Murupolku
Navigointivalikko
Uratarina Pirjo Jukarainen
Poliisin toiminnan kehittämistä tieteellisen tutkimuksen avulla
Tutkija, projektipäällikkö Pirjo Jukarainen
Poliisiammattikorkeakoulu
Hallintotieteiden tohtori
Opiskelin alun perin matkailualaa ennen kuin jatkoin aluetieteen opintoihin yliopistoon. Siellä minua kiinnostivat erityisesti EU-asiat, kansainvälisyys ja nuorisotutkimus. Ajauduin ehkä vähän yllättäenkin tutkijan uralle. Työskentelin Itä-Suomen yliopistossa ja Tampereen yliopistossa, kunnes sain vuonna 2013 paikan Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) tutkimushankkeessa, joka liittyi tietojohtoiseen rikostorjuntaan. Aluksi pestini Polamkissa oli vain vuoden projekti, mutta sen jälkeen pääsin mukaan uusiin tutkimushankkeisiin, ja lopulta minut valittiin vakituiseen virkaan. Akateemisessa maailmassa on tavallista, että tutkimushankkeisiin pitää hakea erikseen rahoitusta ja tutkijoiden työt ovat määräaikaisia. Nykyinen työpaikkani onkin urani ensimmäinen vakituinen työ.
Pidän työssäni Poliisiammattikorkeakoulussa erityisesti siitä, että saan tehdä soveltavaa ja käytännönläheistä tutkimusta. Työ ei ole vain tieteellisten artikkelien kirjoittamista eikä yksinäistä puurtamista, vaan hankkeissa kehitämme yhdessä ryhmän kanssa esimerkiksi uusia toimintatapoja. Koen, että teen merkityksellistä työtä, jonka avulla Suomen poliisin toimintaa kehitetään entistäkin paremmaksi. Olen ollut mukana monissa erilaisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa: teemoja ovat olleet muun muassa korruptio ja rahanpesu, järjestäytynyt rikollisuus, vakaviin häiriötilanteisiin varautuminen, lähipoliisi ja viestintä. Tällä hetkellä olen projektipäällikkönä Pelipoliisi-hankkeessa, jossa kehitämme uutta moniammatillista toimintaa. Tavoitteena on ennalta estää, paljastaa ja torjua lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa haitallista toimintaa ja rikollisuutta digipelimaailmassa.
Olen Polamkissa päässyt hyödyntämään myös sovittelun ja konfliktin ratkaisun opintoja, jotka suoritin Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Olin muun muassa mukana kehittämässä koulutusta, jossa poliisit oppivat toimimaan haastavissa vuorovaikutustilanteissa. Kontaktin saaminen asiakkaaseen voi olla vaikeaa esimerkiksi asiakkaan mielenterveyshaasteiden, kehitysvamman tai muistisairauden takia.
Pari sataa tieteellistä julkaisua
Työpäiväni ja -viikkoni vaihtelevat tutkimushankkeen ja sen vaiheen mukaan. Projektipäällikkönä esimerkiksi valmistelen ja seuraan budjettia, järjestän palavereita tiimin ja yhteistyökumppaneiden kanssa, suunnittelen työnjakoa ja ajankäyttöä sekä olen yhteydessä sidosryhmiin. Välillä työmatkat voivat suuntautua myös ulkomaille, kun käymme tutustumassa muiden maiden poliisien toimintatapoihin. Tutkijan roolissa tehtävälistallani voi olla muun muassa taustamateriaalien lukemista, ideointia ja kirjoittamista. Tutkijan työhön kuuluu tietenkin tieteellisten ja muiden julkaisujen tuottaminen, ja nimeni löytyykin varmaan parin sadan julkaisun kansilehdeltä tai tekijälistalta.
Kohokohtia työssäni ovat olleet esimerkiksi ne hetket, kun olemme onnistuneet tutkimustyön avulla nostamaan ilmiöitä yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ehkä hienointa tähän mennessä urallani on kuitenkin ollut se, että Pelipoliisi-hankkeessa teemme jotakin aivan uutta, mitä Suomessa ei ole ennen tehty: poliisi on mukana virtuaalisessa pelimaailmassa "partioimassa" lasten ja nuorten parissa.