Poliisi on aloittanut esitutkinnan kahdesta tapon yrityksestä Ruoholahdessa

Julkaisuajankohta 3.5.2021 13.00
Uutinen

Helsingin Ruoholahden kaupunginosassa tapahtui sunnuntaina 2.5.2021 kaksi tapon yritystä, joista epäillään 18-vuotiasta miestä. Asianomistajat ovat alaikäisiä.

Hätäkeskus antoi poliisille sunnuntaina noin kello 16.45 tehtävän, jonka mukaan Ruoholahdessa oli puukotettu yhtä henkilöä. Tekopaikalle Saukonpaadenrantaan saapui useita poliisipartioita, jotka löysivät alaikäisen uhrin paikan päältä ja antoivat tälle ensiapua.

Poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan epäillyn tekijän ja uhrin välille oli tullut riitaa Ruoholahdessa Crusellinsillan lähellä. Epäilty oli ottanut puukon esiin ja lähtenyt jahtaamaan asianomistajaa, joka oli kaatunut. Epäilty oli lyönyt häntä puukolla selkään, minkä jälkeen epäilty oli juossut karkuun tapahtumapaikalta.

– Myöhemmin poliisille selvisi, että sama epäilty olisi mahdollisesti yrittänyt puukottaa myös toista alaikäistä poikaa tapahtumapaikalla. Hän ei kuitenkaan loukkaantunut, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth.

Epäilty tekijä tavoitettiin myöhemmin illalla 2.5.2021, ja hän on poliisin hallussa. Häntä ei olla vielä kuulusteltu. Tapausta tutkintaan tällä hetkellä kahtena tapon yrityksenä, ja poliisi selvittää edelleen tapahtumien tarkkaa kulkua.

Tapahtumista havaintoja tehneitä tai asiasta jotakin tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin. Tiedot voi lähettää osoitteeseen vakivaltavihjeet.helsinki@poliisi.fi tai Whatsappissa 046 922 465. Kiitämme jo etukäteen kaikista tiedoista.

Helsingin poliisilaitos Helsinki Rikokset ja tutkinta Uutinen