Poliisin blogi: Suomi ei käytä EU:n tarjoamaa mahdollisuutta parantaa sisäistä turvallisuutta

Julkaisuajankohta 6.10.2022 13.24
Uutinen

Euroopan yhteisiä viranomaisten tietojärjestelmiä ollaan kehittämässä siten, että viranomaisten hallussa olevia biometrisia tunnisteita ja muita tietoja pystyttäisiin käyttämään entistä paremmin hyväksi sisäisen turvallisuuden ylläpitämiseksi EU:ssa.

Suomi jättää kuitenkin käyttämättä tämän mahdollisuuden. Sen sijaan Suomessa kansallinen sääntely vie eri suuntaan. Näin toteaa poliisiylitarkastaja Hannu Kautto Poliisihallituksen kansainvälisen asioiden vastuualueelta poliisin verkkosivulla julkaistussa blogissaan.

Schengenin tietojärjestelmä (SIS) kuuluu tärkeimpiin viranomaisten työtä tukeviin järjestelmiin. Järjestelmän merkitys on Suomellekin tärkeä, koska yhä useampi rikos ylittää valtioiden rajat.

- SIS-järjestelmän uudistamisen yhteydessä yhtenä tavoitteena oli tehostaa biometristen tietojen käyttöä luotettavana henkilön tunnistamisen menetelmänä. Suomen kansallinen lainsäädäntö mahdollistaa jatkossa, joitain pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta, kuitenkin ainoastaan rikosperusteisesti talletettujen tuntomerkkitietojen lisäämisen SIS-kuulutuksiin, Kautto kirjoittaa blogissaan.

Kauton mukaan kansallinen sääntely biometristen tunnisteiden käytöstä SIS-järjestelmässä rajoittaa mahdollisuuksia toteuttaa tehokkaasti viranomaisille annettuja tehtäviä turvata EU-alueen sisäistä turvallisuutta ja hallita laitonta maahanmuuttoa. 

- Kaiken tämän poliisi on tuonut esiin lainvalmisteluprosessissa, mutta tästä huolimatta tulemme kansallisella sääntelyllä rajoittamaan keskeistä turvallisuuden ylläpitämiseen tarvittavaa tietojen vaihtoamme muiden EU-maiden kanssa. Tämä ei heikennä vain Suomen suorituskykyä, vaan vaikuttaa koko Schengen-alueen turvallisuuteen. 

Etusivun uutinen Poliisihallitus Rikokset ja tutkinta Uutinen