Poliisi on saanut valmiiksi Kirkkonummella tapahtuneen törkeän ryöstön ja pahoinpitelyn tutkinnan

Julkaisuajankohta 26.5.2023 12.21
Uutinen

Länsi-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi Kirkkonummella maaliskuussa tapahtuneen törkeän ryöstön ja pahoinpitelyn esitutkinnan.

Tapaus tuli poliisin tietoon, kun se sai illalla 13.3. hätäkeskukselta tehtävän puukotuksesta. Lähtötietojen mukaan tilanteeseen liittyi kahdeksan ihmistä, ja epäillyt tekijät olivat poistuneet paikalta. 

Poliisi löysi yksityisasunnosta väkivallanteon kohteeksi joutuneen 19-vuotiaan miehen. Poliisi laittoi miehelle kiristyssiteen, ja ensihoito kuljetti tämän jatkohoitoon.

− Esitutkinnassa poliisi selvitti, että väkivallanteko oli tapahtunut kerrostalon hississä. Uhri oli ollut kahden muun henkilön kanssa siirtymässä ulkoa sisälle, kun paikalle oli saapunut useita miehiä. He olivat aloittaneet väkivallan uhria kohtaan. Tekovälineenä puukotuksessa oli machete-veitsi. Puukotuksen lisäksi uhria oli potkittu kasvoihin. Uhri ja osa epäillyistä tiesivät toisensa entuudestaan, kertoo rikoskomisario Nina Kangas.

Poliisi epäilee teosta kolmea 16−19-vuotiasta miestä. Poliisi otti kiinni heistä kaksi pian teon jälkeen. Myös kolmannen teosta epäillyn poliisi tavoitti pian tapauksen jälkeen.  

Kaikki kolme epäiltyä kiistävät syyllistyneensä rikokseen. Tapaus on siirretty syyttäjälle syyteharkintaan. 

Kirkkonummi Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Uutinen