Espoon pääpoliisiaseman peruskorjaus on alkanut

3.6.2021 12.04
Uutinen

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen Espoon Kilossa sijaitsevan pääpoliisiaseman peruskorjauksen rakennustyöt ovat alkaneet. Rakennustyöt ovat käynnistyneet rakennuksen moottoritien puoleisesta päädystä ja siirtyvät vaiheittain kohti rakennuksen korkeaa toimisto-osaa. Peruskorjaus valmistuu suunnitelmien mukaan loppuvuodesta 2022.

Espoon pääpoliisiasema uudistetaan täysin nykyaikaiseksi ja poliisin toimintaa, uusia työnteon tapoja ja digitalisaatiota tukeviksi tilaratkaisuiksi. Turvallisuus, terveellisyys ja ympäristönäkökohdat on otettu laajasti huomioon suunnittelussa ja rakentamisessa. 

Uudet tilaratkaisut ovat Poliisihallituksen ja Senaatti-kiinteistöjen sekä paikallisten poliisilaitosten yhteistyössä laatiman poliisitalokonseptin mukaiset. Espoossa toteutetaan vuonna 2019 hyväksyttyä konseptia. 

Tilojen osalta hyödynnetään moderneja ratkaisuja, huomioidaan poliisitalon logistiikka ja muun muassa ajoneuvokaluston kehittymisestä johtuvat muutokset. Uusien tilojen myötä poliisi siirtyy työskentelemään toimistotilojen osalta monitilaympäristöön. 

− Peruskorjauksen jälkeen poliisin käyttöön valmistuvien toimitilojen laajuus on noin 14 000 m2. Uusissa tiloissa panostetaan talotekniikan ja rakenteiden osalta joustaviin ratkaisuihin, jotka palvelevat myös tulevaisuuden tilatarpeita, Senaatti-kiinteistöjen aluejohtaja Petri Turku sanoo.  

Asiakas- ja lupapalvelutilojen yhteyteen rakennetaan laajennusosa, joka mahdollistaa sisäänkäynnin yhteyteen turvatarkastustilojen rakentamisen. Myös ulkovarastot ja poliisivankila uudistetaan. 

Poliisilaitoksen toiminta ja asiakaspalvelu säilyvät samassa kiinteistössä sijaitsevissa väistötiloissa remontin ajan

Alustavan aikataulun mukaan poliisin henkilökunta muuttaa väistötiloihin vaiheittain elokuun alusta lähtien. Poliisiasemalla asioiville asiakkaille ensimmäiset muutokset näkyvät jo nyt, sillä aseentarkastus siirtyi väistötiloihin toukokuussa. Muiden lupa-asioiden ja esimerkiksi rikosilmoituksen jättämisen osalta poliisiasemalla voi vielä kesän ajan vierailla tuttuun tapaan. Tilamuutoksia on luvassa alkusyksystä, ja poliisi tiedottaa niistä tarkemmin kesällä.

− Turvaamme asiakas- ja lupapalvelutoiminnat peruskorjauksen aikana. Remontilla ei ole vaikutusta myöskään poliisin muuhun toimintaan, vaan palvelemme normaalin toimintakykymme mukaisesti, kertoo apulaispoliisipäällikkö Jarmo Pitkämäki. 

Peruskorjauksen toteutuksesta vastaa rakennuksen omistava kiinteistösijoitusyhtiö SBB Norden AB yhdessä valtion toimitiloista vastaavan Senaatti-kiinteistöjen kanssa. Senaatti-kiinteistöt on solminut vuokrasopimuksen SBB Norden AB:n kanssa, ja vuokraa tilat edelleen Poliisihallitukselle. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 23,6 miljoonaa euroa. Espoon pääpoliisiasemalla työskentelee noin 430 henkilöä.

Espoo Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Poliisin toiminta ja kehittäminen Uutinen
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos
poliisi
poliisilaitokset
toimitilat