- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Poliisi valvoo koulujen päättäjäisten juhlintaa Helsingissä
Poliisi odottaa jälleen vilkasta koulujen päättäjäisviikonloppua. Nuorten odotetaan kokoontuvan tutuille paikoille juhlistamaan kesäloman alkua lauantaina 1.6.2024. Haluamme muistuttaa muutamasta asiasta nuoria ja heidän huoltajiaan, jotta ilta sujuu turvallisesti.
Poliisi jalkautuu nuorten suosimiin paikkoihin, kuten puistoihin ja rannoille sekä päiväkotien ja koulujen pihoille. Tavoitteena on estää järjestyshäiriöitä, onnettomuuksia sekä nuorten joutumista rikosten uhriksi. Aktiivista valvontaa tehdään yhteistyössä muun muassa sosiaalitoimen sekä nuorisopalveluiden kanssa.
Poliisi pyrkii siihen, että yksikään nuori ei joudu rikoksen uhriksi
– Viimeiset vuodet ovat näyttäneet sen, että vaikka juhliminen on pääosin sujunut rauhallisesti, illan hämärtyessä juhlapaikat muuttuvat turvattomiksi. Osa juhlijoista on hyvin päihtyneitä ja rikosten ja häiriöiden riski kasvaa huomattavasti, kertoo komisario Katja Nissinen Helsingin poliisista.
Vuoden 2023 päättäjäislauantaina poliisi tyhjensi myöhään illalla Kaivopuiston, jossa oli tapahtumahetkellä tuhansia alaikäisiä nuoria. Poliisin tietoon oli tullut tapauksia, joissa nuoret olivat ampuneet toisiaan kohti ilotulitusraketteja ja heitelleet pulloja. Tyhjentämisen perusteena oli yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikoksilta ja häiriöiltä suojaaminen.
– Paikoissa, kuten Hietaniemen uimarannalla sekä Kaivopuistossa, on syntynyt tappeluita ja häiriöitä, joihin poliisi on joutunut puuttumaan. Meidän tehtävämme ei ole estää nuoria juhlimasta ja nauttimasta illastaan, vaan pitää huoli siitä, että yksikään nuori ei joudu rikoksen uhriksi tai loukkaannu vakavasti, korostaa Nissinen.
Poliisi valvoo tehostetusti edellä mainituissa paikoissa ja turvaa illan viettoa. Jos häiriöt ja vaaratilanteet lisääntyvät huomattavasti illan aikana, poliisi voi tyhjentää alueita. Puistojen ja yleisien alueiden tyhjentämiseen on aina perustellut syyt.
Poliisi puuttuu alaikäisten alkoholinkäyttöön ja perinteisimmillä juhlapaikoilla tehdään tarkastuksia jo alkuillasta. Poliisi puuttuu nuorten alkoholinkäyttöön muun muassa hävittämällä alaikäisten alkoholijuomia. Jos alaikäisellä on hallussaan alkoholia, poliisi voi kirjoittaa siitä sakon ja ilmoittaa huoltajalle sekä lastensuojeluviranomaiselle. Alkoholin hallussapidon lisäksi muita keskeisiä valvontateemoja ovat huumausaineet sekä teräaseet.
Kaupungin yössä liikkuu paljon turvallisia aikuisia
Nuorten pariin jalkautuu lauantaina poliisin ja ensihoidon lisäksi nuorisotyön ammattilaisia ja vapaaehtoisia, kuten Suomen Punaisen Ristin, Operaatio Saappaan ja Helsingin kaupungin nuorisotoimen jalkautuvan nuorisotyön edustajia. Kaikki toimijat ovat liikkeellä varmistaakseen, että nuorilla on turvallinen ilta ja apua on lähellä. Akuutissa tilanteessa soita aina hätänumeroon 112.
Alaikäisten ja nuorten vanhempia kehotamme ottamaan selvää nuorten suunnitelmista. Illan aikana on hyvä olla yhteydessä nuoreen ja varmistaa, että kaikki on kunnossa. Alaikäisten huoltajien kannattaa illan ja yön aikana vastata tuntemattomasta numerosta tuleviin puheluihin, sillä soittaja saattaa olla viranomainen.
– Tärkeintä on muistaa pitää kavereista huolta ja pyytää apua, kun sitä tarvitsee. Haluamme onnitella kaikkia valmistuneita ja toivottaa kaikille hyvää alkavaa kesää, summaa Nissinen.