Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen lupapalveluiden ajanvaraus on edelleen ruuhkautunut

Julkaisuajankohta 16.9.2021 8.39
Uutinen

Passien ja henkilökorttien kysyntä on parhaillaan erittäin vilkasta, minkä vuoksi Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen lupapalveluiden ajanvaraus on ruuhkautunut. Aikoja vapautetaan kuitenkin palveluun viikoittain, ja myös peruutusaikoja vapautuu lähes joka päivä.

Lupapäällikkö Leena Höysniemen suositus asiakkaille on ruuhkasta huolimatta varata aika asiointiin poliisin nettisivuilta. Aikoja vapautetaan palveluun viikoittain, ja ne ulottuvat tällä hetkellä kuuden viikon ajalle. Lähes joka päivä asiakkaat myös peruvat eri poliisiasemilta varaamiaan aikoja, ja nämä tulevat nopeasti seuraaville varattavaksi.

− Nopeita ovat toki myös varaajat, ja ymmärränkin harmituksen, jos aikaa lähipoliisiasemalle ei saa varattua. Kannattaa kuitenkin varalta tarkistaa tilanne myöhemmin uudestaan, Höysniemi sanoo.

Jo ennen korona-aikaa ohjenuora asiakkaille oli, että oman matkustusasiakirjan voimassaolo tulee tarkastaa ajoissa, ja uusimiseen kannattaa varata aika viimeistään 1−2 kuukautta ennen asiakirjan vanhenemista. Aikaisempi passi tai henkilökortti on hyvä ottaa mukaan poliisiasemalle, jos asia edellyttää tunnistautumiskäyntiä.

Vuoronumerolla asiointi on tarkoitettu ensisijaisesti kiireellisten lupa-asioiden hoitamiseen ja heille, jotka eivät pysty käyttämään sähköistä asiointia

Ajanvarauspalvelun lisäksi myös vuoronumerolla asioinnissa on paljon ruuhkaa. Vuoronumerolla asiointi on tarkoitettu pääasiassa kiireellisten lupa-asioiden hoitamiseen ja heille, jotka eivät pysty varaamaan aikaa verkossa tai käyttämään sähköistä asiointia. 

− Jos tulet asioimaan ilman ajanvarausta, varaudu pitkään jonotusaikaan. Esimerkiksi Espoon pääpoliisiasemalla jonottajia on päivittäin useista kymmenistä jopa yli kahteensataan. Henkilöstömme tekee kovasti töitä, että jokaista saadaan palveltua, mutta jonoja kertyy näillä asiakasmäärillä väkisinkin, Höysniemi kertoo. 

Espoon pääpoliisiaseman lisäksi Länsi-Uudellamaalla lupapalveluja on tarjolla myös Lohjan, Kirkkonummen ja Raaseporin poliisiasemilla. Kaikkien poliisiasemien aukioloajat ovat esillä poliisin nettisivuilla ja niihin varattavat ajat löytyvät ajanvarauspalvelusta. Espoossa asioivien on hyvä huomata, että lupa-asiakkaita palvellaan tällä hetkellä väistötiloissa osoitteessa Nihtisillankuja 4 A 4.

Matkustusasiakirjojen (passit ja henkilökortit) käsittelyssä ei ole kotipaikkasidonnaisuutta, joten asioida voi muuallakin kuin kotipaikan poliisin lupapisteessä. 

Uusimisvelkaa kurotaan puolentoista vuoden ajalta

Lupapäällikkö Höysniemi kertoo, että ruuhkien taustalla on puolentoista vuoden aikana kertynyt uusimisvelka.

− Koronan vuoksi tuota velkaa kurotaan nyt kiinni vauhdilla. Esimerkiksi täällä Länsi-Uudellamaalla viime vuonna passeja oli haettu elokuun loppuun mennessä noin 33 000, mutta tänä vuonna luku on samalta ajalta jo 40 000. Oma veikkaukseni on, että ruuhka jatkuu ainakin loppuvuoden ajan.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Poliisin lupapalvelut Uusimaa Uutinen