen, palvelemme ajanvarausasiakkaat klo 10 - 12 ja 13 - 15. Heti aamulla klo 9 - 10 luovutamme valmiita asiakirjoja ja palvelemme ne kiireelliset asiakkaat, jotka suinkin kerkiämme.
  • 15.1.2024–31.12.2024
    Lupapalveluissa ei onnistu väliaikaisten henkilökorttien ja väliaikaisten passien tekeminen.
  • 3.6.2024–2.9.2024
    Kesätauko ajalla 3.6. - 31.8.2024

Puhelinnumerot

  • Löytötavarat
    0295 415 333
    ma–pe 9.00–15.00
  • Paikalliset lupapalvelut
    0295 415 338
    ma–pe 13.00–15.00
  • Vaihde
    0295 450 311
  • Valtakunnallinen neuvonta ja ajanvaraus
    0295 419 800

Sähköpostiosoitteet

  • Ajo-oikeus
    • Ajo-oikeuden palautus
    • Ajokortin erityisehdot ja luokan alentaminen
    • Alkolukkoajokortti
  • Aseet
    • Aselupa
    • Euroopan ampuma-asepassi
  • Asiakirjan katoaminen
    • Asiakirjojen katoamisilmoitukset
  • Passi ja henkilökortti
    • Henkilökortti
    • Passihakemus
    • Ulkomaalaisen henkilökortti
  • Yksityinen turvallisuusala
    • Järjestyksenvalvojaksi hyväksyminen
    • Turvasuojaajaksi hyväksyminen
    • Vartijaksi hyväksyminen
    • Väliaikaiseksi vartijaksi hyväksyminen
  • Yleisötilaisuudet
    • Yleisötilaisuusasiat
    • Yleisötilaisuusilmoitus

Ilomantsin poliisiasema, poliisipäivystys

Vepsänmäentie 4, 82900 ILOMANTSI

Käyntiosoite

Vepsänmäentie 4, 82900 ILOMANTSI
Näytä kartalla

Aukioloajat

Suljettu
Poikkeukset
  • 9.1.2023–31.12.2026
    Toimipisteessä ei ole poliisipäivystystä

Puhelinnumerot

  • Poliisipäivystys
    0295 415 455
    ma–pe 8.00–16.15
  • Poliisipäivystys
    0295 415 320
    ma–pe 8.00–16.15
  • Pöytäkirjojen ja jäljennösten tilaus
    0295 415 331
    ke 9.00–15.00
  • Vaihde
    0295 450 311
    ma–pe 8.00–16.00

Joensuun poliisiasema, lupapalvelut

Pykäläkuja 1, 80100 JOENSUU

Käyntiosoite

Pykäläkuja 1, 80100 JOENSUU
Näytä kartalla
Ajan varanneet kutsutaan asiakaspalvelussa nimellä ilman erillistä ilmoittautumista. Vuoronumerolaite toimii klo 8.00 - 16.00.

Aukioloajat

Aukioloajat 26.5.2024 asti
Ma 8-16.15 sekä ti-pe 9-16.15.
Poikkeukset
  • 22.12.2022–31.12.2024
    Asetarkastus: torstaisin klo 9 - 11 ja 12 - 16.

Puhelinnumerot

  • Löytötavarat
    0295 415 333
    ma–pe 10.00–12.00, 13.00–15.00
  • Paikalliset lupapalvelut
    0295 415 338
    ma–pe 13.00–15.00
  • Vaihde
    0295 450 311
  • Valtakunnallinen neuvonta ja ajanvaraus
    0295 419 800

Sähköpostiosoitteet

  • Ajo-oikeus
    • Ajo-oikeuden palautus
    • Ajokortin erityisehdot ja luokan alentaminen
    • Alkolukkoajokortti
  • Arpajaiset sekä rahankeräykset
    • Arvauskilpailulupa
    • Eräitä pelilaitteita ja peliautomaatteja koskeva lupa
    • Pienkeräysilmoitus
    • Tavara-arpajaislupa
    • Tavaravoittoautomaattilupa
  • Aseet
    • Aseen esittäminen
    • Aseiden luovutus/noutaminen
    • Asekeräilijäksi hyväksyminen
    • Aselupa
    • Euroopan ampuma-asepassi
    • Kuolinpesän aseet
  • Asiakirjan katoaminen
    • Asiakirjojen katoamisilmoitukset
  • Löytötavarat
    • Löytötavarat
  • Muut luvat ja ilmoitukset
    • Ilmoitus ilotulitusnäytöksestä
    • Räjäytystyöilmoitus
    • Viisumin jatkaminen
  • Passi ja henkilökortti
    • Henkilökortti
    • Passihakemus
    • Todistus ensitunnistuksesta
    • Ulkomaalaisen henkilökortti
  • Yksityinen turvallisuusala
    • Järjestyksenvalvojaksi hyväksyminen
    • Turvasuojaajaksi hyväksyminen
    • Turvatarkastajaksi hyväksyminen
    • Vartijaksi hyväksyminen
    • Väliaikaiseksi vartijaksi hyväksyminen
  • Yleisötilaisuudet
    • Yleinen kokous
    • Yleisötilaisuusasiat

Joensuun poliisiasema, poliisipäivystys

Pykäläkuja 1, 80100 JOENSUU

Käyntiosoite

Pykäläkuja 1, 80100 JOENSUU
Näytä kartalla

Aukioloajat

Ma-pe 9-16.15.

Puhelinnumerot

  • Poliisipäivystys
    0295 415 455
    ma–pe 8.00–16.15
  • Poliisipäivystys, Joensuu
    0295 415 320
    ma–pe 8.00–16.15
  • Pöytäkirjojen ja jäljennösten tilaus
    0295 415 331
    ke 9.00–15.00
  • Vaihde
    0295 450 311
    ma–pe 8.00–16.00
  • Vihjepuhelin
    0295 415 232
    ma–pe 8.00–16.00
  • Poliisipäivystys ja rikosilmoitukset
    • Rikosilmoitus

Juankosken poliisiasema, lupapalvelut

Juankoskentie 13, 73500 JUANKOSKI

Käyntiosoite

Juankoskentie 13, 73500 JUANKOSKI
Näytä kartalla

Aukioloajat

Aukioloajat 26.5.2024 asti
Parillisina viikkoina ke 9-12 ja 13-15. Parittomina viikkoina suljettu.
Poikkeukset
  • 30.10.2023–29.5.2024
    Juankosken lupapalvelu palvelee vain pääsääntöisesti ajanvarauksella. Ajan voi varata poliisin neuvontapalvelusta 0295 419800 ma-pe klo 8.00-16.15 ja sähköisen asioinnin kautta: www.asiointi.poliisi.fi. Vuoronumerolla asiointi on suotavaa vain erittäin kiireellisissä tapauksissa lupapalvelun aukiolopäivinä klo 13.00-13.45.
  • 17.5.2024–1.9.2024
    Kesätauko ajalla 3.6.-30.8.2024

Puhelinnumerot

  • Paikalliset lupapalvelut puhelimitse (ma-pe klo 13-15)
    0295 415 287
  • Vaihde
    0295 450 311
  • Valtakunnallinen neuvonta ja ajanvaraus
    0295 419 800
  • Vihjepuhelin
    0295 415 232

Sähköpostiosoitteet

  • Ajo-oikeus
    • Ajo-oikeuden palautus
    • Ajokortin erityisehdot ja luokan alentaminen
    • Alkolukkoajokortti
  • Arpajaiset sekä rahankeräykset
    • Arvauskilpailulupa
  • Aseet
    • Aselupa
    • Euroopan ampuma-asepassi
  • Passi ja henkilökortti
    • Henkilökortti
    • Passihakemus
    • Ulkomaalaisen henkilökortti
  • Yksityinen turvallisuusala
    • Järjestyksenvalvojaksi hyväksyminen
    • Turvasuojaajaksi hyväksyminen
    • Vartijaksi hyväksyminen
    • Väliaikaiseksi vartijaksi hyväksyminen
  • Yleisötilaisuudet
    • Yleisötilaisuusasiat

Juankosken poliisiasema, poliisipäivystys

Juankoskentie 13, 73500 JUANKOSKI

Käyntiosoite

Juankoskentie 13, 73500 JUANKOSKI
Näytä kartalla

Aukioloajat

Ke 9-12 ja 13-16.15.

Puhelinnumerot

  • 0295 450 311
    ma–pe 8.00–16.00
  • Poliisipäivystys
    0295 415 455
    ke 9.00–16.00
  • Poliisipäivystys, Juankoski
    0295 455 920
    ke 9.00–16.00
  • Pöytäkirjojen ja jäljennösten tilaus
    0295 415 211
    ke 8.00–16.00
  • Vihjepuhelin
    0295 450 311
    ma–pe 8.00–16.00

Juvan poliisiasema

Juvantie 15, 51900 JUVA

Käyntiosoite

Juvantie 15, 51900 JUVA
Näytä kartalla

Aukioloajat

Puhelinnumerot

  • Itä-Suomen poliisilaitoksen vaihde
    0295 450 311
  • Poliisipäivystys
    0295 415 455
  • Vihjepuhelin
    0295 415 232

Kiteen poliisiasema, lupapalvelut

Hovintie 3, 82500 KITEE

Käyntiosoite

Hovintie 3, 82500 KITEE
Näytä kartalla

Aukioloajat

Aukioloajat 30.6.2024 asti
Ke 9-12 ja 13-15.
Poikkeukset
  • 1.4.2024–31.12.2024
    Lupapalvelun aukioloaika muuttuu 1.4. alkaen. Se on auki aina keskiviikkoisin klo 9 - 12 ja 13 -15, kaksi virkailijaa palvelevat asiakkaita. Ajanvarausmahdollisuus klo 9 - 12.

Puhelinnumerot

  • Löytötavarat
    0295 415 342
    ke–to 13.00–15.00
  • Paikalliset lupapalvelut
    0295 415 342
    ke–to 13.00–15.00
  • Vaihde
    0295 450 311
  • Valtakunnallinen neuvonta ja ajanvaraus
    0295 419 800

Sähköpostiosoitteet

  • Ajo-oikeus
    • Ajo-oikeuden palautus
    • Ajokortin erityisehdot ja luokan alentaminen
    • Alkolukkoajokortti
  • Aseet
    • Aselupa
    • Euroopan ampuma-asepassi
  • Asiakirjan katoaminen
    • Asiakirjojen katoamisilmoitukset
  • Passi ja henkilökortti
    • Henkilökortti
    • Passihakemus
    • Ulkomaalaisen henkilökortti
  • Yksityinen turvallisuusala
    • Järjestyksenvalvojaksi hyväksyminen
    • Turvasuojaajaksi hyväksyminen
    • Vartijaksi hyväksyminen
    • Väliaikaiseksi vartijaksi hyväksyminen
  • Yleisötilaisuudet
    • Yleisötilaisuusasiat
    • Yleisötilaisuusilmoitus

Kiteen poliisiasema, poliisipäivystys

Hovintie 3, 82500 KITEE

Käyntiosoite

Hovintie 3, 82500 KITEE
Näytä kartalla

Aukioloajat

Ke 9-12 ja 13-16.15.

Puhelinnumerot

  • 0295 450 311
    ma–pe 8.00–16.00
  • Poliisipäivystys
    0295 415 455
    ma–pe 8.00–16.00
  • Poliisipäivystys, Joensuu
    0295 415 320
    ma–pe 8.00–16.00
  • Pöytäkirjojen ja jäljennösten tilaus
    0295 415 331
    ke 9.00–15.00
  • Vihjepuhelin
    0295 415 232
    ma–pe 8.00–16.00
  • Poliisipäivystys ja rikosilmoitukset
    • Rikosilmoitus

Kuopion pääpoliisiasema, lupapalvelut

Suokatu 44, 70100 KUOPIO

Käyntiosoite

Suokatu 44, 70100 KUOPIO
Näytä kartalla
Ajan varanneet kutsutaan asiakaspalvelussa nimellä. Vuoronumerolaite avoinna ma-ti klo 9.00-16.00 ja ke-pe klo 8.00-16.00

Postiosoite

PL 217, 70101 KUOPIO

Aukioloajat

Ma-ti 9-16.15 sekä ke-pe 8-16.15.
Poikkeukset
  • 22.12.2022–31.12.2024
    Asetarkastus torstaisin klo 8 - 11.15 ja 12 - 16 ilman ajanvarausta. torstaina 9.5. ei ole asetarkastusta

Puhelinnumerot

  • Löytötavarat
    0295 456 700
    ma–pe 9.00–11.00
  • Paikalliset lupapalvelut
    0295 415 287
    ma–pe 13.00–15.00
  • Vaihde
    0295 450 311
    ma–pe 8.00–16.15
  • Valtakunnallinen neuvonta ja ajanvaraus
    0295 419 800

Sähköpostiosoitteet

  • Ajo-oikeus
    • Ajo-oikeuden palautus
    • Ajokortin erityisehdot ja luokan alentaminen
    • Alkolukkoajokortti
  • Arpajaiset sekä rahankeräykset
    • Arvauskilpailulupa
    • Eräitä pelilaitteita ja peliautomaatteja koskeva lupa
    • Pienkeräysilmoitus
    • Tavara-arpajaislupa
    • Tavaravoittoautomaattilupa
  • Aseet
    • Aseen esittäminen
    • Aseiden luovutus/noutaminen
    • Asekeräilijäksi hyväksyminen
    • Aselupa
    • Euroopan ampuma-asepassi
    • Kuolinpesän aseet
  • Asiakirjan katoaminen
    • Asiakirjojen katoamisilmoitukset
  • Löytötavarat
    • Löytötavarat
  • Muut luvat ja ilmoitukset
    • Ilmoitus ilotulitusnäytöksestä
  • Passi ja henkilökortti
    • Henkilökortti
    • Passihakemus
    • Todistus ensitunnistuksesta
    • Ulkomaalaisen henkilökortti
  • Yksityinen turvallisuusala
    • Järjestyksenvalvojaksi hyväksyminen
    • Turvasuojaajaksi hyväksyminen
    • Vartijaksi hyväksyminen
    • Väliaikaiseksi vartijaksi hyväksyminen
  • Yleisötilaisuudet
    • Yleinen kokous
    • Yleisötilaisuusilmoitus

Kuopion pääpoliisiasema, poliisipäivystys

Suokatu 44, 70100 KUOPIO

Käyntiosoite

Suokatu 44, 70100 KUOPIO
Näytä kartalla

Aukioloajat

Ma-pe 8-16.15.

Puhelinnumerot

  • Poliisipäivystys
    0295 415 455
    ma–pe 8.00–16.00
  • Poliisipäivystys, Kuopio
    0295 415 240
    ma–pe 9.00–16.15
  • Pöytäkirjojen ja jäljennösten tilaus
    0295 415 211
    ke 8.00–16.00
  • Vaihde
    0295 450 311
    ma–pe 8.00–16.00
  • Vihjepuhelin
    0295 415 232
    ma–pe 8.00–16.00

Lieksan poliisiasema, lupa-asiat

Urheilukatu 3 A, 81700 LIEKSA

Käyntiosoite

Urheilukatu 3 A, 81700 LIEKSA
Näytä kartalla
Palvelemme ilman ajanvarausta.

Aukioloajat

Ma-ti sekä to-pe 9-12 ja 13-15.45.
Poikkeukset
  • 30.5.2024–31.5.2024
    Lupapalvelu on suljettuna torstaina 30.5.2024.
  • 10.6.2024–16.6.2024
    Lupapalvelu on suljettuna ajalla 10. - 14.6.2024.
  • 8.7.2024–28.7.2024
    Lupapalvelu on suljettuna ajalla 8. - 26.7.2024.

Puhelinnumerot

  • Paikalliset lupapalvelut
    0295 415 363
    ma–pe 13.00–15.00
  • Valtakunnallinen neuvonta ja ajanvarauksen tuki
    0295 419 800
  • Ajo-oikeus
    • Ajo-oikeuden palautus
    • Ajokortin erityisehdot ja luokan alentaminen
    • Alkolukkoajokortti
  • Arpajaiset sekä rahankeräykset
    • Arvauskilpailulupa
    • Eräitä pelilaitteita ja peliautomaatteja koskeva lupa
    • Pienkeräysilmoitus
    • Tavara-arpajaislupa
    • Tavaravoittoautomaattilupa
  • Aseet
    • Aseen esittäminen
    • Aseiden luovutus/noutaminen
    • Asekeräilijäksi hyväksyminen
    • Aselupa
    • Euroopan ampuma-asepassi
    • Kuolinpesän aseet
  • Asiakirjan katoaminen
    • Asiakirjojen katoamisilmoitukset
  • Löytötavarat
    • Löytötavarat
  • Muut luvat ja ilmoitukset
    • Ilmoitus ilotulitusnäytöksestä
    • Räjäytystyöilmoitus
    • Viisumin jatkaminen
  • Passi ja henkilökortti
    • Henkilökortti
    • Passihakemus
    • Todistus ensitunnistuksesta
    • Ulkomaalaisen henkilökortti
  • Poliisipäivystys ja rikosilmoitukset
    • Rikosilmoitus
  • Yksityinen turvallisuusala
    • Järjestyksenvalvojaksi hyväksyminen
    • Turvallisuusalan elinkeinolupa
    • Turvasuojaajaksi hyväksyminen
    • Turvatarkastajaksi hyväksyminen
    • Vartijaksi hyväksyminen
    • Väliaikaiseksi vartijaksi hyväksyminen
  • Yleisötilaisuudet
    • Yleinen kokous
    • Yleisötilaisuusasiat

Lieksan poliisiasema, poliisipäivystys

Urheilukatu 3 A, 81700 LIEKSA

Käyntiosoite

Urheilukatu 3 A, 81700 LIEKSA
Näytä kartalla

Aukioloajat

Puhelinnumerot

  • Poliisipäivystys
    0295 415 455
    ma–pe 8.00–16.00
  • Poliisipäivystys, Joensuu
    0295 415 320
    ma–pe 8.00–16.00
  • Pöytäkirjojen ja jäljennösten tilaus
    0295 415 331
    ke 9.00–15.00
  • Vaihde
    0295 450 311
    ma–pe 8.00–16.00
  • Vihjepuhelin
    0295 415 232
    ma–pe 8.00–16.00

Mikkelin poliisiasema, lupapalvelut

Hallituskatu 4, 50100 MIKKELI

Käyntiosoite

Hallituskatu 4, 50100 MIKKELI
Näytä kartalla
Vuoronumerolaite sulkeutuu kello 16.00. Ajan varanneet asiakkaat kutsutaan nimellä ilman erillistä ilmoittautumista.

Aukioloajat

Ma, ke-pe 9-16.15 sekä ti 8-16.15.
Poikkeukset
  • 23.1.2024–31.12.2024
    Asetarkastus torstaisin kello 10.00 - 12.00

Puhelinnumerot

  • Löytötavarat
    0295 415 495
    ma–pe 9.00–11.00
  • Paikalliset lupapalvelut
    0295 415 466
    ma–pe 13.00–15.00
  • Vaihde
    0295 450 311
  • Valtakunnallinen neuvonta ja ajanvaraus
    0295 419 800

Sähköpostiosoitteet

  • Ajo-oikeus
    • Ajo-oikeuden palautus
    • Ajokortin erityisehdot ja luokan alentaminen
    • Ajokortinhaltijan terveydentilan valvonta
    • Alkolukkoajokortti
  • Arpajaiset sekä rahankeräykset
    • Arvauskilpailulupa
    • Eräitä pelilaitteita ja peliautomaatteja koskeva lupa
    • Pienkeräysilmoitus
    • Tavara-arpajaislupa
    • Tavaravoittoautomaattilupa
  • Aseet
    • Aseen esittäminen
    • Aseiden luovutus/noutaminen
    • Asekeräilijäksi hyväksyminen
    • Aselupa
    • Euroopan ampuma-asepassi
    • Kuolinpesän aseet
  • Asiakirjan katoaminen
    • Asiakirjojen katoamisilmoitukset
  • Löytötavarat
    • Löytötavarat
  • Muut luvat ja ilmoitukset
    • Ilmoitus ilotulitusnäytöksestä
    • Räjäytystyöilmoitus
    • Viisumin jatkaminen
  • Passi ja henkilökortti
    • Henkilökortti
    • Passihakemus
    • Todistus ensitunnistuksesta
    • Ulkomaalaisen henkilökortti
  • Poliisipäivystys ja rikosilmoitukset
    • Rikosilmoitus
  • Yksityinen turvallisuusala
    • Järjestyksenvalvojaksi hyväksyminen
    • Turvasuojaajaksi hyväksyminen
    • Turvatarkastajaksi hyväksyminen
    • Vartijaksi hyväksyminen
    • Väliaikaiseksi vartijaksi hyväksyminen
  • Yleisötilaisuudet
    • Yleinen kokous
    • Yleisötilaisuusasiat

Mikkelin poliisiasema, poliisipäivystys

Hallituskatu 4, 50100 MIKKELI

Käyntiosoite

Hallituskatu 4, 50100 MIKKELI
Näytä kartalla

Aukioloajat

Ma, ke-pe 9-16.15 sekä ti 8-16.15.

Puhelinnumerot

  • Poliisipäivystys
    0295 415 455
    ma–pe 8.00–16.00
  • Poliisipäivystys, Mikkeli
    0295 415 469
    ma–pe 8.00–16.15
  • Pöytäkirjojen ja jäljennösten tilaus
    0295 455 501
    ke 8.00–16.00
  • Vaihde
    0295 450 311
    ma–pe 8.00–16.00
  • Vihjepuhelin
    0295 415 232
    ma–pe 8.00–16.00
  • Poliisipäivystys ja rikosilmoitukset
    • Rikosilmoitus

Nurmeksen poliisiasema, lupapalvelut

Nurmeksenkatu 25, 75500 NURMES

Käyntiosoite

Nurmeksenkatu 25, 75500 NURMES
Näytä kartalla
Palvelemme ilman ajanvarausta.

Aukioloajat

Ma-ke sekä pe 9-12 ja 13-15.45.
Poikkeukset
  • 2.1.2023–31.12.2024
    Asetarkastus on parittoman viikon keskiviikkoisin, klo 12:00 - 14:30 27.3.2024 saakka. Siitä eteenpäin 9.4.2024 alkaen asetarkastuspäiväksi muuttuu parittoman viikon tiistai klo 12 - 14.30.
  • 3.6.2024–7.6.2024
    Lupapalvelu on suljettuna ajalla 3. – 7.6.2024.
  • 24.6.2024–28.6.2024
    Lupapalvelu on suljettuna ajalla 24. - 28.6.2024.
  • 2.8.2024–16.8.2024
    Lupapalvelu on suljettuna ajalla 2. – 16.8.2024.

Puhelinnumerot

  • Paikalliset lupapalvelut
    0295 415 375
    ma–pe 13.00–15.00
  • Valtakunnallinen neuvonta ja ajanvaraus
    0295 419 800
  • Ajo-oikeus
    • Ajo-oikeuden palautus
    • Ajokortin erityisehdot ja luokan alentaminen
    • Ajokortinhaltijan terveydentilan valvonta
    • Alkolukkoajokortti
  • Arpajaiset sekä rahankeräykset
    • Arvauskilpailulupa
    • Eräitä pelilaitteita ja peliautomaatteja koskeva lupa
    • Pienkeräysilmoitus
    • Tavara-arpajaislupa
    • Tavaravoittoautomaattilupa
  • Aseet
    • Aseen esittäminen
    • Aseiden luovutus/noutaminen
    • Asekeräilijäksi hyväksyminen
    • Aselupa
    • Euroopan ampuma-asepassi
    • Kuolinpesän aseet
  • Asiakirjan katoaminen
    • Asiakirjojen katoamisilmoitukset
  • Löytötavarat
    • Löytötavarat
  • Muut luvat ja ilmoitukset
    • Ilmoitus ilotulitusnäytöksestä
    • Räjäytystyöilmoitus
    • Viisumin jatkaminen
  • Passi ja henkilökortti
    • Henkilökortti
    • Passihakemus
    • Todistus ensitunnistuksesta
    • Ulkomaalaisen henkilökortti
  • Poliisipäivystys ja rikosilmoitukset
    • Rikosilmoitus
  • Yksityinen turvallisuusala
    • Järjestyksenvalvojaksi hyväksyminen
    • Turvasuojaajaksi hyväksyminen
    • Turvatarkastajaksi hyväksyminen
    • Vartijaksi hyväksyminen
    • Väliaikaiseksi vartijaksi hyväksyminen
  • Yleisötilaisuudet
    • Yleinen kokous
    • Yleisötilaisuusasiat

Nurmeksen poliisiasema, poliisipäivystys

Nurmeksenkatu 25, 75500 NURMES

Käyntiosoite

Nurmeksenkatu 25, 75500 NURMES
Näytä kartalla

Aukioloajat

Suljettu

Puhelinnumerot

  • Poliisipäivystys
    0295 415 455
    ma–pe 8.00–16.00
  • Poliisipäivystys, Joensuu
    0295 415 320
    ma–pe 8.00–16.00
  • Pöytäkirjojen ja jäljennösten tilaus
    0295 415 331
    ke 9.00–15.00
  • Vaihde
    0295 450 311
    ma–pe 8.00–16.00
  • Vihjepuhelin
    0295 415 232
    ma–pe 8.00–16.00

Outokummun poliisiasema, lupapalvelut

Kuusjärventie 3 A, 83500 OUTOKUMPU

Käyntiosoite

Kuusjärventie 3 A, 83500 OUTOKUMPU
Näytä kartalla
Palvelemme pääasiassa vain ajanvarauksella.

Aukioloajat

Aukioloajat 26.5.2024 asti
Parillisina viikkoina suljettu. Parittomina viikkoina ti 9-12 ja 13-15.
Poikkeukset
  • 26.9.2023–31.12.2024
    Vuoden 2024 ensimmäinen palvelupäivä on 16.1.2024. Sen jälkeen lupapalvelu on avoinna pääasiassa ajanvarausasiakkaille parittoman viikon tiistaisin klo 9 - 12 ja 13 - 15. Klo 9 - 11 luovutamme valmiita asiakirjoja ja palvelemme kiireelliset asiakkaat, joilla ei ole ajanvarausta.
  • 12.1.2024–31.12.2024
    Lupapalveluissa ei onnistu väliaikaisten henkilökorttien ja väliaikaisten passien tekeminen.
  • 10.6.2024–25.8.2024
    Kesätauko ajalla 10.6. - 25.8.2024

Puhelinnumerot

  • Paikalliset lupapalvelut
    0295 415 338
    ma–pe 13.00–15.00
  • Vaihde
    0295 450 311
  • Valtakunnallinen neuvonta ja ajanvaraus
    0295 419 800

Sähköpostiosoitteet

  • Ajo-oikeus
    • Ajo-oikeuden palautus
    • Ajokortin erityisehdot ja luokan alentaminen
    • Alkolukkoajokortti
  • Arpajaiset sekä rahankeräykset
    • Arvauskilpailulupa
    • Eräitä pelilaitteita ja peliautomaatteja koskeva lupa
    • Pienkeräysilmoitus
    • Tavara-arpajaislupa
    • Tavaravoittoautomaattilupa
  • Aseet
    • Aseen esittäminen
    • Aseiden luovutus/noutaminen
    • Asekeräilijäksi hyväksyminen
    • Aselupa
    • Euroopan ampuma-asepassi
    • Kuolinpesän aseet
  • Asiakirjan katoaminen
    • Asiakirjojen katoamisilmoitukset
  • Löytötavarat
    • Löytötavarat
  • Muut luvat ja ilmoitukset
    • Ilmoitus ilotulitusnäytöksestä
    • Räjäytystyöilmoitus
    • Viisumin jatkaminen
  • Passi ja henkilökortti
    • Henkilökortti
    • Passihakemus
    • Todistus ensitunnistuksesta
    • Ulkomaalaisen henkilökortti
  • Yksityinen turvallisuusala
    • Järjestyksenvalvojaksi hyväksyminen
    • Turvasuojaajaksi hyväksyminen
    • Turvatarkastajaksi hyväksyminen
    • Vartijaksi hyväksyminen
    • Väliaikaiseksi vartijaksi hyväksyminen
  • Yleisötilaisuudet
    • Yleinen kokous
    • Yleisötilaisuusasiat

Outokummun poliisiasema, poliisipäivystys

Kuusjärventie 3 A , 83500 OUTOKUMPU

Käyntiosoite

Kuusjärventie 3 A , 83500 OUTOKUMPU
Näytä kartalla

Aukioloajat

Suljettu

Puhelinnumerot

  • Poliisipäivystys
    0295 415 455
    ma–pe 8.00–16.00
  • Poliisipäivystys, Joensuu
    0295 415 320
    ma–pe 8.00–16.00
  • Pöytäkirjojen ja jäljennösten tilaus
    0295 415 331
    ke 9.00–15.00
  • Vihjepuhelin
    0295 415 232
    ma–pe 8.00–16.00

Pieksämäen poliisiasema, lupapalvelut

Savontie 20, 76100 PIEKSÄMÄKI

Käyntiosoite

Savontie 20, 76100 PIEKSÄMÄKI
Näytä kartalla

Aukioloajat

Ma-ti 9-12 ja 13-16 sekä pe 9-12.

Puhelinnumerot

  • Löytötavarat
    0295 415 436
    ma–ti 13.00–15.00, pe 13.00–15.00
  • Paikalliset lupapalvelut
    0295 415 436
    ma–ti 13.00–15.00, pe 13.00–15.00
  • Valtakunnallinen neuvonta ja ajanvaraus
    0295 419 800
  • Ajo-oikeus
    • Ajo-oikeuden palautus
    • Ajokortin erityisehdot ja luokan alentaminen
    • Alkolukkoajokortti
  • Arpajaiset sekä rahankeräykset
    • Arvauskilpailulupa
    • Eräitä pelilaitteita ja peliautomaatteja koskeva lupa
    • Pienkeräysilmoitus
    • Tavara-arpajaislupa
    • Tavaravoittoautomaattilupa
  • Aseet
    • Asekeräilijäksi hyväksyminen
    • Aselupa
    • Euroopan ampuma-asepassi
    • Kuolinpesän aseet
  • Asiakirjan katoaminen
    • Asiakirjojen katoamisilmoitukset
  • Löytötavarat
    • Löytötavarat
  • Muut luvat ja ilmoitukset
    • Ilmoitus ilotulitusnäytöksestä
    • Räjäytystyöilmoitus
  • Passi ja henkilökortti
    • Henkilökortti
    • Passihakemus
    • Todistus ensitunnistuksesta
    • Ulkomaalaisen henkilökortti
  • Poliisipäivystys ja rikosilmoitukset
    • Rikosilmoitus
  • Yksityinen turvallisuusala
    • Järjestyksenvalvojaksi hyväksyminen
    • Turvasuojaajaksi hyväksyminen
    • Turvatarkastajaksi hyväksyminen
    • Vartijaksi hyväksyminen
    • Väliaikaiseksi vartijaksi hyväksyminen
  • Yleisötilaisuudet
    • Yleinen kokous
    • Yleisötilaisuusasiat

Pieksämäen poliisiasema, poliisipäivystys

Savontie 20, 76100 PIEKSÄMÄKI

Käyntiosoite

Savontie 20, 76100 PIEKSÄMÄKI
Näytä kartalla

Aukioloajat

To 9-16.15.

Puhelinnumerot

  • Poliisipäivystys
    0295 415 455
    ma–pe 8.00–16.00
  • Pöytäkirjojen ja jäljennösten tilaus
    0295 455 983
    ke 8.00–16.00
  • Pöytäkirjojen ja jäljennösten tilaus(Keskiviikko)
    0295 415 281
    ke 8.00–16.00
  • Vaihde
    0295 450 311
    ma–pe 8.00–16.00
  • Vihjepuhelin
    0295 415 232
    ma–pe 8.00–16.00

Savonlinnan poliisiasema, lupapalvelut

Tottinkatu 9, 57130 SAVONLINNA

Käyntiosoite

Tottinkatu 9, 57130 SAVONLINNA
Näytä kartalla
Ajan varanneet asiakkaat kutsutaan nimellä ilman erillistä ilmoittautumista. Vuoronumerolaite sulkeutuu kello 16.00.

Aukioloajat

Ma-ke sekä pe 9-16.15.
Poikkeukset
  • 8.1.2024–31.12.2024
    Asetarkastus parillisen viikon tiistaisin kello 10.00 - 12.00

Puhelinnumerot

  • Löytötavarat
    0295 415 406
    ma–pe 13.00–15.00
  • Paikalliset lupapalvelut
    0295 415 406
    ma–pe 13.00–15.00
  • Vaihde
    0295 450 311
  • Valtakunnallinen neuvonta ja ajanvaraus
    0295 419 800
  • Ajo-oikeus
    • Ajo-oikeuden palautus
    • Ajokortin erityisehdot ja luokan alentaminen
    • Ajokortinhaltijan terveydentilan valvonta
    • Alkolukkoajokortti
  • Arpajaiset sekä rahankeräykset
    • Arvauskilpailulupa
    • Eräitä pelilaitteita ja peliautomaatteja koskeva lupa
    • Pienkeräysilmoitus
    • Tavara-arpajaislupa
    • Tavaravoittoautomaattilupa
  • Aseet
    • Aseen esittäminen
    • Aseiden luovutus/noutaminen
    • Asekeräilijäksi hyväksyminen
    • Aselupa
    • Euroopan ampuma-asepassi
    • Kuolinpesän aseet
  • Asiakirjan katoaminen
    • Asiakirjojen katoamisilmoitukset
  • Löytötavarat
    • Löytötavarat
  • Muut luvat ja ilmoitukset
    • Ilmoitus ilotulitusnäytöksestä
    • Räjäytystyöilmoitus
    • Viisumin jatkaminen
  • Passi ja henkilökortti
    • Henkilökortti
    • Passihakemus
    • Todistus ensitunnistuksesta
    • Ulkomaalaisen henkilökortti
  • Poliisipäivystys ja rikosilmoitukset
    • Rikosilmoitus
  • Yksityinen turvallisuusala
    • Järjestyksenvalvojaksi hyväksyminen
    • Turvasuojaajaksi hyväksyminen
    • Turvatarkastajaksi hyväksyminen
    • Vartijaksi hyväksyminen
    • Väliaikaiseksi vartijaksi hyväksyminen
  • Yleisötilaisuudet
    • Yleinen kokous
    • Yleisötilaisuusasiat

Savonlinnan poliisiasema, poliisipäivystys

Tottinkatu 9, 57130 SAVONLINNA

Käyntiosoite

Tottinkatu 9, 57130 SAVONLINNA
Näytä kartalla

Aukioloajat

Ma sekä pe 9-12 ja 13-16.15.

Puhelinnumerot

  • Poliisipäivystys
    0295 415 455
    ma–pe 8.00–16.00
  • Poliisipäivystys, Savonlinna
    0295 415 400
    ma 9.00–16.15, pe 9.00–16.15
  • Pöytäkirjojen ja jäljennösten tilaus
    0295 415 402
    ma–pe 9.00–16.00
  • Vaihde
    0295 450 311
    ma–pe 8.00–16.00
  • Vihjepuhelin
    0295 415 232
    ma–pe 8.00–16.00
  • Poliisipäivystys ja rikosilmoitukset
    • Rikosilmoitus

Suonenjoen poliisiasema, lupapalvelut

Herralantie 1 C, 77600 SUONENJOKI

Käyntiosoite

Herralantie 1 C, 77600 SUONENJOKI
Näytä kartalla
Palvelemme ilman ajanvarausta.

Aukioloajat

Ke 9-12 ja 13-15.

Puhelinnumerot

  • Löytötavarat
    0295 415 436
    ma–ti 13.00–15.00, pe 13.00–15.00
  • Paikalliset lupapalvelut
    0295 415 466
    ma–pe 13.00–15.00
  • Valtakunnallinen neuvonta ja ajanvaraus
    0295 419 800
  • Ajo-oikeus
    • Ajo-oikeuden palautus
    • Ajokortin erityisehdot ja luokan alentaminen
    • Alkolukkoajokortti
  • Arpajaiset sekä rahankeräykset
    • Arvauskilpailulupa
    • Eräitä pelilaitteita ja peliautomaatteja koskeva lupa
    • Pienkeräysilmoitus
    • Tavara-arpajaislupa
    • Tavaravoittoautomaattilupa
  • Aseet
    • Asekeräilijäksi hyväksyminen
    • Aselupa
    • Euroopan ampuma-asepassi
    • Kuolinpesän aseet
  • Asiakirjan katoaminen
    • Asiakirjojen katoamisilmoitukset
  • Löytötavarat
    • Löytötavarat
  • Muut luvat ja ilmoitukset
    • Ilmoitus ilotulitusnäytöksestä
    • Räjäytystyöilmoitus
  • Passi ja henkilökortti
    • Henkilökortti
    • Passihakemus
    • Todistus ensitunnistuksesta
    • Ulkomaalaisen henkilökortti
  • Yksityinen turvallisuusala
    • Järjestyksenvalvojaksi hyväksyminen
    • Turvasuojaajaksi hyväksyminen
    • Turvatarkastajaksi hyväksyminen
    • Vartijaksi hyväksyminen
    • Väliaikaiseksi vartijaksi hyväksyminen
  • Yleisötilaisuudet
    • Yleinen kokous
    • Yleisötilaisuusasiat

Suonenjoen poliisiasema, poliisipäivystys

Herralantie 1C, 77600 SUONENJOKI

Käyntiosoite

Herralantie 1C, 77600 SUONENJOKI
Näytä kartalla

Aukioloajat

Ke 9-12 ja 13-15.45.

Puhelinnumerot

  • Poliisipäivystys
    0295 415 455
    ma–pe 8.00–16.15
  • Poliisipäivystys, Suonenjoki
    0295 415 263
    ma–pe 8.00–16.00
  • Pöytäkirjojen ja jäljennösten tilaus
    0295 415 211
    ke 8.00–16.00
  • Vaihde
    0295 450 311
    ma–pe 8.00–16.00
  • Vihjepuhelin
    0295 415 232
    ma–pe 8.00–16.00

Varkauden poliisiasema, lupapalvelut

Pirnankatu 2, 78200 VARKAUS

Käyntiosoite

Pirnankatu 2, 78200 VARKAUS
Näytä kartalla
Palvelemme ajanvarauksella sekä ilman ajanvarausta vuoronumerolla.

Aukioloajat

Ma-ti sekä to-pe 9-16.15.
Poikkeukset
  • 22.1.2024–31.5.2024
    Asetarkastus tiistaisin klo 10.00 - 13.00 seuraavina päivinä 21.5.

Puhelinnumerot

  • Löytötavarat
    0295 415 275
    ma–pe 13.00–15.00
  • Paikalliset lupapalvelut
    0295 415 275
    ma–ti 13.00–15.00, to–pe 13.00–15.00
  • Valtakunnallinen neuvonta ja ajanvaraus
    0295 419 800
  • Ajo-oikeus
    • Ajo-oikeuden palautus
    • Ajokortin erityisehdot ja luokan alentaminen
    • Alkolukkoajokortti
  • Arpajaiset sekä rahankeräykset
    • Arvauskilpailulupa
    • Eräitä pelilaitteita ja peliautomaatteja koskeva lupa
    • Pienkeräysilmoitus
    • Tavara-arpajaislupa
    • Tavaravoittoautomaattilupa
  • Aseet
    • Aseen esittäminen
    • Aseiden luovutus/noutaminen
    • Asekeräilijäksi hyväksyminen
    • Aselupa
    • Euroopan ampuma-asepassi
    • Kuolinpesän aseet
  • Asiakirjan katoaminen
    • Asiakirjojen katoamisilmoitukset
  • Löytötavarat
    • Löytötavarat
  • Muut luvat ja ilmoitukset
    • Ilmoitus ilotulitusnäytöksestä
    • Räjäytystyöilmoitus
  • Passi ja henkilökortti
    • Henkilökortti
    • Passihakemus
    • Todistus ensitunnistuksesta
    • Ulkomaalaisen henkilökortti
  • Poliisipäivystys ja rikosilmoitukset
    • Rikosilmoitus
  • Yksityinen turvallisuusala
    • Järjestyksenvalvojaksi hyväksyminen
    • Turvasuojaajaksi hyväksyminen
    • Turvatarkastajaksi hyväksyminen
    • Vartijaksi hyväksyminen
    • Väliaikaiseksi vartijaksi hyväksyminen
  • Yleisötilaisuudet
    • Yleinen kokous
    • Yleisötilaisuusasiat

Varkauden poliisiasema, poliisipäivystys

Pirnankatu 2, 78200 VARKAUS

Käyntiosoite

Pirnankatu 2, 78200 VARKAUS
Näytä kartalla

Aukioloajat

Ma-ke 9-12 ja 13-16.15.

Puhelinnumerot

  • 0295 415 232
    ma–pe 8.00–16.00
  • Poliisipäivystys
    0295 415 455
    ma–pe 8.00–16.00
  • Poliisipäivystys, Varkaus
    0295 415 268
    ma–pe 8.00–16.00
  • Pöytäkirjojen ja jäljennösten tilaus
    0295 415 281
    ke 8.00–16.00
  • Pöytäkirjojen ja jäljennösten tilaus
    0295 455 983
    ke 8.00–16.00
  • Vaihde
    0295 450 311
    ma–pe 8.00–16.00