Itä-Uudenmaan jouluviikko sujui rauhallisesti myös liikenteessä

Julkaisuajankohta 27.12.2022 14.50
Uutinen

Poliisin näkökulmasta viime viikko ja etenkin jouluviikonloppu sujui normaalia viikonloppua rauhallisemmin.

Viikon tehtävämäärät talvisella tasolla

Viime viikon tehtävämäärät pysyttelivät Itä-Uudellamaalla talvisella tasolla. Erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin viikon aikana noin 1600. Kotihälytystehtävien määrässä oli havaittavissa pientä nousua. Niitä hoidettiin viikon aikana yhteensä 151.

Joulunpyhien yleisjohtajien komisario Harri Viholan ja rikoskomisario Jere Pääkkösen mukaan jouluviikonloppu sujui kohtalaisen rauhallisesti ja meno oli kokonaisuutena normaaliviikonloppua hieman rauhallisempi.

Myös liikenteestä tavoitettujen rattijuoppojen määrä oli viime viikolla maltillisempi, noin parikymmentä.

Joulunajan liikenteessä ei vakavia onnettomuuksia

Itä-Uudenmaan poliisi valvoi tuttuun tapaan  joulunajan meno- ja paluuliikennettä poliisilaitoksen alueen päätieverkolla. 

– Liikenne sujui poliisilaitoksemme alueella varsin rauhallisesti. Vaihtelevien ja osittain haastavien ajokelien vuoksi tapahtui pieniä peltikolareita, suistumisia ja peräänajoja, mutta isommilta onnettomuuksilta onneksi vältyttiin, kertoo ylikomisario Timo Leppälä.

Varas kiinni poliisikoiran tarkan vainun avulla

Poliisin partio sai aatonaattoyönä tehtävän Hyvinkäälle Kirjavantolpan kaupunginosaan, missä ilmoituksen mukaan rakenteilla olevalle omakotityömaalle oli murtauduttu.

– Partio lähti koiralla jäljestämään epäiltyä tekijää, joka löytyi nopeasti läheisestä metsästä kuusen alle piiloutuneena. Epäillyn tekijän hallussa oli reppu, josta löytyi työmaalta anastetuksi epäiltyä omaisuutta, kertoo rikoskomisario Krista Vallila.

– Epäilty otettiin kiinni varkausrikokseen epäiltynä ja toimitettiin Hyvinkään poliisivankilaan. Hän on kuulustelussa myöntänyt syyllistyneensä kyseiseen rikokseen, Vallila jatkaa.

Arvokas työkone varkaiden matkaan

Loviisasta lähti marraskuun lopussa arvokas moottorityökone varkaiden matkaan. Teko oli tallentunut tapahtumapaikalla sijanneen valvontakameran tallenteisiin.

– Epäiltyjen jäljille päästiin tallenteiden ja poliisin omien tutkintamenetelmien avulla ja nyt tähän törkeänä varkautena ja rahanpesuna tutkittavaan rikoskokonaisuuteen on vangittu kolme henkilöä. Viimeisin heistä vangittiin 23.12.2022, sanoo Vallila.

Rikoskokonaisuuden esitutkinta loppusuoralla

Itä-Uudenmaan poliisissa tutkittavana olleen omaisuusrikoskokonaisuuden tutkinta on loppusuoralla, jonka jälkeen se siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan.

– Tapahtumat sijoittuvat joulukuun puolenvälin kieppeille Järvenpään Isokytöön. Kahden henkilön epäillään syyllistyneen muun muassa moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, kertoo rikoskomisario Krista Vallila.

Epäiltyjen tekijöiden jäljille päästiin poliisikoirapartion avulla ja heidät tavoitettiin Haarajoen juna-asemalta. Epäiltyjen aiemmin Satakunnankadulta anastama pakettiauto löytyi hylättynä lähistöltä.

– Pakettiautoon tehdyssä etsinnässä poliisi löysi erinäisen määrän muun muassa työkaluja, sähkökaapeleita ja sähkötyökaluja, joita epäillään anastetuksi. Kaksikko päätyi kiinniotettuna Hyvinkään poliisivankilaan edellä mainittuihin varkausrikosiin epäiltynä, Vallila jatkaa.

Poliisi valvoo järjestystä uutena vuotena

Poliisi turvaa ja valvoo järjestystä uutena vuotena. Valvontaa kohdennetaan erityisesti paikoille missä ihmisiä kokoontuu.

– Poliisi tulee kiinnittämään huomiota ja tarvittaessa puuttumaan kansalaisten ilotulitteiden käyttöön. Ilotulitteiden käyttöhän on sallittua vain kelli 18.00 - 02 välisenä aikana. Ilotulitteita käsiteltäessä tulee huomioida turvaetäisyydet ja huolehtia siitä, että ilotulitteet lähetetään turvalliseen suuntaan. Rakennusten läheisyyttä kannattaa välttää. Monet perheet ovat vuosien saatossa menettäneet kotinsa ilotulitteiden sytyttämien tulipaljon seurauksena.  Myös suojalasien käyttö on suositeltavaa. Ulkonäköseikka on pientä verrattuna siihen, että vaaratilanteen sattuessa näkökyky säilyy, muistuttaa komisario Kimmo Klemetti.

– Poliisi kehotta myös vanhempia kiinnittämään huomiota oman jälkikasvunsa turvalliseen uuden vuoden viettoon. Tällä tarkoitamme ilotulitteiden turvallisen käytön lisäksi myös alkoholin käytön valvontaa, Klemetti jatkaa.

Itä-Uudenmaan poliisi toivottaa kaikille turvallista uutta vuotta 2023.
 

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Liikenne Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta