Liikenneonnettomuuksia ja päihtyneitä kuljettajia sekä ennätysmäärä myönnettyjä lupa-asiakirjoja

Julkaisuajankohta 31.1.2023 16.13
Uutinen

Viime viikolla poliisin tehtävissä näkyivät muun muassa ihmisten yleinen pahoinvointi, pahoinpitelyt, päihtyneet kuljettajat sekä erilaiset liikenneonnettomuudet. Lisäksi viime vuonna laitoksella myönnettiin ennätysmäärä lupa-asiakirjoja.

Poliisi myönsi ennätysmäärän matkustusasiakirjoja viime vuonna

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella myönnettiin viime vuonna ennätysmäärä matkustusasiakirjoja. 170 909 116 428 Lupapalveluiden vuosi oli muutenkin työntäyteinen. 

Itä-Uudenmaan poliisi myönsi viime vuoden aikana 125 164 passia ja 45 745 henkilökorttia. Vuonna 2021 vastaavat lukemat olivat 75 073 passia ja 41 355 henkilökorttia. Vuoteen 2021 verrattuna kasvua oli siis noin 32 %. Edeltävänä vuonna 2020 kasvua oli 37 %, eli kasvusuhdanne jatkuu edelleen.  

– Lupahallinnon maksullinen toiminta oli viime vuonna menestyksellinen valtavista ruuhkista ja niistä seuranneesta hieman kielteisestäkin mediahuomiosta huolimatta.  Ratkaisimme 170 639 matkustusasiakirjahakemusta, kertoo ylikomisario Markku Koskimäki. 

Ulkomaalaispoliisilla paljon tehtäviä

Ulkomaalaispoliisi otti vuoden 2022 aikana vastaan 614 turvapaikkahakemusta ja 4 361 tilapäisen suojelun hakemusta. Valvottuja maastapoistoja teimme 343. 

- Poliisilla oli viime vuonna myös 27 saattomatkaa, joilla veimme yhteensä 39 henkilöä kohdemaahan, Koskimäki kertoo. 

Ajo- ja aselupia käsitelty yli 10 000 

Vuonna 2022 käsittelimme yhteensä 7 904 ajokieltoasiaa, joista 97 johti oikaisuvaatimusmenettelyyn. Seitsemässä tapauksessa päätökseen teimme oikaisuvaatimuksen perusteella muutoksia. 

– Muutokset olivat lähinnä ajokiellon keston lyhentämisiä, Koskimäki taustoittaa.

Aselupahakemuksia käsittelimme 4 878, mikä on 10,5 % enemmän kuin edeltävänä vuonna. 

– Huomattavaa on, että merkittävä osa aselupien hakijoista asui muualla kuin poliisilaitoksemme alueella, Koskimäki huomauttaa. 

Aseiden hallussapidon peruutuksia, varoituksia ja haltuunottopäätöksiä poliisilaitoksella tehtiin yhteensä 422.

Yksityisen turva-alan valvonta

Valvoimme yksityistä turva-alaa noin kerran kuukaudessa sekä Poliisihallituksen määrittelemällä valvontaviikolla seitsemässä kohteessa. Yksityisen turva-alan lupia peruutimme 106.

– Edellisenä vuonna yksityisen turva-alan lupia peruutettiin 58, joten siihen nähden määrä lisääntyi selvästi. On vaikea sanoa yhtä selkeää syytä määrän lisääntymiselle – siihen vaikuttaa niin monia asia, kertoo ylikomisario Markku Koskimäki.

Poliisi otti kiinni ampuma-aseella uhkailleen miehen Tuusulassa

Tuusulassa Mahlamäen alueella oli lauantaiaamuna poliisioperaatio, jossa poliisi otti kiinni ampuma-aseella uhkailleen henkilön. Mies ampui aseella asuntonsa takapihalla. Asia tuli poliisin tietoon sivullisten kautta. Poliisi on saanut epäillyn ampuma-aseet haltuunsa. 

– Asutulla alueella taajamassa ammuskelua on aina omiaan aiheuttamaan vaaraa hengelle ja terveydelle. Poliisi tutkii, onko tapauksessa aiheutunut konkreettista vaaraa kenellekään, kommentoi tutkinnanjohtaja rikoskomisario Vallila

Tekoa tutkitaan epäiltynä vaaran aiheuttamisena ja ampuma-aserikoksena.

Porvoossa automurto, ylinopeutta ja epäiltyjä rattijuopumuksia

Porvoossa murtauduttiin BMW-merkkiseen henkilöautoon perjantaiyönä 27.1.2023 Puutarhakatu 3:n kohdalla. 

Poliisi pysäytti perjantaina 27.1.2023 noin klo 20.50 aikaan Porvoon moottoritiellä henkilöautolla liikkuneen vuonna 1988 syntyneen mieskuljettajan. Kuljettajan keskinopeudeksi mitattiin 100 km/h nopeusrajoitusalueella 137 km/h.

Poliisi pysäytti Porvoon moottoritiellä henkilöautolla liikkuneen vuonna 1988 syntyneen mieskuljettajan lauantaina 28.1.2023 noin klo 22.50 aikaan. Kuljettajalle suoritettu tarkastus antoi syyn epäillä häntä rattijuopumuksesta. Hänellä ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Poliisi pysäytti Näsintiellä henkilöautolla liikkuneen vuonna 1995 syntyneen mieskuljettajan Lauantaiyönä 28.1.2023 noin klo 02.00 aikaan. Kuljettajalle tehty puhalluskoe antoi syyn epäillä törkeää rattijuopumusta. Mies määrättiin ajokieltoon.

Kentän viikko ajankohtaan nähden normaali

Viime viikko oli Itä-Uudenmaan poliisin valvonta- ja hälytystoiminnassa ajankohtaan nähden tehtävämäärältään normaali. Viikonloppuyöt olivat kuitenkin erityisen vilkkaita. Tehtävissä näkyi selvästi ihmisten mielenterveysongelmat ja pahoinvointi. Pahoinpitelyitä oli suurin piirtein saman verran kuin aikaisemmillakin viikoilla. 

– Erilaisia henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia tehdään tasaiseen tahtiin – teräaseita, käsiaseita tai vastaavia sekä muita vaarallisia astaloita löytyy paljon, kertoo komisario Jarmo Ojala.  

Tieliikenneonnettomuuksia oli viime viikolla 64. Näistä 18 oli peurakolareita. Kokonaisuudessaan onnettomuuksia oli kuitenkin maltillisesti, kun ottaa huomioon talvisen sään. 

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Liikenne Poliisin lupapalvelut Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta