Pohjanmaalla tehtiin viime viikolla tehostettua turvalaite- ja tarkkaamattomuusvalvontaa

Julkaisuajankohta 14.3.2023 14.49
Uutinen

Poliisi valvoi viime viikolla tehostetusti turvalaitteiden, kuten turvavyön ja lasten turvalaitteiden käyttöä sekä tarkkaamattomuutta liikenteessä. Tarkkaamattomuusvalvonnassa valvottiin toimintaa ja asioita, jotka vaikuttavat kuljettajan kykyyn keskittyä ajamiseen tai muun liikenteen havainnointiin.

Pohjanmaa poliisilaitoksen alueella turvalaitteiden käyttämättömyydestä kirjoitettiin yhteensä 246 kpl liikennevirhemaksuja ja viestintävälineiden käytöstä ajon aikana sai liikennevirhemaksun 75 ajoneuvon kuljettajaa.

- Turvavyöttömiä matkustajia tavattiin erityisesti pakettiautojen kyydistä, ja erityisesti eri työfirmojen pakettiautojen työntekijät matkustivat käyttämättä turvavyötä. Kaiken kaikkiaan turvavyön käyttöprosentti oli sangen korkea, kertoo Pohjanmaan poliisilaitoksen liikennepoliisisektorin ylikomisario Janne Kangas.

Kangas huomauttaa, että uudemmissa autoissa turvavöiden muistuttimet ilmoittavat valo- ja äänimerkein, jos turvavyö on jäänyt kiinnittämättä liikkeelle lähdettäessä. Tällä on luultavasti ollut turvavöiden käyttöä lisäävä vaikutus.

Eri paikkakunnilla turvavyön käytön aktiivisuudessa ei havaittu suurempia eroavaisuuksia.

Valvonnan yhteydessä annettiin lisäksi huomautuksia ajoneuvojen kunnosta, pysäytettiin muutama ajo-oikeudeton kuljettaja ja rattijuopuneita sekä kirjoitettiin mm. ylinopeussakkoja. 
 

Liikenne Pohjanmaan poliisilaitos Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta