Oulun poliisilaitos vuoden 2020 tilastojen valossa

Julkaisuajankohta 2.2.2021 10.19
Uutinen

Oulun poliisilaitoksen alueen rikostilanteessa tapahtuneet muutokset vuonna 2020 olivat monilta osin varsin vähäisiä aiempaan verrattuna.

Väkivaltarikosten kokonaismäärä väheni kaksi prosenttia, törkeiden pahoinpitelyiden määrä lähes kahdeksan prosenttia. Vaikka kaikkien seksuaalirikosten määrä lisääntyikin noin viidellä prosentilla, väheni törkeiden raiskausten määrä lähes kaksikymmentä prosenttia. Omaisuusrikosten määrä puolestaan lisääntyi kahdella prosentilla. Käytännössä tämä lisäys aiheutui ns. Vastaamo -kokonaisuudesta (kiristys) – sama kokonaisuus näkyy myös kohdassa ”Muut rikoslakia vastaan tehdyt rikokset”, jossa nimikkeenä on ollut ”yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen”. 

Liikennerikosten määrä lisääntyi huomattavasti – sekä rattijuopumuksia että liikenneturvallisuuden vaarantamisia kirjattiin vuotta 2019 enemmän. Syitä tähän on monia – erityisesti keväällä koronan seurauksena väljentyneet tiet yllyttivät osaa tienkäyttäjistä huimiin ylinopeuksiin. Rattijuopumuksiin liittyi entistäkin useammin alkoholin ohella tai sijasta erilaiset huumaavat aineet. 
Huumausainerikosten määrän merkittävä kasvu oli jossain määrin yllättävää – ennakko-oletus oli, että rajojen sulkeminen keväällä olisi hiljentänyt huumausainemarkkinoita, mutta niin ei käynytkään. Esimerkiksi jätevesitutkimusten mukaan käyttömäärät ovat jopa lisääntyneet. Tilastollista kasvua oli huumausaineen käyttörikoksissa, huumausainerikoksissa sekä törkeissä huumausainerikoksissa. Merkille pantavaa on, että huumausainekauppa on voimakkaasti siirtynyt verkkoon perinteisen ”katukaupan” ohella tai jopa sijasta. 

Erilaisia hälytystehtäviä Oulun poliisin hoidettavaksi tuli lähes 10 000 kappaletta enemmän kuin vuonna 2019. Suurin osa kasvusta johtui liikenneonnettomuuksiin ja yksilön suojaan kohdistuvien tehtävien lisääntymisestä. Viimeksi mainittu sisältää mm. kotihälytykset ja erilaisen häiriökäyttäytymisen. Perheväkivaltaan Oulun poliisi joutui puuttumaan yli 300 kertaa enemmän kuin vuonna 2019.

Poliisin myöntämien lupien määrä väheni huomattavasti. Esimerkiksi passeja ja henkilökortteja myytiin vuonna 2020 noin 56 000 kappaletta määrän ollessa edellisenä vuotena noin 100 000 kappaletta. 


Rikosten määrä kasvoi huomattavasti

Rikollisuuden määrää kuvattaessa tarkastellaan yleensä rikoslakirikoksia, joita ovat esimerkiksi varkaudet, pahoinpitelyt, petokset tai rattijuopumukset. Oulun poliisin tietoon tulleiden rikoslakirikosten määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna selvästi. Kokonaismäärä kasvoi yli kuusi prosenttia, kappalemääräisesti tämä tarkoittaa 1 660 rikoksen lisäystä. Kasvua oli tasaisesti rikoslajeittain, ainoastaan huumausainerikoksissa ja rattijuopumuksissa kasvuprosentit olivat selvästi korkeampia.

Erilaisia omaisuusrikoksia Oulun poliisin tietoon tuli hieman alle 500 kappaletta enemmän kuin vuonna 2019. Suurin osa tästä kehityksestä selittyy ns. Vastaamo -kokonaisuudella, sillä niin varkausrikokset kuin moottoriajoneuvojen käyttövarkaudet vähenivät huomattavasti. Erilaisia petoksia Oulun poliisin tietoon tuli 180 kappaletta enemmän kuin edellisvuonna. Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta muistuttaa edelleen, että mikäli myynnissä oleva tavara tai muu tarjous vaikuttaa poikkeuksellisen edulliselta tai pyydetty maksusuoritus poikkeaa jollain tapaa tavanomaisesta, tulisi hälytyskellojen soida. Poliisi on koostanut nettisivuilleen varsin kattavan kokonaisuuden erilaisista huijauksista ja niihin varautumisesta.
poliisi.fi/petosrikokset

Väkivaltarikollisuuden määrässä on ainakin tilastojen valossa ollut vähenevää kehitystä useamman vuoden ajan. Vuosi 2019 oli poikkeus tästä kehityksestä Oulun poliisin tietoon tulleen rikollisuuden tuolloin lisääntyessä. Vuoden 2020 aikana tilastoitu väkivaltarikollisuus kuitenkin jälleen hieman väheni, noin kaksi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Apulaispoliisipäällikkö Karnaranta on vähenevään suuntaukseen luonnollisesti tyytyväinen. Hän toteaa nyt myös törkeimmän väkivallan vähentyneen. Lisääntynyt huumausainerikollisuus yleensä tuo mukanaan väkivaltaista oheisrikollisuutta, velanperintää ym. - nyt ei ainakaan poliisin tietoon tulleen rikollisuuden perusteella näyttäisi noin käyneen. Oulun poliisin tietoon tuli vuonna 2020 kahdeksan prosenttia vähemmän törkeitä pahoinpitelyitä - henkirikosten määrä yrityksineen oli jokseenkin edellisvuoden tasolla. Liekö sitten kysymys siitä, että tämänkaltainen rikollisuus olisi oikeasti vähentynyt vai eikö niistä ilmoiteta tai uskalleta enää siinä määrin poliisille ilmoittaa, Karnaranta pohtii. 

Kesäkuun alussa 2020 tuli voimaan uusi tieliikennelaki, jonka yhteydessä otettiin käyttöön liikennevirhemaksu. Liikennevirhemaksu on tieliikenteen uusi maksuseuraamus, joka voidaan määrätä seuraamukseksi eräistä liikennerikkomuksista. Liikennevirhemaksu korvaa tieliikenteen rikesakon, jota on käytetty erilaisten lievien liikennerikkomusten rangaistuksena 1980-luvun alusta alkaen. Liikennevirhemaksun käyttöönotto kesken kalenterivuoden merkitsee tilastollisesti sitä, etteivät kaikkien rikosten ja liikennerikkomusten määrät ole edellisiin vuosiin nähden vertailukelpoisia.  


Omaisuusrikosten määrällinen kehitys kaksijakoista

Merkittävä osa poliisin tietoon tulevasta rikollisuudesta kohdistuu omaisuuteen. Vuonna 2020 Oulun poliisin tietoon tuli yhteensä noin 17 200 omaisuusrikosta - edellisenä vuonna määrä oli 478 kappaletta pienempi.  Kehitys oli epäyhtenäistä omaisuusrikoksia tarkemmin tarkasteltaessa – erityisesti ns. murtovarkaudet (asunto-, mökki- ja liikemurrot) vähenivät huomattavasti, kun taas ryöstöjen ja petosten määrä oli edellisvuotta suurempi.

Erilaisten murtovarkauksien määrän myönteinen kehitys selittynee apulaispoliisipäällikkö Karnarannan mukaan osaltaan koronavuodella – etätöiden tekeminen merkitsi, että talot ja mökit olivat vähemmän aikaa tyhjillään ja toisaalta rajojen sulkeminen merkitsi, etteivät ulkomaiset rikollisryhmät päässeet maahan.

Ulkomaalaisten osuus Oulun poliisin tietoon tulleista omaisuusrikoksista vähenikin selvästi verrattuna vuoteen 2019. Törkeissä varkauksissa - joiksi esimerkiksi asuntomurrot luokitellaan - ulkomaalaisten osuus putosi neljännekseen edellisvuoteen verrattuna.


Väkivalta kokonaisuudessaan vähentyi - yksityisasunnoissa väkivaltaa silti edellisvuotta enemmän

Oulun poliisin tietoon tuli vuonna 2020 erilaisia väkivaltarikoksia kaikkiaan kaksi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Määrällisesti tämä tarkoittaa 60 rikosta. Väkivaltarikoksista suurin osa on joko yleisellä tai yksityisellä paikalla tapahtuneita pahoinpitelyrikoksia – yleisellä paikalla tapahtuneiden pahoinpitelyrikosten merkittävä väheneminen (-17 %) selittynee Karnarannan mukaan suurelta osin ravintoloiden aukioloaikojen merkittävillä rajoituksilla sekä ihmisten lisääntyneellä sisätiloissa olemisella. Väkivalta näyttäisi sen sijaan jossain määrin siirtyneen yksityisasuntoihin, sillä niissä tapahtuneita pahoinpitelyjä poliisin tietoon tuli kymmenen prosenttia edellisvuotta enemmän.

Henkirikoksia yrityksineen Oulun poliisilaitoksen alueella tapahtui 33 kun määrä oli edellisvuonna 32. Toteutuneita henkirikoksia tapahtui kuusi, kun määrä vuonna 2019 oli neljä. Törkeitä pahoinpitelyjä Oulun poliisin tietoon tuli kymmenen kappaletta vähemmän kuin edellisvuonna.

Pahoinpitelyrikoksia tuli viime vuonna Oulun poliisin tietoon 2 760 kappaletta, joissa rikoksesta epäilty on tiedossa noin 2 500 tapauksessa. Ulkomaalaisten tekemiksi epäiltyjen pahoinpitelyrikosten määrä kasvoi viidellä prosentilla 200 tapaukseen.


Kaikkien seksuaalirikosten määrä kasvoi hieman, ulkomaalaisten rikoksesta epäiltyjen osuus lähes puolittui edellisvuodesta

Erilaisia seksuaalirikoksia Oulun poliisilaitoksen tietoon tuli 411 kappaletta kun määrä oli 390 vuonna 2019. Prosentuaalisesti tämä tarkoittaa noin viiden prosentin kasvua. Apulaispoliisipäällikkö Karnaranta korostaa edelleen erityisesti nuoria ja nuorten vanhempia tarkkaavaisuuteen ja pelisäännöistä sopimiseen sosiaalisessa mediassa. Tuntemattomien henkilöiden kaveri- ja seuraamispyyntöjä ei tule hyväksyä. Profiilit kannattaa laittaa yksityisiksi. Suuressa osassa nuoriin kohdistuneista seksuaalirikoksista on ensin oltu yhteydessä sosiaalisen median kautta, minkä jälkeen on ollut muutakin kanssakäymistä ja yhteydenpitoa.

Raiskausrikoksia Oulun poliisin tietoon tuli kolme tapausta enemmän kuin vuonna 2019. Lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä ilmoitettiin neljä kappaletta vähemmän kuin edellisvuonna mutta seksuaalisia ahdisteluja Oulun poliisin tietoon tuli kymmenen kappaletta enemmän.

Yhteensä 307 seksuaalirikoksessa rikoksesta epäilty oli poliisin tiedossa - näistä 45 oli ulkomaalaisia. Ulkomaalaisten suhteellinen osuus kaikissa seksuaalirikoksissa Oulun poliisilaitoksen alueella vuonna 2020 oli noin 15 prosenttia. Edellisvuonna osuus oli 28 prosenttia. Vuonna 2020 raiskausrikoksista epäiltyjä ulkomaalaisia oli 21 ja edellisenä vuonna 55. Raiskauksesta epäillyistä viime vuonna oli ulkomaalaisia 17 prosenttia kun osuus edellisenä vuonna oli noin 44 prosenttia. 
 

Kaikkien huumausainerikosten määrä edellisvuotta suurempi - törkeitä huumausainerikoksia lähes puolet enemmän 

Oulun poliisin tietoon tuli viime vuonna yhteensä noin 2 430 huumausainerikosta, jossa on edellisvuoteen verrattuna kasvua lähes 18 prosenttia.  Kasvua oli niin käyttörikoksissa, huumausainerikoksissa kuin erityisesti törkeissä huumausainerikoksissa, joita Oulun poliisin tietoon tuli 45 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019.

Poliisin panostaminen ns. rikollisiin voimatoimijoihin näkyy myös törkeän huumerikollisuuden määrässä. Ammattimaisen huumausainekaupan seurannaisvaikutuksena on laaja kirjo liitännäisrikollisuutta, oululaisittain näkyvimpiä esimerkkejä on polkupyörävarkauksien suuri määrä. Oulussa anastettiin viime vuonna runsaat 1 500 polkupyörää kun määrä esimerkiksi Tampereella oli noin 1 000. Poliisin käsityksen mukaan suuri osa anastetuista arvokkaimmista pyöristä toimii huumekaupan vaihdannan välineenä. Anonyymin Tor -verkon merkitys huumausainekaupan aktiivisuuteen on voimakas. 

Viime vuonna törkeissä huumausainerikoksissa ulkomaalainen oli rikoksesta epäiltynä yhdeksässä tapauksessa, kun vuonna 2019 määrä oli seitsemän. Kaikki huumausainerikokset yhteen laskettuna ulkomaalaisten rikoksesta epäiltyjen osuus oli yli 40 prosenttia suurempi kuin vuonna 2019.

Liikennevalvontaa kohdennettiin tietojohtoisesti entistä suunnitelmallisemmin
 

Kaikkien liikennerikosten määrä lisääntyi Oulun poliisilaitoksen alueella yli 2 500 kappaleella. Oulun poliisi kohtasi viime vuonna noin 7 500 liikenneturvallisuuden vaarantamista - määrä oli 31 prosenttia edellisvuotta suurempi. Apulaispoliisipäällikkö Karnarannan mukaan kielteiseen kehitykseen vaikutti ainakin osittain se, että koronan muutoin tyhjentämillä teillä tavattiin suuri joukko korkeita ylinopeuksia. Liikennevalvontaan on myös panostettu aiempaa kohdennetummin - törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia poliisi kohtasi 78 kappaletta enemmän kuin vuonna 2019 ja rattijuopumuksia 13 prosenttia enemmän. 
 

Hälytystehtävien määrä lisääntyi hieman - toimintavalmius koheni edellisvuodesta

Oulun poliisi hoiti vuonna 2020 aikana lähes 95 000 tehtävää, joista kiireellisesti tai viipymättä hoidettavia hälytystehtäviä oli 44 000 kappaletta. Edellisenä vuonna määrät olivat 85 400 ja 43 000. Kiireellisimpien, A-luokan tehtävien määrä väheni edellisvuodesta noin 1 900 kappaleella eli noin 20 prosentilla.  Kotihälytystehtävien määrä kokonaisuudessaan lisääntyi noin 2 000 tapauksella – erityisen paljon häiritsevän metelin tai henkilön häiriökäyttäytymisen johdosta. Perheväkivaltatehtäviä viime vuonna oli runsaat 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019 eli 2 400 kappaletta. Näistä 459 tapauksessa epäily perheväkivallasta johti rikostutkintaan.

Tehtävien lisääntymisestä huolimatta kaikkien hälytystehtävien toimintavalmius koheni aivan hieman vuoteen 2019 verrattuna mutta A-luokan tehtävien toimintavalmiusaika lyheni lähes minuutilla. Oulun poliisiaseman tilaongelmat vaikuttavat kuitenkin edelleen monella tapaa hälytystehtävien hoitamiseen Oulun kaupungin alueella ja lähiympäristössä. Konkreettisena vaikutuksena apulaispoliisipäällikkö Karnaranta mainitsee edelleenkin, että kiinniotettujen kuljettaminen joko Haukiputaalle tai Raaheen tarkoittaa tehtävän hoitamiseen kuluvan tunnista kahteen aiempaa enemmän. Kuljetusajan poliisipartiot ovat pois muiden hälytystehtävien hoitamisesta tai yleisten paikkojen järjestyksen ja turvallisuuden valvonnasta. 


Matkustusasiakirjojen kysyntä väheni – aseluvissa reilua kasvua

Oulun poliisilaitokselta myönnettiin vuonna 2020 noin 31 200 passia ja 25 100 henkilökorttia. Koronapandemia ja matkustusrajoitukset vaikuttivat kehitykseen mutta toki eroa osaltaan selittää myös se, että vuosi 2019 oli matkustusasiakirjojen myynnin suhteen ennätysvuosi. Passihakemuksissa vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 53 prosenttia - henkilökortteja puolestaan haettiin 27 prosenttia vähemmän. 


Aseluvat muodostavat myös ison kokonaisuuden myönnetyistä luvista. Niitä myönnettiin viime vuonna runsaat 9 000 kappaletta mikä on noin kahdeksan prosenttia edellisvuotta enemmän. 

poliisi.fi/tilastot 

Oulun poliisilaitoksen tilastot 2020
Oulun poliisilaitoksen tilastot 2020, ulkomalaisten osuus

Tiedotetta muutettu ensimmäisen kappaleen osalta jälkikäteen 2.2. klo 12.53.

Kainuu Liikenne Oulun poliisilaitos Pohjois-Pohjanmaa Poliisin lupapalvelut Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta