Poliisihallituksen blogi: Poliisin virka-apu ei ratkaise terveydenhuollon toimivaltapuutteita

Julkaisuajankohta 21.1.2022 10.50
Uutinen

Poliisi antaa jatkossakin virkasuhteisen lääkärin pyynnöstä virka-apua niihin tarkoituksiin, joihin sitä on mielenterveyslain mukaan oikeus saada.

- Poliisin virka-avulla ei kuitenkaan ratkaista terveydenhuollon viranomaisen toimivaltapuutteita, koska poliisin virka-apu ja poliisin toimivaltuuksien käyttö perustuvat lakiin. Näin toteaa Poliisihallituksen poliisiylitarkastaja Vesa Pihajoki poliisin verkkosivulla julkaistussa blogissa.

Blogin mukaan poliisin toimivaltuuksilla voidaan kuitenkin jo voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti varmistaa se, että poliisi voi puuttua sellaisten ihmisten toimintaan, joiden henkeä, turvallisuutta tai terveyttä uhkaa vakava ja välitön vaara ja joiden kohdalla tahdosta riippumattoman hoidon edellytykset ovat todennäköisesti olemassa.

- Poliisihallituksen näkemyksen mukaan nykyisessä mielenterveyslainsäädännössä on sekä toimivaltaisen viranomaisen toimintaan että virka-avun sisältöön liittyviä toimivaltuuspuutteita, jotka olisi tärkeä saada pikaisesti kuntoon. Täten kaikki akuutisti apua tarvitsevat henkilöt olisi mahdollista saada tehokkaasti tarvitsemiensa terveydenhuoltopalveluiden piiriin, blogissa korostetaan.

Etusivun uutinen Poliisihallitus Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta