Koulut alkavat - nyt hereillä liikenteessä!

Julkaisuajankohta 9.8.2021 10.20
Uutinen
Poliisi valvomassa liikennettä.

Helsingin poliisi valvoo tehostetusti suojatiesääntöjen noudattamista ja ajonopeuksia koulujen lähellä 11-13.8. sekä ruotsinkielisten koulujen aloituspäivänä 16.8.2021.

Poliisi on näkyvästi läsnä koulureittien varrella jo heti tästä päivästä lähtien, jotta tielläliikkujat havahtuisivat siihen, että keskiviikosta alkaen teillä on jälleen paljon koululaisia liikkeellä.

- Tielläliikkujien on syytä huomioida, että innokkaina koulutielle lähtevät pienet kulkijat voivat olla varsin tottumattomia ja arvaamattomiakin liikenteessä. Lapset saattavat tehdä äkkinäisiä ratkaisuja, eivätkä osaa tunnistaa vielä liikenteen vaaroja. Pienet koululaiset eivät myöskään näy autoilijoille yhtä hyvin kuin aikuiset. Aikuisilta tienkäyttäjiltä tarvitaan tietysti aina, mutta erityisesti näin koulujen alkaessa korostettua tarkkaavaisuutta liikenteessä ja aivan erityisesti koulujen lähistöillä, muistuttaa komisario Pasi Tuominen Helsingin poliisilaitokselta.

Katse pois kännykästä - huomio liikenteeseen

Vaaratilanteita aiheuttavat etenkin liian suuri tilannenopeus ja huomion herpaantuminen vääriin asioihin, kuten kännykkään. Poliisi kohdistaa valvontaa myös muihin tiellä liikkujiin, kuten mopoilijoihin, pyöräilijöihin, sähköpotkulautailijoihin ja jalankulkijoihin.

- Lapsille ja muille jalankulkijoille tulee antaa esteetön kulku suojatiellä. Jos suojatien eteen on pysähtynyt auto, älä ohita sitä pysähtymättä. Erityisesti lapset luottavat liikennevalojen ja suojatien turvaan, joten noudata liikennevaloja, älä aja "vanhoilla vihreillä". Pidetään huomio liikenteessä ja annetaan lapsille turvallinen koulutie, Tuominen vetoaa.

Helsingin poliisilaitos Helsinki Liikenne Uutinen