Hyppää sisältöön

Poliisihallitus muistuttaa vaalikeräyksen järjestämisestä ja tilityksestä

Julkaisuajankohta 3.3.2025 10.08
Uutinen

Suomessa järjestetään alue- ja kuntavaalit samanaikaisesti sunnuntaina 13.4.2025. Ehdokkaana olevalle henkilölle voi järjestää vaalikeräyksen ilman rahankeräyslupaa tai pienkeräysilmoitusta. Vaalikeräyksen järjestäjän on kuitenkin hyvä muistaa tietyt laissa säädetyt kriteerit.

Puolueyhdistykset ja yksinomaan ehdokkaan hyväksi toimivat yhdistykset voivat järjestää vaalikeräyksen. Vaalikeräys on tiettyyn tarkoitukseen ja tietylle ajanjaksolle rajattu rahankeräys, josta ei tarvitse etukäteen ilmoittaa tai hakea viranomaiselta lupaa. Rahankeräyslain mukaan keräys voi olla käynnissä vain kampanja-aikana ja kerätyt varat täytyy käyttää ehdokkaana olevan kampanjakulujen kattamiseen. Poliisihallitus korostaa, ettei ehdokas voi järjestää rahankeräystä itselleen missään tilanteessa.

Mikäli rahaa on tarkoitus kerätä muuhun kuin vaalikampanjan kulujen kattamiseen, yhdistyksen täytyy hakea Poliisihallitukselta rahankeräyslupaa tai tehdä pienkeräysilmoitus poliisilaitokselle.

Vaalikeräyksestä tilitys Poliisihallitukselle

Vaalikeräyksen järjestäjän on annettava vaalikeräystilitys Poliisihallitukselle. Keräystuoton suuruudesta tai ehdokkaan vaalimenestyksestä riippumatta tilityksen antaminen on pakollista aina, jos vaalikeräys on järjestetty eli jos yleisöltä on pyydetty vastikkeettomia rahalahjoituksia.

Vaalikeräystilitys kannattaa tehdä mahdollisimman nopeasti, mutta lain mukaan viimeistään kaksi kuukautta vaalikeräyksen päätyttyä. Vaalikeräystilityksessä on annettava seuraavat tiedot:

  • Vaalikeräyksen järjestäjä
  • Vaalikeräyksen tuotto
  • Selvitys rahankeräysvarojen käyttämisestä
  • Vaalikeräyksen järjestämisestä aiheutuneet eritellyt kulut
  • Vaalikeräyksen järjestämisaika
  • Rahankeräystilin tiliote tai muu luotettava selvitys rahankeräystilin käytöstä keräysajalta.
  • Jos vaalikeräyksen järjestäjällä on tilintarkastaja, tulee tilitykseen liittää tilintarkastajan lausunto.

Poliisihallitus suosittelee käyttämään poliisin verkkosivuilla olevaa vaalikeräystilityslomaketta. Vaalikeräystilitys liitteineen toimitetaan sähköpostilla osoitteeseen arpajaishallinto@poliisi.fi tai kirjepostilla osoitteeseen:

Poliisihallitus
Arpajaishallinto
PL 50
11101 Riihimäki

Poliisihallitus Poliisin lupapalvelut Uutinen