Pahoinpitelyitä ja rattijuopumuksia Pohjanmaalla

Julkaisuajankohta 6.2.2023 13.19
Uutinen

Viikonloppuna Pohjanmaan poliisia työllistivät erityisesti rattijuopumukset ja pahoinpitelyt. Poliisi hoiti viikonlopun aikana yhteensä 578 tehtävää ja rikosperusteisesti tai poliisilakiperusteisesti kiinniotettuna oli yhteensä 40 henkilöä.

Pahoinpitelytapauksia kirjattiin yhteensä 16 kpl, joista 1 tapaus kirjattiin törkeäksi. 

Viikonlopun vakavin rikos tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Kauhajoella, jossa paikkakuntalaista miestä epäillään murhan yrityksestä. Poliisin asiasta saamien alustavien tietojen mukaan epäilty olisi puukottanut uhria useamman kerran eri puolille kehoa sekä pahoinpidellyt lyöden ja potkien siten, että uhri on vammojensa vuoksi kriittisessä tilassa sairaalahoidossa. Epäilty otettiin kiinni muutama tunti tapahtuman jälkeen. 

Poliisi sai perjantai-iltana Kokkolassa ilmoituksen päihtyneestä ja häiriköivästä miehestä yksityisasunnossa. Miehellä oli käsissään ruuvimeisselit kun poliisi saapui paikalle. Mies ei totellut poliisin käskyjä vaan jatkoi uhkailua ja lähestyi poliisipartiota, joten kiinniottotilanteessa poliisi käytti etälamautinta ja OC-sumutetta. Mies otettiin kiinni virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. 

Rattijuopuneita tavattiin liikenteessä yhteensä 12 kpl, joista 8 kpl on kirjattu törkeiksi rattijuopumuksiksi.

Poliisi sai perjantai-iltana ilmoituksen Ähtärissä ajoradalta ulosajaneesta henkilöautosta. Henkilöauto oli ajautunut vastakkaisen kaistan yli penkkaan. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1.26 mg/l. Mies otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Teuvalla Pitkätiellä mieskuljettaja oli ajanut henkilöautolla katuvalotolppaan. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin lukeman 0.99 mg/l. Mies otettiin kiinni törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Lauantai-iltana Vähässäkyrössä henkilöauton kuljettaja oli menettänyt auton hallinnan Torkkolantien tuntumassa ja ajautunut suoralla tiellä oikealle ojaa kaataen lyhtypylvään. Poliisi tavoitti epäillyn hetkeä myöhemmin ja puhallutti hänet. Seulonta-alkometri antoi tuloksen 1.08 mg/l. Mies otettiin kiinni törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. 
 

Pohjanmaan poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Uutinen