Helsingin poliisin lupapalvelut auki keskiviikkona klo 21:een

Julkaisuajankohta 13.6.2022 12.40
Tiedote

Pidennetty aukiolo on käytössä jonotusasiakkaille Helsingin poliisin lupapalveluissa keskiviikkona 15. kesäkuuta.

Helsingin poliisilaitoksen lupapalvelut ovat tulevana keskiviikkona auki klo 21:een asti. Ilman ajanvarausta on mahdollista tulla jonottamaan vuoronumerolla klo 8–21. Vuoronumeroasiakkaita otetaan sisään niin pitkään, että kaikkia ehditään palvella iltayhdeksään mennessä.

Lupapalvelun ruuhkia on pyritty ratkomaan erilaisin keinoin. Helsingin poliisi on esimerkiksi tarjonnut viime syksystä asti ajanvarausaikoja myös viikonlopuille. Ratkaisuja lupapalvelun ruuhkien helpottamiseksi pohditaan jatkuvasti.

Viikonloppuaikojen lisäksi kokeilussa ovat olleet pidennetyt aukioloajat. Huhtikuun ilta-aukiolon aikana Pasilan poliisiasemalla myönnettiin uusia passeja miltei yhtä paljon kuin tyypillisenä lauantaina, lähes 500 kappaletta.

– Kokeilu oli onnistunut ja siksi halusimme tarjota pidemmän aukiolon toistamiseen. Yritämme järjestää ilta-aukioloja jatkossakin tilanteen niin salliessa, ylikomisario Pekka Kallio sanoo. 

Tammi-huhtikuussa 2022 Helsingin poliisi myönsi passeja lähes 65 000 kappaletta. Tämä noin 80 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana ennen koronaviruspandemiaa. Maaliskuussa Helsingin poliisilaitoksen kautta ennätykselliset 27 540 henkilöä sai uuden passin, huhtikuussa passeja myönnettiin 15 628 kappaletta. 

– Täytyy antaa täysi tunnustus henkilökunnallemme. He ovat tehneet hartiavoimin töitä läpi kevään ja joustaneet helpottaakseen tilannetta. Ruuhkista huolimatta olemme saaneet hyvää palautetta myös lupapalvelun asiakkailta, Kallio kiittelee.

Passiruuhkat näkyvät myös poliisin valtakunnallisessa neuvontapalvelussa, jota hoidetaan Helsingin poliisilaitokselta käsin. Neuvontapalvelun verkkosivulle on koottu vastauksia muun muassa yleisimpiin passia koskeviin kysymyksiin.

Näin asioit sujuvasti

  • Tarvitsetko uuden passin heti vai vasta myöhemmin? Jos et tarvitse passia muutaman kuukauden sisällä, siirrä asiointia myöhemmäksi.
  • Käy ottamassa passikuva, jos sinulla ei ole kuuden kuukauden sisällä otettua passikuvaa. 
  • Aloita passin hakeminen aina verkossa Passit ja henkilökortit | Poliisin sähköinen asiointi. Järjestelmä kertoo, tarvitseeko sinun tulla tunnistautumaan poliisilaitokselle.
  • Jos sinun ei tarvitse tunnistautua, saat passin 8–12 päivässä hakemuksen lähettämisestä. Jos tunnistautuminen tarvitaan, passi toimitetaan sen jälkeen 8–12 päivässä.
  • Voit tunnistautua passia varten millä tahansa poliisilaitoksella Suomessa. Varaa aika etukäteen verkosta. Mikäli vapaita aikoja ei ole ja passintarve on kiireellinen, tule jonottamaan vuoronumerolla Pasilan poliisiasemalle. Lupapalvelut ovat avoinna ma-pe kello 8.00–16.15. Poikkeuksellisista aukioloajoista ilmoitetaan sivulla Helsingin pääpoliisiasema, lupapalvelut - Poliisi.
  • Jos sinulla ei ole voimassa olevaa henkilötodistusta, voit valtuuttaa valtakirjalla toisen henkilön noutamaan passin puolestasi valitsemaltasi noutopisteeltä.

Lisätietoja:

Helsingin poliisilaitos Helsinki Poliisin lupapalvelut Uutinen