Hyppää sisältöön

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä 24 tunnin ajan

Julkaisuajankohta 10.5.2021 10.10
Tyyppi:Uutinen

Valvonta alkaa tiistaina 11.5. kello 6.00 ja päättyy keskiviikkona 12.5. kello 6.00. Valvontaa suoritetaan tehostetusti läpi vuorokauden. Valvontajakso on samalla osa ROADPOL Operation Truck & Bus -valvontateemaa ja siihen osallistuvat kaikki poliisilaitokset.

Liikenneturvallisuuden edistämisen lisäksi valvonnassa kiinnitetään huomiota harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjuntaan.

Valvontaa kohdennetaan erityisesti ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, ajoneuvojen kuntoon sekä kuorman varmistamiseen, joissa puutteita todetaan edelleen eniten. 

– Poliisi tekee vuodessa noin 21 000 ajo- ja lepoaikatarkastusta, joiden yhteydessä määrätään  huomautusten lisäksi sakkoja noin 1800 - 2000 tapauksessa, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta sanoo.

Edellisessä vastaavassa teemassa (2019) tarkastettiin 981 raskasta ajoneuvoa, joista 125:ssa oli merkittäviä ongelmia joko ajo- ja lepoaikojen noudattamisen tai digipiirturin käytössä. 

Valvontavuorokauden aikana on tavoitteena tarkastaa yhteensä noin 800 - 900 raskasta ajoneuvoa tai ajoneuvoyhdistelmää.

Etusivun uutinen Liikenne Poliisihallitus Uutinen