Kuluttajia varoitetaan laittomasta rahapelien puhelinmarkkinoinnista

Julkaisuajankohta 30.3.2021 9.00

Kuluttajat ovat saaneet ulkomaisilta yhtiöiltä puheluita, joissa heitä kannustetaan osallistumaan lottoarvontoihin. Puhelut ovat lainvastaisia, koska Manner-Suomessa rahapelejä saa toimeenpanna ja markkinoida vain Veikkaus. Poliisihallitus ja kuluttaja-asiamies varoittavat osallistumasta puhelimitse markkinoituihin lottoarvontoihin.

KKV:n kuluttajaneuvonta ja kuluttaja-asiamies sekä Poliisihallitus ovat saaneet ilmoituksia puhelimitse tarjotusta lottovedonlyönnistä, jota on markkinoitu ainakin tuotenimillä 121Lotto ja Lotto365. Puheluissa kuluttajille on tarjottu määräaikaisia kuukausittain veloitettavia rahapelitilauksia. Puheluiden taustalla olevat yritykset ovat ulkomaisia, mutta puhelut ovat suomenkielisiä ja osa puheluista näyttää myös tulevan Suomen suuntanumerosta. 

Kuluttajat ovat kertoneet, että tehdyistä sopimuksista on vaikea päästä eroon. Puheluissa heille on tarjottu 48 tunnin peruuttamisoikeutta, mutta ilmoitusten mukaan yritykset eivät ole vastanneet puheluihin. Osa kuluttajista kertoo saaneensa laskun, vaikka olisi perunut palvelun sähköpostilla 48 tunnin aikana. Lisäksi kaikki eivät ole saaneet heille luvattua tilausvahvistusta.

Viranomaiset eivät voi auttaa ongelmatilanteessa

Vedonlyönti ja rahapelit ovat Suomessa arpajaislailla säänneltyä toimintaa. Pelien markkinointiin ja toimeenpanoon on Manner-Suomessa yksinoikeus Veikkaus Oy:llä. Muut toimijat eivät lain mukaan voi tarjota rahapelejä Manner-Suomessa.

Kuluttajaviranomaiset eivät voi auttaa lainvastaisten toimijoiden pelejä pelanneita mahdollisissa ongelmatilanteissa, joita voi syntyä esimerkiksi palvelun peruuttamisessa tai voittojen maksamisessa.  Mahdollisissa ongelmatilanteissa kuluttajat voivat tehdä reklamaation myyjälle. Reklamaatiossa kannattaa kertoa selkeästi, mitä vaatii ja perustella oma näkemyksensä.

Kuluttaja-asiamies on huolissaan Suomeen rantautuneesta laittomasta peli-ilmiöstä. Puhelinmarkkinoinnin lisäksi ulkomaisia rahapelejä mainostetaan yhä enemmän sosiaalisen median vaikuttajamarkkinoinnissa.

”Vaikka rahapelaaminen on valtaosalla pelaajista hallinnassa, liiallinen pelaaminen voi aiheuttaa taloudellisia, sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. Markkinoijat puhuvat helpoista voitoista, mutta rahapelien haitat ja taloudellinen ahdinko jäävät hehkutuksen varjoon”, kuluttaja-asiamies Katri Väänänen kertoo.

Turvallisinta on jättää pelaamatta

Poliisihallitus valvoo arpajaislain noudattamista, ja sen yhtenä tehtävänä on taata laillisiin rahapeleihin osallistuneiden oikeusturva. Poliisihallitus puuttuu lainvastaisesti Suomeen tarjottuihin rahapeleihin, ja pyytää toimittamaan materiaalia havainnoista arpajaishallinto(at)poliisi.fi. Poliisihallitus ei kuitenkaan voi auttaa yksittäisiä kuluttajia, jotka ovat pelanneet lainvastaisten toimijoiden pelejä, jos ongelmia ilmenee.

Manner-Suomessa ei harjoiteta laillista rahapelien puhelinmyyntiä, koska Veikkaus ei tee puhelinmyyntiä.

”Näin ollen puhelimitse myytäviä rahapelejä ei tule koskaan ostaa. Suomeen tarjotut pelit ovat lainvastaisia. Turvallisinta olisi olla pelaamatta näitä pelejä lainkaan, lennokkaista myyntipuheista huolimatta”, Poliisihallituksen ylitarkastaja Anna-Emilia Sirén huomauttaa. 

Poliisihallitus Rahapelien valvonta Uutinen