Poliisihallitus kielsi rahapeliyhtiön lainvastaisen markkinoinnin 2,4 miljoonan euron sakon uhalla

Julkaisuajankohta 16.5.2023 7.30
Uutinen

Poliisihallitus on 7.4.2023 kieltänyt BML Group Ltd:ia markkinoimasta rahapelejä Suomeen arpajaislain vastaisesti ja asettanut kiellon tehosteeksi 2,4 miljoonan euron uhkasakon. BML Group Ltd on Betsson AB:n tytäryhtiö.

Yhtiön Manner-Suomeen kohdistunut markkinointi on ollut pitkäkestoista ja monikanavaista. Yhtiöllä on tytäryhtiöineen ollut useita mahdollisuuksia lausua oma näkemyksensä ja muuttaa toimintaansa Poliisihallituksen näkemyksen mukaisesti. Yhtiö on kuulemisprosessin aikana tehnyt joitakin muutoksia muun muassa käyttämiinsä markkinointikanaviin liittyen, mutta tästä huolimatta markkinointi Manner-Suomeen on jatkunut keskeytyksettä. 

Poliisihallitus arvioi BML Group Ltd:n taloudellisten intressien olevan suuret toiminnan jatkamiseksi ja katsoo lainvastaisen toiminnan jatkuneen pitkään, Poliisihallituksen aiemmista valvontatoimenpiteistä huolimatta. Poliisihallitus on arvioinut yhtiön tekemiä toimenpiteitä markkinoinnin vähentämiseksi, mikä on uhkasakon suuruutta määritellessä otettu lieventävänä seikkana huomioon.

Poliisihallituksen yhtiölle antama kielto koskee aineistoa, jolla suoraan tai epäsuorasti edistetään rahapelien myyntiä Manner-Suomessa BML Group Ltd:n rahapelisivustoilla. Kielto käsittää Manner-Suomessa oleviin kuluttajiin vetoavat markkinointi-ilmaisut, suomalaisten julkisuuden henkilöiden käyttämisen rahapelien markkinoinnin mainoskasvoina kuluttajiin vetoavalla tavalla, Manner-Suomeen suunnatut podcastit sekä videopodcastit ja artikkelit, joiden tarkoituksena on suoraan tai epäsuorasti edistää rahapelien myyntiä Manner-Suomessa. 

Kielto käsittää myös BML Group Ltd:n lukuun tapahtuvan markkinoinnin muiden kuin yhtiön itsensä omistamilla ja hallinnoimilla verkkosivuilla siten, että markkinoija saa taloudellista hyötyä BML Group Ltd:ltä tai muulta sen lukuun. 

Kieltoa noudattaakseen BML Group Ltd:n tulee pidättäytyä uuden Manner-Suomeen kohdistuvan myynninedistämisaineiston julkaisusta omilla rahapelisivustoillaan, poistaa niiltä aiemmin julkaistu myynninedistämisaineisto sekä pidättäytyä markkinointitoimista jatkossa myös muiden verkkosivustojen kautta. 

Kiellon tullessa voimaan BML Group Ltd asetetaan Poliisihallituksen maksuliikenne-estolistalle. Maksuliikenne-estoista lisätietoja poliisi.fi -sivuilla https://poliisi.fi/maksuliikenne-estot

Mikäli BML Group Ltd kiellosta huolimatta jatkaa rahapelien markkinointia Manner-Suomeen, ryhtyy Poliisihallitus toimenpiteisiin uhkasakon tuomitsemiseksi maksettavaksi. 

Päätös astuu voimaan 3.6.2023. BML Group Ltd:llä on mahdollisuus valittaa päätöksestä samaan päivämäärään mennessä.