Navigointivalikko

Poliisiksi

Poliisihallinnossa on satoja erilaisia uramahdollisuuksia 

Suomessa poliisikoulutuksen toteuttaa Poliisiammattikorkeakoulu Tampereella. Monille poliisin ammatti tuo mieleen siniset haalarit ja poliisiauton. Kenttätyön lisäksi poliisille on monia muitakin mahdollisuuksia. 

Poliisina voit työskennellä esimerkiksi rikos- tai teknisenä tutkijana, johtokeskuspäivystäjänä, työvuorosuunnittelijana tai lupahallinnon eri tehtävissä. Sekä kenttätyössä että rikostutkinnassa on monia vaihtoehtoja. Lisäksi voit hakeutua esimies- ja johtotehtäviin.  

Poliiseina työskentelee monia, joilla on jo aiempaa koulutusta ja työkokemusta muualta. Meillä on hyvät mahdollisuudet päästä käyttämään eri alojen osaamista ja työllistyä myös osaamista vaativiin töihin. Poliiseista löytyy viestinnän tekijöitä, ajoneuvoalan osaajia sekä esimerkiksi ensihoidon tehtävät hallitsevia.

Venepoliisi seisoo poliisiveneen kannella kaiteeseen nojaten, vieressä näkyy poliisi-teksti veneen kyljessä.

Vastavalmistunut tai pitkälle koulutettu, tervetuloa

Poliisihallinnossa on lukematon määrä muitakin erilaisia työtehtäviä, joihin voi hakeutua monenlaisilla koulutustaustoilla. Meiltä voi löytää töitä vastavalmistunut, turvallisuusalasta kiinnostunut nuori, joka hakee paikkaansa työelämässä. Voimme olla hyvä vaihtoehto myös toisesta ammatista haaveilevalle, akateemisesti koulutetulle. Meillä on mielenkiintoisia tehtäviä esimerkiksi tietojärjestelmien, tutkimuksen ja muihin turvallisuuteemme vaikuttavien alueiden parissa.  

Poliisien lisäksi meitä on muun muassa tradenomeja, insinöörejä, kasvatustieteilijöitä, juristeja, arkeologeja ja psykologeja. Pohdi, olisiko sinun osaamisellasi poliisissa käyttöä. Ole rohkea ja tutkaile ilmoituksiamme ja uratarinoitamme uusin silmin.

Poliisin tekninen tutkinta valokuvaa järjestelmäkameralla rakennuksen edustalla.

Poliisiksi infolaatikko

Millaista palkkaa poliisi saa?

Suomessa vanhemman konstaapelin peruspalkka on 2 330–2 700 euroa kuukaudessa. Poliisin palkkausjärjestelmässä kuukausipalkka muodostuu peruspalkasta, kokemusosasta, suoritusosasta ja olosuhdeosasta sekä muista mahdollisista virkaehtosopimuksen mukaisista lisistä.

Vastavalmistuneen poliisin säännöllisen työajan ansio voi olla noin 2 550–3 150 euroa kuukaudessa. Säännöllisen työajan ansioon kuitenkin vaikuttavat myös erilaiset lisät, joita ansaitaan muun muassa ilta-, yö- ja viikonloppuvuoroista.

Poliisiopiskelijat saavat opintoihin kuuluvan harjoittelun ajalta nuoremman konstaapelin palkkaa. Peruspalkka on noin 2 120 euroa kuukaudessa.

Polamkin uutiset

Polamkin opiskelijavalintojen uutiset