Poliisi jatkaa kadonneen Saara Arvan henkirikostutkintaa ja pyytää edelleen vihjeitä

Julkaisuajankohta 16.12.2022 11.22
Uutinen

Helsingin poliisi julkaisi 9.12.2022 tiedotteen, jossa poliisi kertoi epäilevänsä 51-vuotiasta Mika Moringia henkirikoksesta. Tiedotteessa kerrottiin, että Itä-Suomen poliisi epäilee Moringin liittyvän myös syksyllä 2019 kadonneen Saara Arvan tapaukseen.

Tiedotteen julkaisun jälkeen Itä-Suomen poliisi on saanut uusia tietoja paikoista ja ajankohdista, jolloin Arva on nähty. Poliisi kiittää saamistaan vihjeistä ja pyytää edelleen havaintoja ja tietoja sekä Saara Arvan että Mika Moringin liikkeistä, sekä heillä käytössä olleesta autosta 31.8.-1.9.2019. 

Viimeisin havainto Saara Arvasta on Neiturin kanavalla 31.8.2019 kello 19-20. 

Lisäksi mustasta Audista ja Moringin tuntomerkkeihin sopivasta miehestä on tehty havainto 31.8.2019 kello 21 aikaan Tervossa Koskentiellä rannan lähellä olevalla levähdyspaikalla. Tiedossa ei ole, onko Arva ollut tuolloin hänen seurassaan. Arva on syntynyt vuonna 1984, 165 cm pitkä ja ruumiinrakenteeltaan hoikka. 

Poliisin tietojen mukaan Moring on käynyt 1.9.2019 kello 13 aikaan Motonetissä Kuopiossa, josta palannut Vesannon suuntaan. Poliisia kiinnostaa erityisesti mahdolliset havainnot Mika Moringista, Saara Arvasta ja heillä käytössä olleesta mustasta Audista 31.8.2019 illalla kello 20 jälkeen ja 1.9.2019. 

Poliisi epäilee, että ainakin toinen henkilöistä on liikkunut Vesannon keskustan alueella 1.9.2019 kello 18 aikaan. Arvan pankkikorttia on käytetty hieman kello 18 jälkeen Vesannon keskustassa sijaitsevalla automaatilla ja sen jälkeen läheisellä ABC-kylmäasemalla. 

Ilmoita kaikki havainnot ja vihjeet Itä-Suomen poliisilaitoksen vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjenumeroon 0295 415 232.

Itä-Suomen poliisilaitos Konnevesi Kuopio Pohjois-Savo Rikokset ja tutkinta Uutinen Vesanto