Poliisi pyytää tunnistusapua ja havaintoja epäillystä tapon yrityksestä

27.7.2021 12.14
Uutinen

Hätäkeskus ilmoitti poliisille Kaivokadulla tapahtuneesta puukotuksesta lauantaina 24.7. kello 1.30. Epäillyt tekijät olivat poistuneet ennen poliisin saapumista paikalle. Hengenvaarallisen vammat saanut uhri kuljetettiin sairaalaan.

Tilanne alkoi erimielisyydestä kahden porukan välillä ravintolan edessä osoitteessa Yrjönkatu 24. Erimielisyys eteni pieneksi tappeluksi. Uhri ystävineen jatkoi matkaa kohti Mannerheimintiellä sijaitsevaa ruokakauppaa. Osapuolet ovat kohdanneet uudestaan Kaivokadulla. Silloin kaksi miestä kävi yhden kimppuun ja toinen heistä puukotti uhria. 

– Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja tapahtumista sekä pyytää tunnistusapua epäillyistä tekijöistä. Kaikki tiedot ja silminnäkijähavainnot ovat arvokkaita, mutta poliisia kiinnostavat erityisesti havainnot epäillystä tekijöistä, kertoo tutkinnanjohtaja, komisario Tuomas Lindholm.

Uhria puukottaneen epäillyn tuntomerkit: alle 180 cm pitkä, noin 20-vuotias ja mies, jolla oli lyhyet tummat hiukset. Hänellä oli tummat vaatteet ja olkalaukku, jonka hihna on violetti. Toinen pahoinpitelystä epäilty tekijä on yli 180 cm pitkä mies. Hän oli lyönyt uhria Kaivokadulla. 

Kaikki tiedot pyydetään osoitteeseen [email protected] tai 050 562 7405.

Päivitys 28.7.: Poliisi on tunnistanut tapon yrityksestä epäillyn henkilön yleisövihjeiden perusteella. Poliisi kiittää kaikista saamistaan vihjeistä.

Helsingin poliisilaitos Helsinki Rikokset ja tutkinta Uutinen
Helsingin poliisilaitos
rikosasiat