Poliisi valvoo kesäliikennettä myös siviilikalustolla

Julkaisuajankohta 27.6.2023 13.28
Uutinen

Kesällä nopeudet helposti kasvavat liikenteessä, samalla myös ajotapavirheiden määrät lisääntyvät. Vaikka poliisia ei näy kesäliikenteessä se ei tarkoita sitä, etteikö poliisi silti olisi siellä valvomassa. Automaattisen nopeusvalvonnan ja näkyvän valvonnan lisäksi poliisi on varustautunut kesäliikenteen valvontaan siviilimallisilla autoilla ja moottoripyörillä, jotka poimivat liikenteestä mm. tutkanpaljastajia käyttäviä, perässä roikkujia ja vaarallisia ohituksia tekeviä kuljettajia.

Kesä on aikaa, joka saa jotkut kuljettajat ajamaan kovilla nopeuksilla. Ylinopeus sinänsä on jo riskitekijä. Pyrkimys ajaa muuta liikennettä kovempaa aiheuttaa myös muita ajotapoihin liittyviä rikkomuksia. Tyypillisiä ovat muun muassa ajaminen liian lähellä edellä kulkevaa ajoneuvoa, vaaralliset ohitukset ja kaarteiden "leikkaamiset" vastaantulijan ajokaistaa käyttäen.


Ajotapojen valvonnassa poliisi käyttää pääsääntöisesti autoja ja moottoripyöriä, jotka eivät ole tunnistettavissa poliisiajoneuvoiksi. Niiden poliisivarustus on kätketty siten, että ulkoasultaan ne ovat kuin mitä tahansa autoja tai moottoripyöriä. Mallit ovat kuitenkin tehokkaampia kuin normaalit perheautot tai kaksipyöräiset. Partiot toimivat näissä ajoneuvoissa siviilivaatetuksessa.

Näitä ns. vaativaan ajotapavalvontaan (VATV) suunniteltuja ajoneuvoja kuljettavat erikoiskoulutuksen saaneet poliisit. Pääpaino VATV-partioiden toiminnassa on paljastaa kovia ylinopeuksia ja vakavia ajotaparikoksia. Valvonta kohdistuu erityisesti kuljettajiin, jotka pyrkivät tietoisesti välttämään poliisin muuta liikennevalvontaa ja rikkovat sääntöjä järjestelmällisesti. VATV-partiot liikkuvat muun liikenteen joukossa ja pysyvät normaalisti tunnistamattomina. 


Esim. juhlapyhien sekä viikonloppujen meno- ja paluuliikenteessä on varsinkin syytä ajaa muun liikenteen tahdissa välttäen turhia ohituksia, koska ohituksista saatava hyöty on minimaalinen ja ohitukset usein ainoastaan vaarantavat liikenneturvallisuutta. Myös etäisyys edellä kulkevaan ajoneuvoon on pidettävä tarpeeksi pitkänä, jolloin liikenteen häiriötilanteisiin on mahdollista reagoida ilman peräänajon vaaraa.
Sääntöjä noudattamalla kaikki pääsevät turvallisesti perille ja ellei joku noudata, poliisi puuttuu matkantekoon.

Turvallista kesää!